Jukola

A collection of 20 posts
Porvoo-Jukola 2023
Kilpailut

Porvoo-Jukola 2023

Kuulkaatte, korvanne kallistakaatte, kerrotaan tarinaa tositapahtumasta, Junttien joukkueen järkälemäisestä taipaleesta, suunnistusseikkailusta suurimmasta, Jukolan viestistä vuonna 2023. Miehet ja naiset, kunnianarvoiset kilpailijat, kokoontuivat Epoon kylään, Porvoon pitäjään, päättämään parhaan joukkueen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämmin kesäilma hyväili kilpailijoita kuin ystävällinen emäntä. Epoon kylän metsä oli täynnä testejä suunnistajille. Se oli kuin
4 min read
Napapiiri-Jukola 2021
Kilpailut

Napapiiri-Jukola 2021

Vuoden 2021 Jukolaa saatiin odottaa reipas vuosi totuttua pidempään. Kaikille on varmasti käynyt hyvin selväksi, että vallitsevan maailmantilanteen takia Rovaniemellä järjestettävä Napapiiri-Jukola siirtyi vuodella ja vieläpä ajankohtaa justeerattiin totutusta kesäkuun viikonlopusta elokuun loppupuolelle. Yöttömän yön sijaan suunnistajakansa pääsikin nauttimaan pohjolan pimeydestä ja aina niin raittiista pohjoistuulesta. Varmasti niin korona kuin
8 min read
Kangasala-Jukola 2019
Kilpailut

Kangasala-Jukola 2019

Vuoden 2019 Jukolan viesti suunnistettiin Kangasalan Heponiemessä, keskellä Pirkanmaan maakuntaa. Juntit olivat jälleen hieroneet nimensä listaan jo talvella ja nyt oli aika vääntäytyä paikanpäälle viettämään suunnistajan odotetuinta kesäyön juhlaa. Täysin ilman eväitä ei tämän vuoden tapahtumaan tarvinnut lähteä, vaan ennakkomaistiaisia kisakattauksesta ja maastosta oli haettu jo viime vuoden marraskuussa harjoitusmaastojen
5 min read
Lahti-Hollola Jukola 2018
Kilpailut

Lahti-Hollola Jukola 2018

Edellisen vuoden Joensuu-Jukolan sijoituksen (506) jälkeen odotukset Lahti-Hollola Jukolaan olivat korkeammalla kuin koskaan. Nyt otettaisiin vahinko takaisin ja rynnittäisiin takaisin omalle tasolle Top 500 joukkoon. Odotetusti hankalahko päijät-hämäläinen suppamaasto sopisi Junteille kuin nenä päähän ja tarkalla suorittamisella homma olisi varmasti paketissa. Toisin kuitenkin kävi. Parhaat tarinat toki tulevat vastoinkäymisten kautta,
5 min read
Kilpailukertomus Joensuu-Jukola 2017
Kilpailut

Kilpailukertomus Joensuu-Jukola 2017

Vuoden 2017 Jukola kisattiin Enon Harpattivaaran maisemissa. Tälläkin kertaa joukkue tihkui intoa päästä viettämään suunnistusjuhlaa vuoden tauon jälkeen. Edellisenä vuonna Lappeenrannassa Juntit OK iski tulostaululle muiden ihmeteltäväksi kovan tuloksen ja tästä palkintona päästiin Enossa nauttimaan starttipaikasta numero 349. Avaajalle oli tarjolla sähköinen startti! Harpatin maasto tiedettiin etukäteen haastavaksi, erityisesti Surmankallio
6 min read
Junttien infopaketti Joensuu-Jukolaan
Kilpailut

Junttien infopaketti Joensuu-Jukolaan

Juntit OK kilpailee Enossa tänä viikonloppuna Suomi100-juhlavuoden Jukolan Viestissä, Joensuu-Jukolassa. Tällä kertaa pelissä on kovemmat panokset kuin koskaan aikaisemmin, sillä Juntit starttaavat lähtönumerolla 349 eli varsin pian huippujoukkueiden perässä. Vauhdikas lähtö on siis hyvinkin mahdollinen - erityisesti kun lähtösuora on tänä vuonna erittäin kapea. Loistavat lähtöasetelmat kilpailuun ja kovaa menoa
2 min read
Juntit testaavat huipputeknistä valaisinta Joensuu-Jukolassa
Yleinen

