Tunturipuolikas 2019

Tunturimaraton on itseäni lähin polkujuoksutapahtuma, jostain syystä olin nyt vasta ensimmäistä kertaa osallistujana. Tälläkin kertaa olisi osallistuminen saattanut jäädä väliin, mutta onneksi töissä oli aktiivista porukkaa värväämässä juoksijoita joten olihan se itsekin mukaan lähdettävä. En tiedä miksi se ilmoittautuminen on ollut niin vaikeaa. Tänä vuonna ilmestyi vielä mustia pilviä kun loukkasin kesä/heinäkuun vaihteessa jalkaa jota …

Lue lisää

Maraton peikon selätys

Pari vuotta sitten kävin kokeilemassa maantiemaratonia ensimmäisen kerran, mutta tuolloin matkan teko katkesi 30km paikkeille. Tuolloin vuonna 2015 olin oikein hyvässä juoksukunnossa, jalkavaivat kuitenkin tulivat häiritsemään joka myös oli yksi syy miksi en päässyt maaliin asti. Viime vuosi vielä meni samojen ongelmien kanssa painiessa, onneksi tänä vuonna asiat ovat menneet paremmin. Jos kuitenkin verrataan vuotta …

Lue lisää

Voimarinteen Teräsmieskisat – puolimatka

Yksi tämän kesän tavotteista oli taas suorittaa triathlonin puolimatka. Kesän kynnyksellä tapahtuma vaihtui Joroisista Sastamalan Karkussa pidettäviin Voimarinteen Teräsmieskisoihin. Voimarinteelle olikin saatu aikaan oikein mukavat puitteet vaikkei osallistuja- ja yleisömäärä ollutkaan Joroisten luokkaa. Kaikki järjestelyt pelasivat todella hyvin ja paikat oli merkitty niin hyvin että jopa ensikertalainen pysyi hyvin kartalla. Viikonlopun aikana olisi ollut tarjolla …

Lue lisää

Finntriathlon Joroinen – Puolimatka

Juntit on keskittyneet toiminnassaan melko pitkälti suunnistukseen, rogainingiin, polkujuoksuun, seikkailu-urheiluun ja hiihtoon – ja näin myös omalta osaltani. Kunnes sitten viime vuonna pääsin nauttimaan Joroisten tunnelmasta katsojan roolissa. Tunnelma oli mahtava ja oli hieno päästä näkemään kuinka osallistujat olivat iloisia maaliin pääsystä ja itsensä voittamisesta. Siitä se idea sitten pikkuhiljaa lähti liikkeelle. Aluksi oli tarkoitus …

Lue lisää

Saami Ski Race 2016

Tämä talvi on mennyt käytännössä ilman kisailuja ja harjoittelukin on ollut vähän kevyempää erinäisistä vaivoista johtuen. Jo viime vuonna mietin Saami Ski Raceen osallistumista, mutta en vielä tohtinut niin pitkään kisaan. Tänä vuonna sitten tuli hyvä tilaisuus osallistua kyseiseen kisaan kun tarjolla oli kimppakyyti Sodankylästä kisapaikoille ja takaisin. Nyt järjestetty kisa oli järjestyksessään seitsemäs, mutta …

Lue lisää

Ruskamaraton – tuskamaraton

Kovasti jouduin miettimään pystynkö tästä mitään kirjoittamaan, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Eihän se urheilu aina voi olla onnistumisia vaan välillä tulee niitä epäonnistumisiakin. Lähtökohdat Levin Ruskamaratonille eivät olleet oikein loistavat. Onnistuin hankkimaan kipeän nilkan edellisenä viikonloppuna ja vielä keskiviikkona nilkka oli silminnähden turvoksissa. Loppuviikosta tuntuma parani, mutta pysyin pois lenkkipoluilta jottei se uudelleen kipeytyisi. Sääkään …

Lue lisää

Salla Midnight Trail Marathon

Sallassa oli tarjolla polkujuoksua heinäkuun toisena viikonloppuna ja vähän yllättäenkin nimi löytyi ilmoittautuneiden joukosta. Olin kyllä jo aiemmin kesällä kuullut juoksusta, mutta vakavissani en osallistumista ollut harkinnut. Viikonlopulle ei näyttänyt olevan mitään muutakaan ihmeellistä suunnitelmaa niin miksei sitä voisi käydä nauttimassa polkujuoksusta. Edellinen viikonloppu meni sairastaessa niin ajattelin koko maratonin olevan vähän turhan rankka reissu, …

