Vaarojen Maraton, tuplana kiitos!

En muista milloin olen viimeksi jännittänyt juoksutapahtumaa yhtä paljon kuin tämän vuoden Vaarojen Maratonin 86km:a. Kyseessä on kilpailu, jota olen ihaillen ja kauhulla seurannut aina vuodesta 2010 saakka jolloin oma ensimmäinen ”normaalimatkan” VM tuli nilkutettua maaliin. Vuosi vuodelta kokemusta ja kuntoakin on tullut lisää, mutta joka kerta yhdeltä Herajärven kierrokselta maaliin päästyä olen iljetyksen puistatuksin …

Lue lisää

Nuuksio Classic 43k – Timpan kilpailukertomus

Kesän kuulumisia   Koko kevät tuli treenattua aktiivisesti NUTS Karhunkierros 80k:ta varten, joten odotukset olivat vielä Toukokuussa kovat tämän kesän/syksyn kilpailuja silmälläpitäen. Tarkoituksena oli Karhunkierroksen jälkeen keskittyä suunnistamiseen Jukolan viestiä varten sekä ilmoittautua jollekin puolimaratonille tavoitteena alittaa 1:30 aika mutta kuinkas sitten kävikään? Ilmeisesti KK:n viimeiset vaarat olivat omille kintuilleni liikaa ja sain oikeaan polveeni …

Lue lisää

NUTS Karhunkierros 80k 2017, Timpan kilpailukertomus

NUTS karhunkierros 2017   Perjantai aamuna otettiin lento Ouluun, josta matka jatkui Jussin kyydillä kohti Kuusamoa. Perillä heitettiin kamat mökkiin ja odoteltiin Jyrkiä Sodankylästä jonka jälkeen suunnattiin Rukakeskukseen ilmottautumaan sekä hakemaan kilpailumateriaaleja. Tietenkään en tajunnut ottaa drobbagiin jätettäviä varusteita mukaan vaan piti myöhemmin käydä vielä heittämässä uusi keikka kilpailukeskukseen. Järjestäjä oli tällä kertaa panostanut varustekontrolliin …

Lue lisää

Road To NUTS Karhunkierros 2017, Timpan kilpailuennakko

Kevään kuulumisia Kevät alkaa pikkuhiljaa taittumaan kesäksi ja Juntit OK suuntaa perinteisesti jo kolmatta kertaa peräkkäin kohti Kuusamoa NUTS Karhunkierrokselle. Tällä kertaa tosin harmillisesti rivit ovat harventuneet ja aikasemmin mitalisijoille yltäneet Eetu ja Jussi joutuvat jättämään loukkaantumisten vuoksi nämä kilpailut väliin. Juntit OK:ta kuitenkin lähtee edustamaan allekirjoittanut 80k-, Jyrki 53k- ja NUTS Karhunkierros ensikertalainen Tipi 31k-sarjaan.   …

Lue lisää

Helsinki City Trail 2016

Kausi pulkkaan   Kausi lähti omalta kohdaltani tänä vuonna käyntiin NUTS Karhunkierros 53km:n matkalla Toukokuussa ja siitä homma jatkui Jukolan viestiin ja Tahko MTB:hen. Vaikka perinteisesti kausi on huipentunut Vaarojen Maratoniin niin tänä vuonna oma nimi jäi uupuman listalta, vaikka uudistettu reitti olisikin houkutellut lähtemään kokeilemaan Kolin vaaroja. Koko syksy on tullut treenailtua suht aktiivisesti tosin aika pk …

Lue lisää

Vaarojen Maraton 2016

Tänäkin vuonna odotin Kolin reissua todella paljon. Alla oli määrällisesti ja laadullisesti ehkä paras juoksukausi tähän saakka ja uskoin pystyväni vaaroilla hieman edellistä vuotta parempaan suoritukseen. Heinäkuisen NUTS Pallaksen 134km raaston jälkeen olin saanut ihan hyviä treenejä tehtyä, erityisesti Kuopio Trail Cupin osakilpailuista sain loistavia vauhtikestävyysvetoja oman peruslenkkeilyn sekaan. Tuntui myös hyvältä lähteä hieman kohtuullisemmalle …

Lue lisää

NUTS Pallas 134 km

Olen vierinyt maita ma vieraita ja ottanut merkkejä puista, olen pyrkinyt, tahtonut, taistellut ja levänneeni en muista. Mut määräni pää yhä loitoksi jää. Mun on niin kylmä, mua väsyttää. -Eino Leino- Ajatus NUTS Pallaksen kuninkuusmatkalle ilmoittautumisesta iti joskus alkutalven pimeinä iltoina. Viime vuosina tavaksi on tullut, että jokaiselle kesälle katsotaan joku ”päätapahtuma”, jonka ympärille kilpailu- ja harjoittelukautta …

Lue lisää

NUTS Karhunkierros 53km

Kilpailun aamuna   Kello pärähti soimaan klo: 8:00 ja oli aika nousta hyvin nukutun yön jälkeen. Yleensä aina kisoja edeltävä yö menee pyöriessä mutta tällä kertaa uni tuli silmään ilman ongelmia. Eetu ja Jussi oli jo hyvän aikaa sitten ehtineet aloittaa oman urakkansa kun Tomin kanssa kömmittiin vasta aamupalalle. Edessä olisi taas polkujuoksun joulu toukokuussa …

Lue lisää

NUTS Karhunkierros 80km – hot edition 2016

Aika kultaa muistot. Jos näin ei olisi, olisi tämän vuoden Karhunkierros varmasti jäänyt juoksematta. Vuosi sitten oltiin Jussin kanssa startattu samaiselle 82km reitille eikä reissuun hyvästä lopputuloksesta (jaettu 3. tila) huolimatta itselleni montaa helppoa kilometriä mahtunut. Tänä vuonna kunto vaikutti olevan hieman parempi ja tavoitteena oli saada ehjä juoksu, josta pystyisi nauttimaan mahdollisimman pitkään. No ei …

Lue lisää

Vaarojen Maraton 2015 by Eetu

Vaarojen Maraton on ollut ehkä suurin kestävyysjuoksuharrastukseni motivaationlähde. Ensimmäisen kerran lähdin matkaan vuonna 2010 onnellisen tietämättömänä matkan raakuudesta. Lähes seitsemän tunnin aikana reitti antoi armottoman opetuksen lajin vaativuudesta ja valmistautumisen tärkeydestä. Ryläyksen kivikoissa polvi vääntyi ikävästi, mikä esti juoksuharjoittelun usean kuukauden ajaksi. Lopulta maaliin päästiin, mutta ensitunnelmat hotellin pihalla olivat kaukana riemukkaista. Tästä jäi kuitenkin …

Lue lisää