Kun selailee junttien saavutuksia ja lajikirjoa niin käy melko selväksi että painopiste on kestävyysurheilussa. Tämä pätee hyvin myös omalla kohdallani. Jo nuoruudessa tuli pärjättyä paljon paremmin pitkissä juoksuissa kuin 100m juoksussa jossa olin yleensä kaukana kärjestä. Vuosia sitten mietin että taitaisin juosta 100m nopeammin kun olisin ensi juossut kovavauhtisen kympin, tätä tosin ei ole tullut ikinä testattua. Ehkä siinä on jotain perääkin sillä vasta viime vuosina olen oivaltanut lämmittelyn tärkeyden etenkin lyhyillä matkoilla. Ei missään alle 20min kestävissä suorituksissa ole vara alussa ottaa rauhassa ekat 5-10min lämpöä. Tämän myöhäinen oivaltaminen voi johtua siitä etten ole koskaan oikeasti treenannut juoksulajeja tosissaan enkä kenenkään valmentamana vaan kaikki harjoittelu on ollut pelkästään omaksi iloksi ja ennen kaikkea jonkinlaisen peruskunnon ylläpitämiseksi. Olettaisin että aika moni muukin on aivan vastaavanlaisen taustan omaava.
Ja itse asiaan, 23.8. järjestettiin Pyhätunturilla Lapin aluemestaruuskilpailut sprintissä ja parisprintissä. Ei kuulunut komennusta toimitsijan tehtäviin ja kun oli vapaa viikonloppukin niin ajattelin että sama se on käydä kokeilemassa sprinttiäkin. Parisprinttiin sain kaveriksi Mäenpään Jannen joten luvassa oli kolme starttia. Keli oli hyvinkin suosiollinen, ei liian kuuma ei liian kylmä ja aurinkokin näyttäyi mukavasti. Ihan ensimmäista kertaa en ollut sprinttisuunnistamassa vaan muutamaan otteeseen olen iltarasteilla päässyt testaamaan josta en ole kuitenkaan niin mahdottomasti tykännyt. Tiedossa oli että vauhtia pitää olla heti alusta lähtien ja rentinvalintojen kanssa ei saa jäädä arpomaan. Sprinttiradathan näyttää paperilla hyvinkin helpoilta mutta ideanahan on että lähes koko matka juostaan täysillä ja ratkaisut tehdään sekunneissa joka saattaa sitten johtaa ”helppoihinkin” virheisiin. Alla henkilökohtaisen sprintin reitti.
Mitään aivan katastrofaalista ei sattunut mutta 2. ja 3. rastit piti käydä tottakai tarkastamassa ensin väärältä puolen betonimuuria kun en millään osannut tulkita etukäteen rastimääreitä. 18. rastin leimauksen kanssa oli ongelmaa ja siinä samassa hässäkässä pudotin oman sijaintini kartalta ja karttaa pyöritellessä meni hyvä tovi. En kuitenkaan onnistunut munimaan aluemestaruustitteliä vaan onnistuin maalileimaamaan 17s ennen Lapin toiseksi kovinta menijää H21 sarjassa. Mainittakoon että naapurimaasta tuli kisan voittaja joten kaikista kovinta vauhtia en pummieni kanssa pitänyt. Kisassa ei myöskään nähty ihan kovimpia tykkejä ainakaan Pellon Ponnesta ja eikä paikalla näkynyt myöskään nuorten maailmanmestari Ojanahoa OH:sta.
Lyhyen tauon jälkeen oli vuorossa parisprintti. Olin ennen lähtöä yllättävän rauhallisin mielin vaikka olo ei ollut ihan herkin. Pääsin avaamaan viestiä ja ykköselle tuli pikku sekoilu koodin kanssa jossa paloi muutamia arvokkaita sekunteja. Kolmoselle myös pienoinen suuntavirhe alkuun. Olin vähän hämmastyksissäni kun muita ei näkynyt lähistöllä. 7-8 välillä näin että muu porukka tulee hieman taaempana mutta heillä on eri hajonta. Pyrin vain tekemään omaa suoritusta ja se meni hyvin viimeiselle rastille asti. Ei ilmeisesti pää kestänyt kun tajusin siinä että johdan viestiä, vikalle rastille noin 20s pummi ja pääsin leimaamaan viimeisen rastin kärkiporukan viimeisenä. Ilman tuota sekoilua olis ollut noin 15s keula vaihdossa. Nyt vaihtoon sijalla 3. Alla erittäin suttuinen kuva ensimmäisen osuuden kartasta reitin kanssa.
Kolmas osuus meni ilman pummeja joskin muutama huonompi reitinvalinta ja 10. rastille melko hapuileva tulo. Vaihtoon sijalla 2. mutta Janne joutui antamaan periksi viimeisellä osuudella vikkeläjalkaiselle OH:n kaverille ja viestissä tulimme kolmansiksi Venäläisten ja OH:n parhaan joukkueen jälkeen. Parisprintistä jäi aivan loistava fiilis, 4 eri rataa sotkivat pakan mukavasti ja kun juoksijatkin olivat aika lähellä toistensa tasoa oli kisa erittäin mielenkiintoinen. Saa nähdä oliko tämä ensimmäinen ja viimeinen kerta kun viestissä pääsen painelemaan kärjessä, mutta jos vielä pääsen niin lupaan että pää kestää myös viimeisen rastin. En oo kyllä vastaavaa tunnetta kokenut aiemmin suunnistusuralla, suosittelen muillekin! 🙂 Myös Pyhätunturi paikkana tarjosi oikein mukavat puitteet ja fyysiset radat. Järjestelyt olivat myös hyvät mutta osa leimasimista oli ”väärin päin” joka paikoin hankaloitti leimaamista joka on kohtuu tärkeässä roolissa, toki se on kaikille sama.
