Rogaining

A collection of 7 posts
Kenkäspekulaatioita keväälle.
Varusteet

Kenkäspekulaatioita keväälle.

Polkujuoksu sekä rogaining eivät välttämättä ole välineurheilua sieltä pahimmasta päästä, mutta toki varusteet näyttelevät suorituksessa vähintäänkin sivuosaa. Mitä pidemmästä tapahtumasta on kysymys, sitä miellyttävämmäksi hyvä varustelu suorittamisen tekee. Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi varusterikot tai hiertymät voivat jopa nousta suorituksen jatkamisen esteeksi, mikä oikeilla valinnoilla olisi lähtökohtaisesti voinut olla estettävissä. Näistä syistä
3 min read
Kohti WRC Saariselkää, part 1
Yleinen

Kohti WRC Saariselkää, part 1

Yksi varmimmista merkeistä vuoden vaihtumisesta on tulevan kauden tarjoamien tapahtumien nettisivujen kiihtyvä selailu. Selailun lisäksi sormella on toisinaan tapana hakeutua kohtaan "ilmoittautuminen". Omalla kohdallani nyt tammikuun alkupuolella on kalenteriin kertynyt jo aika mukava kattaus kilpailuja alkaneelle vuodelle (Salpaus-Rogainingiin ja Vuokattiin ilmoittautumiset vielä puuttuu, mutta vakaa aikomus osallistumisesta
1 min read