Tänä vuonna 13 Vaaran maastomaraton juostiin Vuokatissa kahdessa osassa. Perjantaina 19.9. ohjelmassa oli 5km mittainen prologi ja itse puolimaraton juostiin tuttuun tapaan hyvissä ajoin lauantaiaamuna. Prologille osallistuminen ei ollut pakollista, mutta paljon puhuttu hiihtäjien testinousu houkutteli kuitenkin viivalle noin 30 lähtijää jo perjantaina.
kuva: http://www.haastaitsesikunnolla.fi/
Prologin startti tapahtui yhteislähtönä Kattivankkuri -leirintäalueen reunalta ja 5km reitti kulki latupohjia ja polkuja vaaran päälle. Jyrkimmät nousut sijoittuivat sopivasti reitin loppupuoliskolle, eikä rata varmasti jättänyt ketään kylmäksi.
Juntit OK:n valmennusjohto lähetti prologille Jussin ja Eetun. Tässä tunnelmat juoksijoiden itsensä kertomina:
Jussi:
Ennen kisan starttia olo tulevasta oli vähintäänkin epävarma; edeltävät kuukaudet on menty kohtalaisen vähällä harjoittelulla ja vastaavanlaisia juoksukisoja ei ole ennen tullut juostua. Viimeistelyharjoitukset kuitenkin antoivat hyvän merkin siitä, että rennon reippaalla tahdilla kannattaa lähteä liikkeelle. Paukun jälkeen alkutahdit olivat varsin levotonta paikkojen hakemista kun ilmeisesti aika moni muukin oli ensimmäistä kertaa vastaavassa tapahtumassa. Noin kymmenen hengen kärkiporukka lähti heti omille teilleen, mihin ei tietenkään ollut mitään asiaa. Sopiva paikka löytyi lopulta ns. kakkosporukasta, missä kyyti oli vähintäänkin rapsakkaa. Juoksu tuntui reilu puoleen matkaan asti hyvältä, mutta harjoittelemattomuus näkyi etenkin terävämmissä ylämäissä. Muutama selkä tuli matkan aikana vastaan, mutta reitin loppupuolella muutama juoksija meni myös ohi. Jotakin lopun tuntemuksista kertoo myös se, että noin neljässä kilometrissä, jyrkimmällä töppyrällä tuli muutama kymmentä metriä myös käveltyä. Taktisesti se ei ehkä ollut niin paha juttu, kun loppu tuli kuitenkin ihan kohtalaisesti. Loppuaika 24:37 ja viidestoista sija. Juoksusta oli helppo tehdä analyysi, että nopeus riittää mutta kestävyys ei. Maaliviivalla puuskuttelusta päätellen kaikki mikä oli irti otettavissa jäi Vuokatin rinteeseen.
Eetu:
Saapuminen Kajaaniin jäi perjantaina hiukan tarkalle, joten prologia ei onneksi ehtinyt etukäteen juuri murehtimaan. Kävin poimimassa Jussin ja Mikon kyytiin Kajaanista ja matka jatkui samoilla lämpimillä kohti Vuokattia. Matkalla sentään sai muutamia sekavia vinkkejä reitin profiilista ja hyvistä iskun- ja piilopaikoista. Lähtöpaikalle päästiin sopivasti puolisen tuntia ennen starttia, joten hyvät lämpimät saatiin jalkoihin ennen lähtöä. Lähtöpaikalle oli kerääntynyt noin 30 erehdyttävästi urheilijan näköistä juoksijaa, joten arvasin vauhdin olevan reipasta. Itse en etukäteen osannut laatia mitään taktiikkaa ja voimien riittäminen oli iso arvoitus – koskaan en mitään vastaavaa ole kokeillut.
