Suomen talvi näyttäisi olevan kuten suomen kesä, kylmä ja vähäluminen! Siitäpä johtuen tämän talven hiihtokilpailukausi oli valitettavan lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Vähintäänkin haastavat lumiolosuhteet siirsivät, tai peruuttivat useita hiihtokilpailuja mikä pisti myös allekirjoittaneen suunnitelmat uusiksi moneen kertaan. Alkuperäinen idea oli käydä 14. helmikuuta Vöyrillä Botnia-Vasa -hiihtokilpailussa, mutta jo viikkoa aikaisemmin näytti että kisat joudutaan lumen puutteen takia perumaan. Hätäpäissäni heitin ilmoittautumisen sisään kahta viikkoa myöhemmin hiihdettävään Finlandia-hiihtoon, mikä myös sekin vaikutti tuolloin kohtalaisen epävarmalta. Tammikuun pakkasjaksoa lukuunottamatta harjoitteluolosuhteet olivat olleet vallan mainiot, joten valmistautumisen puolesta kilpailuja odotettiin hyvillä mielin!
Niin siinä sitten kävi, että Vöyrin kilpailut peruttiin ja uusi ajankohta löytyi kahta viikkoa myöhemmin; juurikin samana viikonloppuna kuin Finlandia-hiihto. Keliolot paranivat molemmilla paikkakunnilla juuri ennen h-hetkeä, joten samalle viikonlopulle tarjottiin kisaa kahdesta eri paikasta. Päätin osallistua Lahdessa muutamalla kilometrillä lyhennettyyn Finlandiaan, koska lentoliput olivat ostettu valmiiksi ja Botnia-Vasan osallistumisoikeus siirtyi täysimääräisenä ensi talvelle jos uuden ajankohdan aikaan ei päässyt paikalle. Takkiin ei siis tullut! Lisäksi kymmenen kilometriä lyhyempi kilpailu houkutti jo senkin takia, kun palautumisaikaa Vasaloppettiin oli vain viikon päivät.
43. Finlandia-hiihto, 42 km
Kisareissu piti perhekiireiden takia toteuttaa niin pikaisella aikataululla kuin mahdollista. Lauantain startti oli kello 10.00, joten aamulla kerkesi hyvin ajaa Helsingistä Salppuriin kisapaikalle. Olin lentänyt edellisenä iltana etelään veljen luokse punkkaamaan ja sukset oli luistojen osalta hoidettu Intersport Rintamäen toimesta valmiiksi. Pidot lisäilin perjantaina itse viimeisimpien säätiedotusten mukaan ja mitään purkkeja en ottanut matkaan. Lauantai aamuna olikin vuorossa kohtalaisen aikainen herätys, nopea aamupala, kaverin noukkiminen kyytiin ja siirtyminen itse kisapaikalle. Paikalla piti olla hyvissä ajoin, jotta Olli ja Kalle kerkeävät hoitamaan määräajassa jälki-ilmoittautumisrutiinit.
Tunnelmaa kisakansliasta (kuva: Jussi Korhonen)
Lähtökohdat kisaan eivät olleet parhaat mahdolliset. En ole aikaisemmin Finlandiaan osallistunut, joten lähtönumero oli sen mukainen. Vaikka sain numeron ensimmäisestä lähtöryhmästä, oli edessä jo lähtökohtaisesti 300 numeroitua lähtöpaikkaa; ohitettavaa ainakin riitti. Kaiken lisäksi jätkät sai vielä paikat veteraanien SM-ryhmästä, joten mahdollisuuksia ehkä olisi ollut. Lisäksi Salpausselällä oli koko aamun tullut uutta lunta, mistä ei ainkaan säätiedotuksissa puhuttu mitään etukäteen. Olin kuitenkin luottavaisin mielin voitelujen suhteen ja oma lähtöpaikkakin löytyi heti numeroitujen paikkojen takaa, joten kohtalaiset asetelmat lopulta kuitenkin oli luvassa.
Elkki ja jätkät ennen kisaa (kuva: Kalle Hollmen)
Kisan startti oli juuri niin hektinen kuin aikaisempien kisojen perusteella saattoi olettaakkin. Aina tuntuu siltä, että viereinen latu vetää paremmin ja sauvaa sekä suksea työntyy molemmilta puolilta. Ensimmäisen parin kilsan jälkeen jono alkoi muodostua ja näin jonkinlaista ohitusmahdollisuuttakin tarjottiin. Jätkien selät olivat jo alkuvaiheessa hävinneet horisonttiin, joten kovinkaan kummoista starttia en saanut. Lisäksi jo aika varhaisessa vaiheessa selvisi, että pitovoidetta oli tullut laitettua liian lyhyelle matkalle, joten ylämäet olivat poikkeuksetta melkoista pyristelyä. Tasuri sentään kulki ja sopiva matkavauhti löytyi yllättävän nopeasti.