Juntit testaavat huipputeknistä valaisinta Joensuu-Jukolassa

Ei ole salaisuus, että Juntit kulkevat teknisten innovaatioiden ja varustelukierteen eturintamassa myös urheiluvarusteiden saralla. Joensuu-Jukolassa varustelukierre viedään kuitenkin aivan uudelle tasolle, sillä yö-osuuksilla Junteilla on käytössään uuden sukupolven Sport Matrix Daylight+ valaisinratkaisu, joka tarjoaa 200 asteen valokeilan ja lähes päivänvaloa vastaavan, häikäisettömän näkyvyyden kulkusuunnassa. Uuden valaisimen taustalla ovat autovalmistaja Audin
2 min read
Lappee-Jukola 2016
Kilpailut

Lappee-Jukola 2016

Jukolan viesti; tuo ammattisuunnistajan kuin myös harrastelijajoukkueiden joulu ja juhannus suunnistettiin tänä vuonna Lappeenrannan maisemissa. Jo muutaman vuoden ajan, tarkalleen ottaen Kuopio-Jukolasta lähtien Juntit ovat hätyytelleet viidettäsadatta sijaa ja myös tälle vuodelle oli selkeä tavoite. Loppusijoituksen lisäksi olimme leikitelleet suhteellisen vakavasti ajatuksella, että saisimme vietyä Jukolan viestinomaisesti läpi, eli myös
6 min read
Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta - viikot 20-21
Harjoittelu

Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta - viikot 20-21

Artikkelin kirjoittamishetkellä on nyt käyty seitsemän viikkoa Jukola-kuntoon -haastetta. Kaikkien joukkueiden osalta voidaan katsoa Jukolaan valmistavien viimeistelyjen olevan menossa ja spekulointi käy päivä päivältä kuumempana. Tässä artikkelissa on mukana olevien joukkueiden viikkojen 20-21, sekä kumulatiivisten määrien osalta kuuden ensimmäisen viikon, harjoittelutilastot.[su_spacer] Joukkueiden sisäiset osallistujamäärät seurantajaksolla:[su_spacer] 1.
3 min read
Palkintopaljastuksia osa 2 - Jukola-kuntoon haaste
Yleinen

Palkintopaljastuksia osa 2 - Jukola-kuntoon haaste

Jukola-kuntoon -haasteessa palkintopotti kovenee samalla kun päivät Jukolaan vähenevät. Nyt on aika iskeä iso vaihde silmään ja paljastaa mitä kaikkea parhaille Twitter-viestin lähettäjille on tarjolla! Palkintopotti [su_spacer] Silvan juomavyö Minna Kaupin omakätisellä nimikirjoituksella [su_spacer size="40"] Janne Salmi Exclusive Edition -kampanjapaita omakätisellä nimikirjoituksella [su_spacer size=
1 min read
Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta - viikot 18-19
Harjoittelu

Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta - viikot 18-19

Takana on nyt neljä viikkoa Jukola-kuntoon -haasteen harjoitteluseurantaa. Kevät on houkutellut joukkueet esille koloistaan ja harjoittelun pariin. Erityisesti suunnistuskilometreissä on tapahtunut selvää kasvua. Toisaalta runsaat suunnistuskilometrit voivat kertoa asioita myös joukkueiden taitotasosta - mene ja tiedä! Joukkueiden sisäiset osallistujamäärät seurantajaksolla: 1. Ajokoirat – 9 jäsentä 2. Juntit OK – 6 jäsentä 3.
3 min read
Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta - viikot 16-17
Harjoittelu