Itse startti tapahtui yhteislähtönä ja joukko lähti vetämään reilusti alle neljän minuutin kilometritahdilla. Kun Garmin piippasi ensimmäiselle kilometrille ajan 4:15 kävi mielessä että näinköhän tässä ollaan liian kovassa kyydissä. Tahti kuitenkin hieman rauhoittui ihan luontaisesti koko letkalla ja vähän joukon puolivälin alapuolella tahti tuntui reippaalta mutta ei mahdottomalta. Kahden kilometrin jälkeen homma alkoi kuitenkin tuntumaan todella vastenmieliseltä ja varsinkin kartasta erottuva pitkä suora oli vaikea. Muutamia juoksijoita pääsi ohi, mutta väkisin yritin kestää mukana. Matka taittui keskittyen juoksemiseen ja vastustaen halua kävellä, jalat toimivat ihan hyvin mutta hapenoton kanssa oli vaikeaa. Lopun tiepätkä vaaran päälle oli silkkaa kidutusta ja maalissa happea sai haukkoa vielä pitkään kuin kala kuivalla maalla. Koska en omista toimivaa sykevyötä, en tiedä millaisia lukemia pumppu tarkkaan ottaen takoi. Joka tapauksessa 95%-100% sykkeillä tultiin vähintään puolet matkasta. Loppuaika 24:55 tyydyttää, mutta voimia ei tullut säästeltyä lainkaan seuraavalle päivälle, mikä lähtiessä oli ajatuksena.
Vuokatista ajeltiin takaisin Kajaaniin suorittamaan tankkausta #2. Timppa ja Hanna jo odottelivatkin ja kuulumisia vaihtaen ilta vierähti tuttuun tapaan oikein mukavasti. Pasta, sauna ja pari energiajuomaa maistuivat erinomaisesti! Seuraavaksi aamuksi asetettu herätys klo 05:15 hiukan ahdisti, eikä juoksijapoikaa varsinaisesti laulattanutkaan heti kellon hälytettyä. Aamiainen kuitenkin maittoi ja puuroon sekoitettu salainen menestystekijä lupasi hyvää! Menestystekijää nautittiin siinä määrin että kieli jo hieman kipeytyi, joten tankkauksen voidaan katsoa onnistuneen optimaalisesti.
Salainen ainesosa
Vuokattiin kurvailtiin taas tuttua reittiä. Matkalla lämpömittari näytti alimmillaan neljää astetta, olikohan shortsit sittenkään se oikea asuvalinta? Bussi heitti Urheiluopistolta lähtöpaikalle ja kisakutinaa alkoi vatsan pohjukasta löytymään taas tuttuun malliin. Molemmat prologin juosseet tunnustivat jalkojen olevan aavistuksen tukkoisen oloiset, mutta takaa-ajolähtöön asettauduttiin katsomaan mihin voimat oikein riittävät.
Vuodelta 2012 koko osallistujakolmikolta oli omakohtaisia kokemuksia reitistä. Tuolloin reitin raakuus pääsi yllättämään ja muistoissa kivikkoiset nousut kummittelivat lähes ylitsepääsemättöminä. Reitti toki varmasti on Suomen vaativin ½ maraton 900 nousumetrillään, mutta samalla se sisältää mahtavia maisemia, nautinnollisia nopeita polkuosuuksia ja vaihtelevuutta todella hienolla tavalla.
Vähintäänkin väkinäistä hymyä ennen lähtöäJussi ja Timppa valmistautuvat lähtöön
Jussin kilpailu:
Heti lämmittelyssä huomasi, että meno ei varmasti tule olemaan ihan freesiä. Edellisen päivän juoksu tuntui kropassa enemmänkin väsymyksenä kuin kipeinä jalkoina. Tuossa vaiheessa kävi selväksi, että parasta lähteä tekemään ihan omaa juoksua ja katsoa mihin asti sillä päästään. Matkaan lähdettiin 15. sijalta ja edellä lähteneeseen oli väliä viitisentoista sekuntia. Lähtösuoralla tuo näytti niin pitkältä, että ainakaan tietoisesti ei ollut mielessä ottaa edellä meneviä kiinni. Ajatuksissa myös oli, että Epe lähtee melko pian perään ja hänen kanssaan päästään taittamaan matkaa jos eksytään samaan porukkaan. Molempi parempi. Polkujen alettua edellä lähteneet tulivatkin ajettua kiinni, joten sopivavauhtinen porukka alkoi olla koossa. Vaihtu tuntui sopivalta ja juoksu tuntui kulkevan ihan kohtalaisesti.