Kilpailussa tuli huomattua, että uuden lumen takia vain yksi tai kaksi latua oli hiihdettyjä ja siten muita huomattavasti liukkaampia. Ohittelu otti kohtuullisesti voimia, mutta sijoitus parani aika tasaisesti reissun edetessa. Noin kahden kympin kohdalla myös jätkien selät ilmestyivät näkyviin ja pikku pätkä hiihdeltiin samassa porukassa muutama sana vaihtaen. Eipä senkään letkan vauhti riittänyt, vaan reitin tasaisemmalla osalla piti lähteä lyömään omille teille. Loppupuolella oli jo hienosti omaa tilaa hiihtää ja muutamia hienoja maastonkohtia jäi reitiltä myös mieleen. Hieno ja hyvin järjestetty tapahtuma kaikin puolin!
Matka taittui ilman sen suurempia murheita ja ratamestari oli tehnyt järjettömän hyvää työtä olosuhteet huomioon ottaen. Myös keli parani loppua kohden ja Salpausselän hiihtostadionin loppuliukuun lasketeltiin oikein komeassa auringon paisteessa. Myös kesän pitkät harjoitukset olivat tehneet tehtävänsä ja viimeisille kilometreille irtosi jopa jotakin kirin tapaista.
Loppuaika mukiinmenevä 2:32.48 ja sijoitus 147.
92. Vasaloppet, 90 km
Vain viikkoa Finkun perään oli aika lähteä työstämään talvikauden pääkilpailua, eli Sälenistä Moraan hiihdettävää Vasaloppettia. Kyseinen kisa on maailman vanhin ja osalistujamäärällä mitattuna suurin hiihtotapahtuma maailmassa. Vuoden 2016 kilpailu oli allekirjoittaneelle jo viides kerta kun sivakoita asetellaan Bergan jokiuomassa lähtörivistöön. Pienen kuprun valmistautumiseen toivat kisasukset, jotka oli jo aikalailla loppuun hiotut. Työreissujen takia minulla oli mahdollisuus käydä alustavalla viikolla Vuokatissa testaamassa suksia ja Ski Serviceltä tarttui matkaan oikein oivallinen Rossarin tallitestipari. Uleåborgista piti hyökätä matkaan jo torstai aamuna, joten voitelut päätettiin jättää vasta paikanpäälle.
Matkaan siis lähdettiin torstaina ja Helsinki -lennon jälkeen jatkettiin iltapäivällä lautalla kohti Tukholmaa. Perjantaina ajeltiin rauhakseltaan kohti Moraa ja samalla pysähdyttiin jokaisen pikkupitäjän urheiluliikkeesssä etsimässä pakista puuttuvaa Swixin 7 -pulveria, mikä oli myös odotettavissa sunnuntain voitelusuosituksiin. Perille päästiin neljän jälkeen iltapäivällä, mutta pulveri loisti poissaolollaan. Onneksi sitä ei sen koommin näkynyt Swixin vallatipseissä, vaan kasia pantiin pohjaan. Majoituimme Morassa ruotsalaisten kollegoitteni toimistolla, joka sijaitsi erittäin keskeisellä paikalla. Toimiston neukkarin ikkunasta saattoi silmäillä kovimpaan tuskaan jo kilpailureitin kaartuvaa loppusuoraa. Ilmassa oli jälleen kerran suuren urheilujuhlan tuntia, eikä vähiten jo väkimäärän takia.
Tunnelmakuvaa loppusuoran alkupäästä (kuva: Ilkka Korhonen)
Harmaita hiuksia paikanpäällä kuitenkin tuotti vielä sopivan voitelutilan löytyminen, koska toimiston yhteydestä mitään soveltuvaa ei ollut tarjolla. Pihaan oli lyöty parkkiin jonkun ammattilaisen voitelukärry, mutta niillä tuntui olevan kädet ja kalenteri täynnä ihan omasta takaa. Puhumalla siitäkin selvittiin ja voitelupyhättö löytyi erään ruotsalaisen kollegan kotoa, lämpimästä ulkorakennuksesta. Kyllä osaavat olla ystävällistä ja avuliasta porukkaa!
Opasteet voitelutiloihin! (Kuva: Jussi Korhonen)
Lauantaipäivä meni rattoisasti kisamateriaalia kahlatessa ja tietysti suksia voidellessa. Neljä paria suksia luistoineen ja pitoineen otti kolmissamiehinkin voideltuna kaikkiaan kolmisen tuntia. Se on tarkkaa puuhaa, kun kilpailuja varten voidellaan. Talon isäntäväki kantoi vielä voiteita myös miehille, joten ei tuossa onneksi joutanut seuraavan päivän hiihtoa stressaamaan.
