Paluu polkuareenoille
Edellisen kerran kilpailin polkujuoksussa vuonna 2018 koska parin viimeisen vuoden kilpailut ovat syystä tai toisesta omalta kohdaltani peruuntuneet. Vuonna 2018 harjoittelin aktiivisesti koko kevään NUTS Karhunkierros 53km matkalle mutta matka tyssäsi vapun tienoilla iltalenkillä nyrjähtäneeseen nilkkaan joka esti kilpailuun osallistumisen ja tappoi treenimotivaatiota pitkälle kesään. Täysin ei kuitenkaan ole tullut laakereilla lepäiltyä vaan lenkillä on tullut käytyä vaihtelevasti välillä aktiivisemmin ja välillä taas vähän vähemmän jolloin olen keskittynyt lähinnä salitreenien tekemiseen. Tänä keväänä COVIDin vuoksi salit ovat kuitenkin olleet kiinni joten sen sijaan olen viihtynyt aktiivisesti lenkkipoluilla ja kevään kuntotaso vaikuttikin jo varsin lupaavalta ennen Karhunkierrosta kunnes kilpailut jouduttiin ensin siirtämään kesäkuulle ja sitten lopulta perumaan kokonaan. Onneksi ilmoittautuminen siirtyi ensi vuoteen joten treenimotivaatio on jo valmiiksi ostettu ensi kaudelle. Vaikka itse kilpailu olikin peruttu niin menimme kuitenkin omatoimisesti Juntit OK porukalla viettämään Rukalle pitkää viikonloppua polkujuoksun merkeissä ja yhteensä kilometrejä yhdelle viikonlopulle kertyi n. 55km. Pisimpänä lenkkinä juoksimme Juumasta pikku karhunkierros vaellusreittiä seuraten takaisin Rukalle jolle matkaa kertyi n. 33km.
Tätä viikonloppua seurasikin hieman hiljaisempi kausi juoksun suhteen kunnes heinäkuun puolessavälissä tein päätöksen osallistua pitkästäaikaa Vaarojen Maratonille 65km sarjaan. Vaikka varsinaista paikkaa itse kilpailuun ei vielä tuossa vaiheessa ollutkaan niin jo päätös osallistumisesta antoi riittävän motivaatioruiskeen harjoitteluun koko loppukesäksi ja alkusyksyksyyn. Osallistumisen sain lunastettua jälkimarkkinoilta syyskuun alussa ja viimeisenä ”valmistelevana kilpailuna” juoksin naapurin kanssa lähimaastoissa omatoimisen backyard ultran, jossa matkaa kertyi yhteen päivään n. 55km. Enemmänkin olisi mennyt mutta koska siitä ei ollut aikaa enää Vaaroille kuin muutama viikko en lähtenyt väkisin raastamaan lisäkilometrejä vaan halusin varmistua hyvästä palautumisesta itse vaaroille.
Vaikka edellisestä pitkästä kisasta olikin jo kulunut pari vuotta aikaa loi hyvin mennyt backyard ultra uskoa siihen, että kuntotaso olisi riittävä selviytymään kunnialla vaarojen maratonin 65km matkasta. Varsinaista aikatavoitetta en osannut arvioida mutta uskoin sen olevan 10h +/- 1h haarukassa. Edellisen kerran osallistuin vaarojen maratonille vuonna 2015 maraton matkalle joten mielenkiinnolla odotin uudistunutta reittiä jossa tieosuuksia oli vähennetty useita kilometrejä ja lähes koko reitti juostiin puhtaasti polkuja pitkin.
Kilpailukertomus – Vaarojen Maraton 2020
Ennen kilpailua
Kolille saavuin edellisenä iltana n. klo 20 maissa ja Eetu olikin varannut mökin hyviltä pelipaikoilta n. 10min ajomatkan päässä kisakeskuksesta. Muut joukkuetoverit Eetu, Jussi ja Tomi olivat saapuneet jo aikaisemmin ja ilta meni mukavasti kuulumisia vaihtaessa ja kamoja pakkaillessa. Aamulla kello soi 5:30 ja oli aika nousta kilpailupäivään. Aamupalan jälkeen lähdettiin ennen seitsemää ajelemaan kohti kisakeskusta ja P1 parkkipaikalta bussikyydillä itse kisakeskukseen. Aamu oli sumuinen ja viileähkö mutta säätiedotus lupaili upeaa aurinkoista juoksusäätä. Järjestelyt pelasivat ja matka lähtöpaikalle meni sujuvasti. Parkkipaikalla kyytiä ei tarvinnut odotella juuri yhtään ja Eetu oli hakenut edellisena iltana kilpailumateriaalit joten kisapaikalla heitettiin vain vaihtokamat narikkaan ja sitten odottelemaan starttia.