Ensimmäisen juottopisteen jälkeen alkoi reitin ensimmäinen oikea nousu. Mäkeen hyökättiin reipasta vauhtia ja aika äkkiä kävi selväksi että Korhosen reisillä ei tänään urotekoja tehdä. Edellisen päivän juoksu oli verottuna jalkoja sen verran, että jyrkimmissä nousuissa iskukyky loisti poissaolollaan. Mäen päällä porukka oli harventunut muutamaan juoksijaan, joista pääsin irti seuraavassa, ehkä reitin teknisimmässä alamäessä. Päivän juoni oli kuitenkin hyvin selvillä; helpot pätkät kevyesti voimia säästellen ja ylämäet parasta mahdollista vautia. Vanhasta muistista polkujuoksutekniikka oli vielä sillä mallilla, että sain yhden edeltä lähteneen porukan kiinni, missä tuli juostua muutama kilometri. Ajattelin, että tällä systeemillä saadaan aikaiseksi ihan kohtalainen tulos. Tatkiikka piti hyvin pintansa aina puoleen matkaan asti, mutta mäkien tarpominen alkoi näkyä yhä enemmän vauhdin hidastumisena. Olin aikaisemmin tippunut edellisestä letkasta ja matkaa tuli taitettua takaa ilmestyneen kaksikon kanssa jonkin verran. Näillä vaiheilla kantaan iskytyi myös seurakaveri, jolla näytti olevan hyvä kulku päällä! Kannustuksesta huolimatta Epe päätti jäädä neljänneksi jäseneksi samaan possujunaan ja hyvä niin. Tällä kvartetilla matkaa taitettiin aina viimeisen nousun päälle mistä eteenpäin ratkottiin lopulliset sijoitukset. Erinomiasena alamäkijuoksijana tunnettu Eetu hävisi luonnollisesti samoin tein ja jäin toisten juoksijoiden kanssa mittelöimään seuraavista sijoista. Maalia lähestyttäessä olin triossa toisena ja sama sija pysyi maaliviivalle asti. Ero edessä ja takana oli parinkymmenen sekunnin luokkaa, joten ylimääräisiin kireihin ei tarvinnut venyä. Lopputuloksena tyydyttävä 21. sija loppuaika 2:09:01. Tulosten perusteella viikonloppu jai ehdottomasti plussalle, koska kahden vuoden takainen tulos parani melkein viisi minuuttia vastoin kaikkia odotuksia! Myös lauantain osalta analyysi on selvä; vauhti riittää mutta kestävyys ei.
Eetun kilpailu:
Starttasin 19. sijalta noin kymmenen sekuntia edellisen juoksijan perään. Alun nopeilla kilometreillä otin edellä menevän selän kiinni ja koska vauhti tuntui sopivalta peesailinkin numeroa 18 yli puolet matkasta. Ensimmäinen vitonen oli vauhdikas ja annoin juoksun rullata reippaasti. Ensimmäiselle vaaralle kiivettäessä huomasinkin etteivät erot edellä meneviin olleet kasvaneet käytännössä lainkaan, joten hyvin lähti homma liikkeelle. Takaakaan ei kukaan hengittänyt niskaan.
