Toukokuun toisiksi viimeisenä viikonloppuna 22.-23.5 oli luvassa yksi kevään odotetuimmista tapahtumista. Edessä oli Kuusamossa käytävä NUTS Karhunkierros -polkujuoksutapahtuma, minne Juntit ovat tietysti vääntäytymässä sankoin joukoin. Sarjoista edustettuina olivat 80 kilometrin matka Jussin ja Eetun toimesta, sekä 53 kilometrin lenkki, jolle uskaltautuivat Tomi ja Timppa. Jussi oli hankkiutunut työvelvoitteiden takia Rukalle jo viikon alkupuolella, joten paikalliset keli- ja maasto-olosuhteet oli tiedusteltu huolella ennen viikonlopun koitosta. Loput joukkueen jäsenet kannustusjoukkojen kera saapuivat paikalle perjantaina iltapäivän aikana.
Keskiviikkona oli töiden puitteissa sen verran aikaa, että reitin loppupäätä oli hyvä käydä katsastamassa etukäteen. Ruka-Valtavaara-Ruka reitin kierto antoi ymmärtää, että poluilla on lunta ainoastaan muutamissa yksittäisissä paikoissa ja muiltakin osin polkupohja on kohtalaisen kuivaa ja hyväkulkuista. Tämä antoi hyvät lähtökohdat varusteiden valintaan sekä odotusarvoa positiivisempaan reissun aikataulutukseen. Loppu aika viikosta kului enempi tai vähempi varusteiden kanssa välpätessä sekä kisaan muuten vaan valmistautuessa.. Olihan tuleva taas pituutensa puolesta ihan uusi kokemus.
Kilpailupäivän aamu
Herätyskellon kilahtessa aamuneljältä ei juoksuinnostus ollut maksimaalista. 53km Junttien jatkaessa prinsessauniaan hinauduimme kuitenkin peittojen alta aamupalalle. Unisen aamupalan jälkeen ajoimme kilpailukeskukseen, josta lähtisi bussikyyti starttipaikalle puoli kuudelta. Kisakeskuksessa kohtalotovereita olikin sankoin joukoin tutkimassa GPS-seurannasta 160km sarjalaisten etenemistä. Ja olihan yöllä maastossa tapahtunutkin kummallisia asioita, voi vain kuvitella miltä jopa 20km harhalenkit on tuntuneet yön tunteina… Ei käynyt kateeksi! Linja-automatkan aikana katselimme paikallista metsämaisemaa ja myös keli oli huomattavasti luvattua parempi. Viime hetken energiatankkauksia suorittaessa alkoi myös kilpailujännitys muuttua enemmän odottavaksi tunnelmaksi; kun kohta vain pääsisi matkaan.
Bussi saapui hyvissä ajoin Hautajärven luontotalolle. Starttia odotellessa hörpimme kahvia ja jutustelimme kilpakumppaneiden kanssa. Hallitseva naisten sarjan voittaja Helinä Turtinen tiesi vihjata, että hyvin juostavaa pätkää tarjolla ensimmäiset 65 kilometriä – how nice! Sen verran reissuja omille ”äärirajoille” oli jo historiassa tehty, että tiesimme riittävän vauhdikkaan alkuvauhdin olevan yllättävän tärkeää. Pitkillä matkoilla väsy tulee jossain vaiheessa, riippumatta onko alku tultu rauhallisesti vai vauhdikkaasti – sillä erolla että rauhallisesta vauhdista ei enää kiristämään pysty. Hyvissä tunnelmissa ja tietämättöminä päivän tuomista tunnelmista asettauduimme kello 07 lähtöviivalle hieman kärkimiesten taakse.
Hautajärvi – Oulanka
Paukusta lähdettiin reipasta vauhtia matkaan. Ei kestänyt kauaa kun väljää oli sekä edessä, että takana. Kevyt vesisade alkoi sopivasti hieman ennen starttia, mutta ei käytännössä haitannut juoksua sen jälkeen kun paikat lämpenivät. Helpot polkupätkät juostiin noin 5:00-5:30min/km tahdilla, muutamat hankalat paikat toki hitaammin. Tavoite ehtiä Oulangan luontokeskukseen ennen 53km sarjan starttia näytti toteutuvan helposti. Ohittamiseen kuluu poluilla paljon energiaa, joten ruuhkaan ei missään nimessä haluttu juuttua. Tällä välillä kohdattiin muutamia 160km taivaltajia, joilla vireystila tuntui olevan kovin vaihteleva. Osa tervehti iloisesti, kun taas osalla olemus oli lähes apaattinen ja mielentila melko sekavan oloinen. Lupasimme toisillemme, että 80km on jatkossakin riittävä kerta-annos Karhunkierrosta.