Lähtö – Rykiniemi
Liikkeelle lähdettiin Jussin kanssa samaa matkaa startista reippaalla tahdilla mutta heti alkukiihdytyksessä Jussi kompuroi kipeän näköisesti. Nilkkaan tuli kuulemma ikäviä tuntemuksia mutta ei vielä siinä vaiheessa haitannut pahasti menoa. Alkumatka meni mukavasti ja isoimpana vaaran ylityksenä tuli heti n. 4km jälkeen Mäkrän ylitys. Siitä reitti jatkui vaihtelevassa ja aika juurakkoisessa maastossa aina Rykiniemeen asti. Alkupään vauhti tuntui itselleni hieman ylikovalta mutta koska kuntoa tuntui piisaavaan niin päätin antaa mennä. Jussilla tuntui olevan tossu paremmin syönnillään ja Rykiniemeä lähestyessä alkoi ottaa kaulaa. Sain kuitenkin Jussin kiinni aina alamäessä koska Jussin nilkka oli alkanut vaivaamaan varsinkin aina alamäkeen juostessa. Itselläni alkoi ajoittain vihlomaan vasemman polven sisäsyrjää.. Sama vaiva oli vaivannut lievempänä backyard ultralla ja etenkin sen jälkeen mutta oli mennyt muutaman päivän levolla ja buranakuurilla ohi eikä ollut vaivannut sen koommin. Kaikesta huolimatta juoksu maittoi ja Rykiniemeen saavuttiin aikaan 2:27 mikä oli hieman ennakkoon suunniteltua kovempaa. Rykiniemessä täytin vesivarannot ja otin energiapatukkaa samalla kun ihmeteltiin Jussin nilkan kuntoa. Turvonneeltahan se näytti ja pienen arpomisen jälkeen Jussi tuli siihen lopputulokseen, että parempi jättää leikki kesken koska 46km on aivan liian pitkä matka rikkinäisellä jäsenellä. Lähdin siis matkaan yksikseni kohti Kiviniemen huoltoa.
Rykiniemi – Kiviniemi
Pienen lepotauon jälkeen juoksu taas maittoi muutaman kilometrin ajan mutta n. 23km tienoilla alkoi vaikeudet. Polvessa alkoi tuntumaan enemmän ja enemmän vihlovaa kipua ja se tuntui jäykältä varsinkin hankalammissa paikoissa jossa ei pystynyt kunnolla juoksemaan. Lisäksi meno tuntui todella tahmaiselta ja energiatasot tuntui olevan täysin lopussa. Ensimmäistä kertaa polkujuoksijan urani aikana mietin tosissani leikin jättämistä kesken Kiviniemeen koska matkaa olisi ollu vielä taitettava yli 40km. Samoilla tienoilla alkoi myös kaikkein teknisin ja haastavin osuus koko reitillä. Yhdessä ylämäessä tapasin 130km menijän joka kertoi, että samoilla tienoilla ei ollut ottanut n.8km matkalla yhtään juoksuaskelta johtuen reitin teknisyydestä. Itselleni tuo haastava osuus tuli sopivaan väliin koska muutenkin olo oli huono, energiat tuntui olevan vähissä ja polvea vihloi melkoisesti. Jostain syystä olo tuntui niin väsyneeltä, että teki mieli heittää mättäälle pitkäkseen päiväunille mutta se ei välttämättä olisi ollut kovin järkevä ratkaisu. Hidas osuus kuitenkin alensi sopivasti intensiteettiä ja sain tankattua kunnolla energiaa koneeseen. Tuossa välissä otin myös ensimmäisen High5 Caffeine hit geelin joka sisälsi 100mg kofeiinia. Samalla tankkasin myös vähän reilummin nestettä, otin muutamat suolatabletit ja polvikipuun buranaa. Edelle mainitut temput alkoi toimimaan, kofeiini piristi kummasti oloa ja polvivaivakin alkoi helpottaa buranan vaikutuksesta. Polven jumiutuminenkin helpottui kun reitti alkoi muuttua helpommin juostavaksi ja sain vähän rullaavampaa askelta jaloille. Tässä vaiheessa tein päätöksen, että jos polvivaiva