Viikko NUTS Pallas-Hettaan

Juntit OK on edustettuna kahden hengen voimin reilun viikon päästä lauantaina 26.7. juostavassa NUTS Midnight Sun Trail Ultra:ssa. Tomi ja Eetu lähtevät hakemaan uusia meriittejä menestyskierteen jatkoksi, ainakin komeita maisemia ja taatusti väsyneitä miehiä on luvassa 55 kilometrin tunturipolun ja 1870 metrin kokonaisnousun jälkeen.

 

Allekirjoittaneella tapahtumaan valmistautuminen ei ole ollut kovinkaan optimaalista; tärkeät pitkät juoksulenkit ovat jääneet vähiin eikä tässä vaiheessa asialle ole paljoa tehtävissä. Tavoite on siis selkeä: varovasti matkaan ja nautitaan niin pitkään kuin mahdollista. Edellisten pitkien matkojen kokemusten perusteella kilometrit 30+ eivät ole nautintoa. Maaliviivan ylityksen jälkeen on hyvän olon tunteiden vuoro, joiden takia tätä hommaa tehdään.

 

Nyt kun viimeinen hermoiluviikko on alkamassa, alkaa mielessä pyörimään tutut jutut: millaisella varustuksella matkaan? Kuinka kauan suoritus tulee kestämään? Mitä syötävää mukaan ja minkä verran? Viime vuonna lähtijöitä oli alle kymmenen, mutta jotain kuvaa lopputuloksista sentään saa. Näyttäisi siltä että odotettavissa on 7-8 tunnin reippailu, mikäli kaikki menee hyvin. Pelkällä energiakeelillä en noin pitkää taivalta aio taittaa, vaan jotain kiinteääkin on syytä matkaan varata. Kenties pari leipää reppuun, niin ei tarvitse yrittää niellä 16 mandariinigeeliä… Vedestä ei tällä kertaa tarvitse onneksi stressata, sitä tuntureilla riittää.

 

Vielä viikko jäljellä, yhden 20-25km lenkin ehtii tehdä ja ehkä yksi lyhyempi reippailu viikon puoliväliin. Sitten onkin aika pakata reppu ja suunnata pohjoiseen. Peukut pystyyn että säät jatkuvat hyvänä ja että saadaan hyvä reissu! Kutina vatsanpohjassa lupaa ainakin hyvää 🙂


 

Seuraa aihetta Twitterissä