Tämä talvi on mennyt käytännössä ilman kisailuja ja harjoittelukin on ollut vähän kevyempää erinäisistä vaivoista johtuen. Jo viime vuonna mietin Saami Ski Raceen osallistumista, mutta en vielä tohtinut niin pitkään kisaan. Tänä vuonna sitten tuli hyvä tilaisuus osallistua kyseiseen kisaan kun tarjolla oli kimppakyyti Sodankylästä kisapaikoille ja takaisin.
Nyt järjestetty kisa oli järjestyksessään seitsemäs, mutta ensimmäistä kertaa hiihdettiin Norjan Kautokeinosta Enontekiön Hettaan. Aiempina vuosina on hiihdetty toiseen suuntaan. Tämä suunta oli tällä kertaa enemmän kuin hyvä poihjoistuulesta johtuen.
Lähtökohdat kisaan ei olleet ihan parhaat kun pystyin täysipainoisesti hiihelemään vain pari viikkoa ennen kisaa. Kuitenkin muutama +50km lenkki antoi sen verran uskoa että uskalsin ilmoittautua kisaan. Viimeinen viikko sitten tuijoteltiin aika tiukkaan sääennusteita, ja mitä lähemmäs h-hetki tuli niin sitä pelonsekasemmissa tunnelmissa oltiin. Keli oli yötäpäivää plussalla, mutta ennusteet viimeiselle yölle lupailivat pakkasta.
Herätys oli neljältä aamulla ja heti ensimmäisenähän se piti keliä alkaa katselemaan. Ei ollut ainakaan vielä pakkasen puolella käynyt. Menomatkalla jännitys entisestään lisääntyi kun tuon tuosta tuli sankkoja lumikuuroja vaikka lämpötila pysyi kokoajan plussalla. Kautokeinoon päästiin ihan hyvissä ajoin ja ehdittiin todeta keli lähtöpaikalla ja testata vähän suksia. Keli oli ihan puhdas vesikeli ja latupohja oli valmiiksi sohjoinen. Oma suksi oli kuitenkin ihan kohtalaisen liukas, mutta hiihtokaverilta löytyi vielä liukkaampi varasuksi jotka sitten valitsin. Tuossa vaiheessa helpotti jännitys kun suksi tuntui ihan liukkaalta. 90km huonolla luistolla olisi aika tuskainen taival selvitä maaliin asti.
Matkaan oli tarkoitus lähteä enemmän retkihiihto mielessä kuin tastelemaan kärkipään sijoista. Mukana oli sen verran kovia nimiä, kirkkaimpana tähtenä maailman kärkihiihtäjiin maratonmatkoilla kuuluva Petter Eliassen. Lähtömerkki törähti klo9 norjan aikaa ja vajaa 200 henkeä lähti liikkeelle ihan hyvässä sovussa. Ensimmäiseen mäkeen kuitenkin tuli melkoinen sumppu ja siinä sitten vähän väliä seisottiin paikallaan jonossa. Hiihtokaverit pääsi tuossa alkuvaiseessa vähän karkuun ja ohittelu oli raskasta kun hiihdetyin ura oli selkeästi liukkain jonka lisäksi ura oli sen verran kapea ettei ohi kunnolla meinannut päästä. Tavoitin kaverit vasta 6-7km paikkeilla jonka jälkeen jatkettiin vielä selkien poimimista.
Paikoin latu oli erittäin sohjoinen ja luistelupotkuja ei voinut oikein ottaa kun pohja petti ja parasta vauhtia pääsikin tasatyönnöllä. Ensimmäinen huoltopiste tuli reilun kympin hiihdon jälkeen ja kyllähän se jano oli jo ehtinyt tulemaan. Huoltopisteitä oli ripoteltu noin 10km välein matkalle joka oli ainakin itselle ihan sopiva tahti, jokaiselta huoltopisteeltä otin pari mukillista juomaa vaikka olisi siellä monipuolisempaakin tarjoilua ollut.
Hiihto tuntui sujuvan ihan hyvin ja jatkomme sijoituksen parantamista vielä toiselle huoltopisteelle asti jonka jälkeen porukka harveni sen verran ettei enää juurikaan tarvinnut ohitella. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna alussa olisi pitänyt olla vähän skarpimpana. Kokonaisuutena ensimmäinen 50km oli nousuvoittoinen joskin mäet olivat loivia ja hyvin hiihdettäviä. Suksi toimi hyvin varsinkin kohdissa joihin tuuli pääsi kuivaamaan sohjomössöä, mutta suojaisemmissa paikoissa suksi imi jonkin verran. Onneksi noita kohtia ei kovin paljoa ollut sillä pohjoisen tunturialueet tuppaavat olemaan aika avoimia.
53km kohdalla tultiin Suomen puolelle ja samaan aikaan aurinkokin alkoi pilkistelemään pilvien raoista. Ladun vasemmalla puolella oli oikein komeita tuntureita jonka lisäksi mieltä virkisti eniten että nyt loppumatka olisi varsin laskuvoittoinen. Tuossa vaiheessa ensimmäisen kerran uskalsi ajatella, että tästä matkasta selvitään ihan hyvin. Ja niinhän se oli, meno maistui. Missään vaiheessa ei tuntuneet voimat loppuvan eikä alkavista krampeistakaan ollut mitään tietoa. Lopun 10km jo uskalsi hiukan vauhdikkaammin antaa tulla ja maaliin tulin ihan hyvävoimaisena. Aikaa paloi tällä reissulla 5.32.51, Eliassenin voittoaika taisi olla 3.47 luokkaa eli omaan suoritukseen voi olla enemmän kuin tyytyväinen.
Tapahtumasta pidin, matkan varrella tuli iloista kannustusta niin Norjan kuin Suomenkin puolella. Ja kyllähän tuohon matkaan riitti jos jonkinlaista nähtävää vaikka alkupätkä näyttikin aika samanlaiselta katsoi sitten itään, etelään, länteen tai pohjoiseen. Huolto hiihdon aikana ja jälkeen pelasi hyvin eikä jalkapelillä tarvinnut siirtyä pitkiä matkoja vaan kaikki oli tarjolla aivan maalin vieressä. Aiemmin totesin, että ainakin tänävuonna hiihtosuunta oli toimiva. Uskon sen näin päin olevan ainakin helpompi ja 92km itsessään sitten tuo riittävän haasteen hiihtoon. Pitkämatkalaisille suurin haaste saattaa olla majoituksen löytäminen lähettyviltä. Kohtalaisen ajomatkan päästä tilaa kuitenkin varmasti löytyy.