(Kuva: Kalle Hollmen)
Kilpailuaamuna herätys oli jälleen heti kahden jälkeen ja aamupalan jälkeen heiteltiin heti kisakamat päälle. Muutama eväspalanen matkaan ja siityminen linja-autoille alkoi. Kerkesimme heti ensimmäisten Säleniin suuntaavien autojen kyytiin, joten olimme erittäin hyvässä aikataulussa. Kisapaikalle saavuttua jouduimme jonottamaan pari kymmentä minuuttia ennen lähtökarsinan avautumista ja vasta sen jälkeen saimme vietyä sukset parkkiin. Lähtöpaikka etsittiin laturivistön vasemmasta laidasta, koska aikaisempina vuosina se on vetänyt ehkä karvan verran paremmin. Alkuhärväysten jälkeen meille jäi vajaa pari tuntai aikaa nappailla eväitä ja teippailla vanhimman velipojan monoa hiihtokuntoon. Se onneton kun onnistui särkemään mononsa perjantaina Morassa lämmittelylenkillä.
Startti oli tutun kaavan mukaan klo 8 ja liikkeelle lähdettiin yllättävän reippaasti. Lähtöä oli muokattu hieman ensimmäisestä mutkasta ja nk. sumppuuntuminen alkoi vähän totuttua aiemmin. Ensimmäiseen ylämäkeen jouduttiin jonkun verran passailemaan, mutta yllättävän aikaisessa vaiheessa pääsimmekin jo hiihtelemään jotakin vuorohiihdon tapaista. Olli ja Kalle oli tässä vaiheessa vielä näköetäisyydellä takana, mutta seuraavan kerran näin jätkiä vasta maalissa.
Keli reitin alkupuolella ei ollut mitenkään loistava, mutta kärki oli hiihtänyt aika tasaisesti kaikkia latuja. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa tarjottiin yllättävän hyviä ohituspaikkoja ja niihinhän piti tarttua. Kaikkinensa alkumatka sujui loistavasti asemia kohennellen ja myös suksi toimi moitteettomasti! Erityisesti pitoihin olin tyytyväinen, mutta myöskään luistoa ei verrokkiryhmään nähden tarvinnut hävetä.
Tätä onnea riitti aina 60 kilometriin asti, jossa vauhdikkaan laskun jälkeisessä ylämäessä hoksasin pitovoiteiden kuluneen lähes kokonaan pois. Ladun vierellä pystyi joten kuten juoksemaan, mutta yhä enemmän hiihdon loppupuoli alkoi vaikuttamaan enemmän tasatyöntöhommilta. Samaan aikaan kuuntelin jotakin ruotsalaisten kannustuksia, missä höpöteltiin jotakin 1200 sijoitukseen viittaavaa. Tuo söi vielä osittain motivaatiota, koska arvelin tuhannen joukkoon hiihtämisen olevan aika mahdotonta noista lähtökohdista. Reitin viimeiset reilu 20 kilometriä on kuitenkin kohtalaisen alavaa maastoa, joten pelkällä tasatyönnölläkin pärjäsi kohtalaisen hyvin. Ei mennyt siis tasatyötntötreenit hukkaan!
Tämän vuotinen hiihto sujui näin jälkeen päin ajateltuna yllättävän kivuttomasti. Varmasti kesän aikana tehty peruskuntoharjoittelu vaikutti siihen erittäinkin positiivisesti. Kilpailuin rohkaisevinta antia olivat viimeiset 9 kilometriä Eldrisistä Moraan, missä tällä kertaa ei tarvinnut voimien loppumisen takia antaa periksi. Sen verran niitissä kuitenkin oltiin, että loppusuoralta ei kovin kummoisia muistikuvia jäänyt.. Maalissa kuitenkin himoittu mitali tuli kaulaan, joten tyytyväinen pitää olla. Vasaloppet mitalista sen verran, että sen saa vaan ne hiihtäjät, joiden loppuaika on voittajan aika +50% tai alle.
Loppuaika 5:12:37 ja sijoitus 1227 (kokonaissijoitus 1262). Ihan OK.
Kotona oli vuorossa mitalikahvit. (Kuva: Jussi Korhonen)
Yhteenveto:
Mitä tästä jäi käteen? Ainakin talvi tuli harjoiteltua tavoitteellisesti ja lähtökohdat kesään ovat vähintäänkin kohtalaiset. Lisäksi hiihtokilpailut tuovat toivottua vaihtelua juoksu- ja suunnistustapahtumiin. Tosiasia kuitenkin on, että jos hiihdossa haluaa pärjätä, niin viimeistään loppukesästä eteenpäin pitäisi tehdä enemmän hiihtoon tähtäävää harjoittelua. Tästä viisastuneena tulevana kesänä pitää ulkoiluttaa rullasuksia huomattavasti enemmän ja punttisalillakin tehdä myös jotain muuta kuin pelkkää kyykkyä. Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa kohti kesän haasteita!