Jukola-kuntoon harjoitteluseuranta - viikot 16-17

8 viikkoa kestävässä Jukola-kuntoon -kampanjassa haastetaan kaikki Suomen harraste- ja yrityssuunnistusjoukkueet kuntoilemaan ja harjoittelemaan vähintään viisi tuntia viikossa. Haasteen tavoitteena on lisäksi kannustaa pieneen, tervehenkiseen kilpailuun myös harjoittelun osalta ja parantaa harrastesuunnistajien näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.[su_spacer] Haasteen joukkue-osioon, ts. joukkueiden harjoitteluseurantaan, on uskaltautunut mukaan neljä Jukolan viestiin osallistuvaa joukkuetta.
3 min read
Palkintopaljastuksia osa 1 - Jukola-kuntoon haaste
Yleinen

Palkintopaljastuksia osa 1 - Jukola-kuntoon haaste

Mainitsimme Jukola-kuntoon -haasteen julkaisusivullamme, että osallistujia palkitaan "über-mahtavin" tuotepalkinnoin. Tämä pitää paikkansa, sillä kampanjan tukijoina on moninkertaisia suunnistuksen maailmanmestareita ja Jukola-voittajia. Siksipä palkinnotkin ovat erityisen hienoja ja harvinaisia. Jokaisessa palkinnossa on omakätinen nimikirjoitus yhdeltä kampanjan tukijalta. Kyseessä ei siis ole ainoastaan hienot tuotepalkinnot, vaan myös ainutlaatuiset sellaiset! [su_
1 min read
Jukola-kuntoon - 8 viikon haaste kilpakumppaneille
Harjoittelu

Jukola-kuntoon - 8 viikon haaste kilpakumppaneille

Juntit OK haastaa kaikki Jukolan viestiin tähtäävät harrastaja- ja yrityssuunnistusjoukkueet ”Tunti päivässä” –kampanjaan. Tavoitteena on harrastaa vähintään tunnin verran liikuntaa joka arkipäivä, eli vähintään 5 tuntia viikossa / joukkueen jäsen. Haasteen kampanja-aika on 8 viikkoa, 13.4-7.6.2015. Haasteeseen voi osallistua joukkueena tai yksittäisenä kilpailijana. Kampanjaan osallistujia palkitaan über-mahtavin tuotepalkinnoin!
1 min read
YLE:n uusi sarja: Juntit OK - Suuntana Louna-Jukola
Yleinen

YLE:n uusi sarja: Juntit OK - Suuntana Louna-Jukola

Salassapitosopimus YLE:n kanssa raukesi tänään ja voimme paljastaa kevään jymypaukun! [su_spacer] YLE TV2:sen ja Kaukametsäläiset ry:n kanssa yhteistyössä tehty minisarja "Juntit OK - Suuntana Louna-Jukola" kuvaa seuran valmistautumista Paimiossa 14.6.2015 kilpailtavaan Jukolan Viesti -suunnistuskilpailuun. Neliosaisessa sarjassa tutustutaan, miten suunnistusta päälajikseen harrastavan amatööriurheilijaseuran
2 min read
Kohti WRC Saariselkää, part 1
Yleinen

Kohti WRC Saariselkää, part 1

Yksi varmimmista merkeistä vuoden vaihtumisesta on tulevan kauden tarjoamien tapahtumien nettisivujen kiihtyvä selailu. Selailun lisäksi sormella on toisinaan tapana hakeutua kohtaan "ilmoittautuminen". Omalla kohdallani nyt tammikuun alkupuolella on kalenteriin kertynyt jo aika mukava kattaus kilpailuja alkaneelle vuodelle (Salpaus-Rogainingiin ja Vuokattiin ilmoittautumiset vielä puuttuu, mutta vakaa aikomus osallistumisesta löytyy!
1 min read
Yleinen

Jukolan viestin 2014 & 2015 osuuspituuksien vertailua

Louna-Jukolan kilpailukutsu on äskettäin julkaistu ja samalla paljastuivat alustavat osuuspituudet. Spekulointi ja joukkueen koostaminen osuuspituudet huomioon ottaen ovat Jukolan viestin hienouksia, joihin Junteissa panostetaan kovasti. Nyt kun Juntit OK:n ilmoittautuminen on turvallisesti järjestelmässä sisällä, spekulointitoiminta voi alkaa. Alla olevasta taulukosta näkyvät helposti merkittävimmät erot Louna-Jukolan ja Kuopio-Jukolan välillä. Jännittävää
1 min read