Noin 20 kilometrin kohdalla alkoi reissun ensimmäiset hankalat hetket. Eetun pohkeet ja reidet alkoivat nykimään uhkaavasti, eikä ruoka ja juomakaan tuntunut menevän alas. Salakavala nestehukka teki tuloaan, mikä alkoi hidastamaan menoa ja puuduttamaan aisteja. Viimeiset 5km ennen huoltoa olivat todella vaikeita, mutta ajatus drop bagissa odottavasta Coca-Colasta auttoi jaksamaan viimeiset kilometrit huoltoon. Onneksi reitin tässä vaiheessa oli tiedossa teknisesti helpoimmat osuudet ja matka taittui hyväkulkuisella polulla oikeinkin lennokkaasti.
Oulangan luontokeskuksessa odottanut 53km juoksijoiden joukko toivotti meidät upealla kannustuksella tervetulleeksi. Jyrki ja Timppa olivat myös lähtökuopissa ja kehuivat meidän alkuvauhdin olleen hyvin reipasta. Eetun tunnelmat eivät edelleenkään olleet kovin hyvät, seisova katse vain 27km kohdalla ei ole kovin hyvä merkki kun matkasta on tultu vasta kolmasosa. Juomareppua täyttäessä paljastui, että vettä oli kulunut ensimmäisellä osuudella vain noin puoli litraa – aivan liian vähän. Reput täyteen geelejä ja vettä ja pyhä lupaus juoda tulevina kilometreinä riittävästi. Polvikipu sentään tuntui pysyvän kohtuullisesti kurissa Buranalla, joten uutta nappia huuleen vaan. Ehdimme kuin ehdimmekin 53km starttaajien alta pois, marginaalia taisi jäädä noin kolme minuuttia. Raikuvat kannustukset saattelivat meidät matkaan, polkujuoksukansa on aivan upeaa porukkaa!
Oulanka – Juuma
Huollon jälkeen tuntui alkavan loputtoman pitkä tasanko Oulankajoen varrella. Helppona maastona tämäkin pätkä pyrittiin tulemaan vauhdikkaasti, mikä ei aivan onnistunut. Eetun nestehukka ja jalkavaivat pakottimaan hidastamaan vauhtia, juoksipa mies kertaalleen tasaisella kankaalla puuhunkin. 53km kärkiletka paahtoi kevyellä askeleella ohi, komeaa ja rentoa menoa! Hieman kärkiletkan takana taivalta taittoi myös Juntit OK:n 53km kaksikko, joilla myös vaikutti olevan todella hyvä vauhti päällä. Osasimme jo arvailla että tuolla vauhdilla Juntit OK saa illalla hyvän potin BTTF-pisteitä.
Muistikuvat seuraavista kilometreistä ovat melko hatarat. Kilometrikylteistä yritettiin väijyä puolimatkan krouvia ja samalla mietittiin onko matkaa todellisuudessa 80km vai 82km. Jossain vaiheessa henkisesti tärkeä 41/41 kyltti tuli ohitettua ja samoihin aikoihin Eetun vointikin vähitellen taas kohentui. Pitkästä aikaa pystyi juoksemaan helpommat osuudet Jussin vauhtia, mutta krampeista pökkelöityneet jalat eivät juuri totelleet käskyjä ylämäissä tai teknisillä osuuksilla. Kisan tässä vaiheessa matkan rasitus alkoi painamaan myös Jussin reisissä. Perinteisen ylämäkikävelyn päätteeksi juoksuaskelten ottaminen alkoi olla jo vähän työläämpi tehtävä. Pilviä loppumatkan taipaleelle aiheutti myös se, että Jussin suolatabletit olivat jääneet Oulankaan. Ehkä kokemattomuus dropbagien käytössä johti siihen, että tavaraa pantiin bagiin eikä päin vastoin! Epellä oli kuitenkin suolakiteitä reilusti matkassa ja hultopisteiden sipsit hoitivat hienosti loput! Kokonaisuutena matkan taittaminen tuntui hyvältä ja pystyimme taas nauttimaan juoksusta ja upeasta ympäristöstä.
Kitkajoen rantaan laskeuduttiin ajatukset pian odottavassa Juuman huoltopisteessä. Paitsi että huoltoon olikin vielä 10km matkaa, joista 5 ensimmäistä hidasta ja raskasta rantapolkua. On piinaavaa odottaa huoltopaikkaa jokaisen mutkan takana, kun todellisuudessa onkin muistanut huollon paikan väärin. Jotenkin huolto samaistettiin samaan paikkaan mistä 31 kilometrin sarja starttaa ja tästä tietysti laskettiin että huolto tulee vastaan noin 49 kilometrin juoksun jälkeen. No ei tullut. Jossain vaiheessa etappia vesikin pääsi loppumaan, eikä energiaa tullut nautittua koska ”kohta saadaan urheilujuomaa, sipsejä ja suklaata”.
