Vuokatti Trail Challenge 75k

Lauantai klo 03.25 – aika herätä. Johan tuota nukuttiinkin kokonaista kolme tuntia ja olo on sen mukainen. Pari paahtoleipää, muroja ja kuppi kahvia naamaan. Väsyttää, saisikohan bussissa nukuttua? Yöllä valmiiksi pakatut vaatteet ja varusteet niskaan ja vartin siirtymä kisakeskukseen. Parkkipaikka löytyy helposti. Kisakeskuksessa tunnelma on tässä vaiheessa päivää uninen. Harvat päässä pyörivät ajatukset liittyvät reittiin – …

Lue lisää

Louna-Jukola 2015

Vuoden 2015 Jukolan Viesti, eli Louna-Jukola, kilpailtiin 13.-14.6. Paimiossa. Jo vuoden alussa joukkue asetti tavoitteekseen 500 parhaan joukkueen joukkoon sijoittumisen. Tavoite olisi kova, mutta hyvällä ja tasaisella suorituksella täysin saavutettavissa. Toissijaisena tavoitteena oli myös päästä ensimmäistä kertaa suorittamaan koko kilpailu viestinomaisesti – eli niin, ettei yhteislähtöön jouduta muiden kuin ensimmäisen osuuden osalta.   Jukola-fiiliksen hakemista …

Lue lisää

Jukola-kuntoon harjoitteluseurannan tulokset

8 viikon Jukola-kuntoon -haaste on saatu onnellisesti päätökseen! Harjoitusvaikutukset ovat nähtävillä jo kahden vuorokauden päästä Jukolan maalissa, joten pian näemme kenellä harjoittelu tehosi parhaiten. Joukkueiden sisäiset osallistujamäärät seurantajaksolla: Ajokoirat – 8 jäsentä Juntit OK – 5 jäsentä NOT-OK PKS SK – 6 jäsentä Team SOSE – 8 jäsentä Team SOSE petrasi sekä väki-, että harjoittelumäärien osalta haasteen loppua kohden. Viimeisellä …

Lue lisää

Jukola-kuntoon Twitter-seurannan palkintojen voittajat

Arvovaltainen raati on valinnut Jukola-kuntoon -haasteen Twitter-seurantaan osallistuneiden viestien joukosta palkintojen voittajat. Valinta oli hankala, joukossa oli useita, monin eri tavoin hyviä viestejä. Palkinnon arvoisia viestejä tuli haasteeseen myös kanssakilpailija-joukkueiltamme, mutta koska kyseessä oli haasteen yksilö-osio, palkitaan tällä kertaa yksityishenkilöinä kampanjaan osallistuneita.     Palkinto 1   Silvan juomavyö:n Minna Kaupin omakätisellä nimikirjoituksella voitti itselleen Antti Pesola. Antti …

Lue lisää

Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta – viikot 20-21

Artikkelin kirjoittamishetkellä on nyt käyty seitsemän viikkoa Jukola-kuntoon -haastetta. Kaikkien joukkueiden osalta voidaan katsoa Jukolaan valmistavien viimeistelyjen olevan menossa ja spekulointi käy päivä päivältä kuumempana. Tässä artikkelissa on mukana olevien joukkueiden viikkojen 20-21, sekä kumulatiivisten määrien osalta kuuden ensimmäisen viikon, harjoittelutilastot. Joukkueiden sisäiset osallistujamäärät seurantajaksolla: Ajokoirat – 9 jäsentä Juntit OK – 6 jäsentä NOT-OK PKS …

Lue lisää