pysyy kurissa ja selviän 45km tienoille niin vedän reitin maaliin asti vaikka kävellen ja silti on mahdollista pitää aika alle 12 tunnissa. Olo piristyi ja jaloissakin tuntui voimaa piisaavan ja lopulta saavuin aika tarkalleen 6h aikaan Kiviniemeen jolloin matkaa oli taitettu n. 39km mikä tuntui helpottavalta koska tiesin selviäväni maaliin asti vaikka kävellen. Kiviniemessä päätin pitää kunnon huollon ja tankata reilusti vettä ja energiaa. Ilokseni huomasin, että Kiviniemessä olikin tarjolla taivaan lahja polkujuoksijalle nimittäin Sipsejä! vaikka infossa oli kerrottu, että huolloissa olisi tarjolla ainoastaan vettä ja kaikki energia olisi kannettava mukanaan. Sain järjestäjältä kunnon kasan sipsejä, täytin vesivarannot ja otin päälle vielä energia patukkaa. Pienen lepotauon jälkeen oli aika lähteä taittamaan matkaa kohti vanhaa tuttua eli Ryläystä ja siitä lopulta kohti maalia.
Kiviniemi – Maali
Kiviemestä lähdin liikkeelle reippaalla askeleella ja reitti kulkikin alkuun hiekkatietä pitkin kohti ryläystä. Onnistuin kuitenkin eksymään reitiltä ja tein noin kilometrin mittaisen pummin väärälle polulle joka palasi takaisin kiviniemeen. Ei auttanut muu kuin juosta samaa tietä uudestaan kunnes huomasin, että olin jotenkin erehtynyt luulemaan tien sivussa olevaa lippunauhaa reittimerkinnäski ohjaamaan reitin polulle vaikka se aika selkeästi jatkuikin suoraan eteenpäin tietä pitkin. Oma moka eikä asiasta kyllä järjestäjää voinut syyttää. Reitti nousi seuraavaksi kolinvaaralle josta aukesi upeat syksyiset näkymät herajärvelle aurinkoisessa säässä. Nuo hetket aina muistuttaa lajin hienoudesta vaikka yleensä ei kovin kauaksi aikaa malta jäädä maisemia ihailemaan. Matka ryläykselle kulki varsin mukavasti eikä reittikään tuntunut kovin haastavalta eteläpään kierrokseen verrattuna jolloin tunnetila oli jotain täysin muuta. Lopulta pääsin Ryläyksen huipulle ja olo, kuten alla olevasta kuvasta ehkä näkyy, oli jo melko uupunut.
Palauduin kuitenkin melko nopeasti Ryläyksen huiputuksesta ja jatkoin juoksemista kohti viimeistä Peiponpellon huoltoa, jonne lasketeltiin alamäkeä n. 5km matka. Peiponpellossa tankkasin vielä leileihin lisää vettä ja edessä oli enää viimeinen kymppi ennen maalia joka tuli sisältämään viimeiset 3 nousua joista viimeinen olisi legendaarinen nousu satamasta Kolin huipulle maaliin. Tämä osuus reitistä olikin itselleni uutta ja aikaisempina jolloin olin Vaaroilla mukana reitti kulki pääosin hiekkateitä pitkin kohti kolin satamaa mutta nyt lähes koko matka mentiin polkuja pitkin. Aluksi reitti kulki mäkrävaaran reunaa ja polku oli kohtuu helppoa joskin melko juurakkoista. Välillä eteen tuli myös vauhdikkaampaa kivituhkapolkua. Seuraavaksi oli vuorossa Pieni-Kolin huiputus joka yllätti jyrkkyydellään mutta onneksi vaikempiin paikkoihin oli rakennettu portaita joka tuntui sillä hetkellä helpotuksella koska voimat alkoivat jo pitkän päivän jälkeen käydä vähiin. Noilla tienoilla otin viimeisin kerran lisäenergiaa ja koska kaikki geelit oli jo loppu niin kahmaisin kourallisen geelikarkkeja kitusiin. Pikku-Kolin jälkeen alettiin laskeutumaan kohti Kolin satamaa ja reitti kulki vanhaa tuttua polkua