Kun epäusko alkoi kalvamaan mieltä riittävästi, pidimme kartanlukutauon. Tilanteen selkeydyttyä matka jatkui päät hieman painuksissa, vielä pitäisi jaksaa yli puoli tuntia ennen vesitäydennystä. Onneksi järki toimi sen verran, että täytimme vesipussit purosta sekä ”nautimme” energiaa ja suolaa. Uusi nestehukka olisi voinut olla jo matkan kannalta ratkaisevan kova koettelemus. Polkukin helpottui selvästi, joten Juuman huoltopaikalle tultiin lopulta hyvää vauhtia. Jyrävän ohitus jäi mieleen, upea paikka! Harmi ettei matkalla pystynyt/ehtinyt nauttimaan lukuisista hienoista maisemista juurikaan. Huoltopaikallekaan ei jääty kovin pitkäksi aikaa hämmästelemään, vain pakolliset nopeat tankkaukset ja reppujen välppäykset ennen matkan jatkumista. 31km kärki ohitti meidät huollon kohdalla, tuntui kaverilla olevan tossu syönnillään!
Juuma – Ruka
Tiedossa oli, että tällä osuudella päästäisiin kiipeilyn makuun. Hieman yllättäen maasto oli kuitenkin pitkään varsin tasaista, hakkuuaukeat ja talousmetsät jopa aika rujoa maisemaa verrattuna aiempiin kansallispuistonäkymiin. Pian huollosta lähdön jälkeen Juumaa edeltänyt hyvävauhtinen vaihe loppui: suot, juurakot ja ylämäet kuluttivat Eetun jaloista viimeisen terän pois. Ajoittain eteneminen tuntui loppuvan kokonaan, mutta askel kerrallaan taival taittui kohti viimeisellä 10 kilometrillä odottavaa vaarajonoa. Ohittajia oli jonkin verran, mutta emme tienneet mitä sarjaa kukin edusti. Oletuksena kuitenkin oli, että muutamia sijoituksia on varmasti menetetty Juumaan verrattuna.
Konttaisen yli rämmittyämme päästiin vielä kerran nauttimaan huollosta. Taivaalta tuli kuitenkin selvä kehoite jatkaa matkaa: kunnon raekuuro piiskasi niskaa samalla kun nielimme Red Bullia niiden kuuluisien siipien toivossa. Tästä alkoi piinaava osuus vaarojen yli. Ylhäällä puuskainen tuuli hyväili juoksijoita, eipähän taaskaan huvittanut jäädä ihailemaan maisemia. Huippujen määrää ei pystynyt laskemaan, mutta oli niitä aika monta ennen kuin tultiin Valtavaaran viimeiselle huipulle. Lämpimästä mökistä heiluteltiin meille loppukiritoivotukset, jostain syystä ei oikein irronnut… Jussi onneksi lohdutti kertomalla, että kohta alkaa etapin pahin nousu.
Olihan se viimeinen mäki aika ihana. Ajatuksissa myllersi samanaikaisesti nousun aiheuttama tuska ja alle kilometrin päässä odottava maali. Viimein hyppyrimäen torni tuli näkyviin, tästä ei olisi enää kuin alamäki maaliin! Kohti Rukakeskusta pudoteltiin reipasta vauhtia tietä pitkin. Tien jälkeen portaat, laskettelurinteen poikki ja viimeiset kymmenet metrit punaista mattoa pitkin kävelykeskustaan. Torven tööttäys maaliintulon merkiksi ja that’s it! Koko muu seurue oli maalissa vastassa ja olo helpottunut. Kylläpä energiajuoma, lakut ja sipsit maistuivat hyvältä! Vähitellen älyttiin etsiä myös takit päällemme ja lähteä hakeutumaan autoa kohti. Sivukorvalla noteerattu kuulutus pysäytti kuitenkin liikkeen kuin seinään – olimme tulleet 80km sarjassa kolmansiksi samalla ajalla! Eihän tämä voi olla mahdollista, pakko varmistaa toimitsijoilta kuultiinko harhoja. Mutta totta tosiaan, podiumsijoitus ja muutos illan ohjelmaan. Kyllä siinä taputeltiin toisiamme olalle.
Kyllä ultrajuoksu on hieno asia, erityisesti silloin kuin homma toimii. NUTS Karhunkierros jäi parhaiten mieleen erinomaisesti järjestettynä tapahtumana hienolla reitillä ja loistavilla kilpakumppaneilla höystettynä. Matkan aikana samaa vauhtia juoksevista kollegoista sai loistavaa juttuseuraa riippumatta siitä edustettiinko eri sarjaa vai juostiinko kenties saman sarjan sijoituksista ja paremmuusjärjestyksestä. Kuten 80 kilmetrin sarjan voittaja Tero Ruokolainen haastattelussaan asian ansiokkaasti ilmaisi, kiehtovat tämän tyyppiset tapahtumat juurikin niiden hyvän tunnelman takia. Loppuun Juntit haluavat kiittää järjestäjiä erinomaisesta tapahtumasta sekä nostavat hattua jokaiselle reitille uskaltautuneelle. Tätä kokemusta rikkaampana on hyvä suunnata jo katseet kesän tuleviin tapahtumiin sekä syksyn Rogainingin MM-kisoihin.
 |
 |