Lue lisää

33. Vaskoolihiihto Saariselällä

Talvelle oli tarkoituksena käydä yksi n. 50km rypistys lappu rinnassa. Pogosta jäi tänäkin vuonna välistä, vähän lähempää löytyi ihan sopiva koitos. Vaskooli on joka pitkäperjantaina hiihdettävä tapahtuma, jossa on kuusi eri sarjaa V/P60, V/P40 ja V/P20. Itse lähdin V60 sarjaan koettamaan kuntoani. Saariselän ladut on tuttuja oikeastaan vain Kaunispään ja Kiilopään väliltä minulle ja suurin …

Lue lisää

Sprinttiä Pyhätunturilla

Kun selailee junttien saavutuksia ja lajikirjoa niin käy melko selväksi että painopiste on kestävyysurheilussa. Tämä pätee hyvin myös omalla kohdallani. Jo nuoruudessa tuli pärjättyä paljon paremmin pitkissä juoksuissa kuin 100m juoksussa jossa olin yleensä kaukana kärjestä. Vuosia sitten mietin että taitaisin juosta 100m nopeammin kun olisin ensi juossut kovavauhtisen kympin, tätä tosin ei ole tullut …

Lue lisää

NUTS – Alle kaksi vuorokautta starttiin

Varusteet

Lauantaina klo 16 olisi tarkoitus olla Pallaksella ja suunnata jalkineet kohti Enontekiön Hettaa. Huh huh, mihinköhän sitä on taas lupautunut. Onneksi ei olla ihan ensimmäistä kertaa tälläisessä tapahtumassa kun on tullut pari kertaa Vaarojen Maraton ja muutama pidempi rogaining rämmittyä läpi. Tämänvuotinen valmistautuminen on tosin ollut aivan luokatonta, +20km lenkit saa helposti mahtumaan yhden käden sormiin. Liikuttu on silti normaaliin tapaan kun ei paikallaan osaa olla.

Viime viikkoja on haitannut kummallinen kesäflunssa. Olo ei haittaa niin kovin urheillessa mutta välillä ihan tavan arkiaskareissa meinaa happi loppua kun lima tukkii paikat. Sunnuntaina kävin reilun parinkympin lenkin iltapäivän helteessä. Voimat riitti hyvin mutta taisi lämmön kanssa tulla jotain ongelmaa kun kotiin tultua oli niin sekava olo. Nestehukasta ei pitäisi ola kyse kun join 1,5 litraa vettä matkalla. Onneksi olo helpotti kylmään suihkuun päästyäni.

Lauantai aamuksi lupailee sadetta ja illaksi vajaan parikymmentä lämmintä joka ilahdittaa ainakin minua, 125 sarjan menijät voivat olla eri mieltä 🙂 Yli 25 asteen lämpötila olis vähän turhan raaka tuollaiselle matkalle. Kuumassa kisatuista kisoista ei ole oikein huippuja kokemuksia kun viimevuoden Tunturisuunnistuksen ekana päivänä meinas tulla todellinen noutaja. Noh, ei murehdita turhia hyvä juoksu ilma se varmasti tulee!

Varusteet. Melkein kaikki on katsottu valmiiksi (kuva), vain muutama pikku juttu uupuu vielä. Valitettavasti yksi iso kysymysmerkki löytyy – mitkä kengät? Kun olin ekaa kertaa vaarojen maratonilla tuli ennen lähtöä vaihdettua ainakin kahdesti kengät ja lopulta juoksin nastareilla ihan hyvin tuloksin. Nyt on sama homma edessä ja käytännössä kolmet eri vaihtoehdot, nastarit, tavan lenkkarit ja maastojuoksukengät. Maastojuoksukengät ois muuten ehdoton valinta mutta ne tuppaa tekemään jalkapohjan sisäsyrjään julmetun rakon.

Onneksi on vielä hetki aikaa miettiä ja Eetu tulee huomenna auttamaan valinnassa. Eiköhän siinä samalla aloiteta tankkaus – tai siis jatketaan. Unohtumaton reissu tulossa ja luultavasti saadaan jotain dokumenttiakin aikaiseksi. Pakko myöntää että jännittää!

Lue lisää