pitkin laskettelurinteiden läpi. Tuossa vaiheessa tuntui jopa epäreilulta ajatus, että reitti laskeutuu takaisin herajärven tasolla ja sieltä pitäisi kiivetä takaisin ylös kolin huipulle mutta koska matkaa ei ollut enää jäljellä kuin n. 5km niin sen olisi jaksanut vaikka kävellen. Laskettelurinteiden jälkeen laskeuduin polkua pitkin rantatielle ja siitä lopulta kolin satamaan, josta oli enää jäljellä viimeinen nousu. Tuossa vaiheessa aurinkoinen päivä alkoi taittumaan illaksi ja taivas värjääntyi kauniin punaiseksi auringonlaskussa. Olinhan jo kuitenkin taittanut matkaa tuossa vaiheessa n. 10h ajan. Viimeinen nousu menikin sitten iloisissa tunnelmissa koska kohta koettelumus olisi ohi. Voimiakin tuntui olevan vielä jäljellä koska pystyin vielä juoksemaan loivemmat nousuosuudet viimeisestä noususta. Lopulta pääsin maaliin aikaan 10tuntia ja 38minuutta ja paluu polkuareenoille oli onnistuneesti saatu päätökseen.
Loppumietelmät
Näin reilun viikon kilpailujen jälkeen alkaa ”juoksukrapula” helpottaa ja mietteet alkavat kääntyä jo seuraaviin koitoksiin. Vaikka Vaarat menikin kunnialla läpi niin jotain jäi kuitenkin hampaankoloon. Olo maalissa oli varmaan paras koskaan polkukisoissa ja voimia vielä jäljellä viimeisessä nousussa joten jotain jäi jossiteltavaa, että olisiko rahkeet riittäneet hieman reippaampaan vauhtiin ja ajan parannukseen. Toisaalta päätin edetä polven ehdoilla ja oman jaksamisen arviointi oli parin vuoden kisatauon jälkeen hieman normaalia hankalampaa joten jälkiviisaana on helppo arvuutella josko voimat olisi riittäneet kovempaankin kyytiin. Varusteet valitsin vanhasta tottumuksesta eikä niissä ollut mitään valittamista. Seuraavalla setillä oltiin liikenteessä:
- Kenkinä Hoka OneOne Speedgoat polkujuoksukengät + xsocks marathon sukat
- Jalassa shortsit + compressportin säärystimet
- Päällä Salomonin ohut pitkähihainen juoksupaita ja Juntit ok tekninen seurapaita (Noname Caliber)
- Reppuna Salomon S/lab Advanced Skin juoksuliivi
- Haglöfs LIM kuoritakki liiviin pakattuna
- Avaruuslakana + ensiaputarvikkeet
- 2 x 0,5l lötköpullot ja 1,5l juomarakko, lötköpulloissa High5 Xtreme zero elektrolyyttijuomaa ja rakossa vettä
- 10 x high5 geelejä Salomonin 150ml lötköpulloissa
- 3 x high5 caffeine hit geelejä
- 5 pussia high5 energiakarkkeja
- 3x NAKD berry delight energiapatukoita
- buranaa + suolatabletteja
Kisojen järjestäjille täytyy antaa täydet pisteet järjestelyiden pelaamisesta ja koronarajoitusten huomioimisesta aiheuttamatta mitään ylimääräistä sähläämistä ja matka lähtöviivalle meni mielestäni sujuvammin kuin koskaan aikaisemmin. Kokonaisuutena olen kuitenkin suoritukseen tyytyväinen, loppuaika oli arvioidussa aikaikkunnassa ja polvikin tuntuu muutaman päivän jälkeen ehjältä. Syksykin alkaa olla jo melko pitkällä ja ilmoittautuminen vaaroille piti treenimotivaation korkealla joten tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa seikkailua joka onkin sitten NUTS Karhunkierros 53km ensi Toukokuussa. Jos treenit maistuu hyvin niin saatan jopa harkita matkan korotusta 80k sarjaan ja ehkäpä lyön revanssihengessä myös ilmoittautumisen sisään seuraavalle Vaarojen maratonille.