Ensimmäiselle vaaralle nousu on ehkä koko reitin raskain ja siihen tuli intoiltua liikaa. Porukka ei malttanut kävellä riittävästi ja mäen päällä jalat tuntuivat varsin tyhjiltä – jatkossa on pakko rauhoittaa vauhtia ylämäissä. Ensimmäiset alamäetkin olivat aika vaikeita, rento tekniikka ei vielä ollut löytynyt ja liukas kivikko oli haastavaa. Oma tahti alkoi kuitenkin löytymään ja matka taittui yllättävän helposti. Noin kymmenessä kilometrissä matkakaverilla oli vaikea hetki ja jossakin nousussa menin edelle ja eroa syntyi heti reilusti. Itsellä oli hyvä vaihe päällä ja pian edellä erottuikin kolmen juoksija joukko. Mukana myös tutun näköinen paita – Jussihan se siinä! Lyöttäydyin Elkin kantaan, ei kuulemma ollut paras kulku päällä mutta olihan tuo vauhti silti oikein hyvää. Tässä porukassa matkattiinkin sitten viimeiselle vaaralle saakka. Tiesin omien vahvuuksien löytyvän rennosta alamäkijuoksusta, joten Iso-Pöllyllä annoin mennä sen mitä jaloista pääsin. Laskettelurinne tulikin vauhdikkaasti alas, takaa kuului kuitenkin yhdet askeleet. Mäen juurelta ei ollut enää kuin alle 2km maaliin ja tämä matka meni runttaamalla. Pohkeissa tuntui nykimistä, eli krampit olisivat olleet kaverina jos matka olisi jatkunut. Maalissa hymyilytti – 16. sija hyvään aikaan 2h 07min 23s.
Timpan kilpailu:
Omalta kohdaltani perjantain prologi jäi tällä kertaa väliin. Lahdessa kun asustelen niin prologiin osallistuminen olisi käytännössä vaatinut vapaapäivää töistä mutta työkiireiden vuoksi tämä ei kuitenkaan onnistunut.
Edellisestä reissusta muistin, että alku on melkko helppokulkuista joten päätin ottaa alun aika reippaalla vauhdilla ensimmäiselle juottopisteelle asti. Ensimmäinen nousu ottikin sitten luulot pois ja alun letka joiden perässä olin juossut juottopisteelle asti pääsi katoamaan horisonttiin. Tästä eteenpäin päätin keskittyä vain omaan suoritukseen, enkä väkisin yrittänyt roikkua muiden perässä. Noin 2/3 matkasta menikin oikein hyvin ja kroppa palautui kohtalaisen nopeasti nousujen jälkeen. Parissa kohtaa sai tosiaan nautiskella polkujuoksusta parhammmillaan kun reitti oli sopivan haastavaa, meno maistui ja kelikin oli hieno. Tällä kertaa pyrin ennaltaehkäisemään kramppeja ottamalla suolatabletteja jo toisella juottopisteella sekä juomalla edellispäivän tankkailujen aikana veden lisäksi kivennäisvettä, ettei kaikki suolot huuhtoutuisi kropasta pois. Homma siis jatkui tasaisen vahvasti omaan tasoon nähden ilveskallion tienoille kun kintuista alkoi mehut loppumaan. Yksi porukka tuli noillamain ohi ja ajattelin, että nyt mennään sitten loppumatka heidän perässään. Parin vaaran jälkeen kuitenkin alkoi jalat olemaan sen verran hapoilla, että meno hidastui ylämäissä melkoiseksi mateluksi ja letka pääsi karkuun. Mäkien päällä sain kuitenkin aina kerättyä itseni ja muutaman väkinäisen juoksuaskeleen jälkeen jalat lähti aina uudelleen toimimaan. Viimeiset mehut tuli puristeltua jaloista irti viimeiseen laskuun jossa piti juosta laskettelurinnettä alas. Tässä vaiheessa meinasi jaloissa olla pieniä krampin oireita koska oikeassa etureidessä tuntui tuttua nykimistä. Rinteen alapäässä kuitenkin tiesin, että loppu on enää helppoa pururataa joten oli aika ottaa loppukiri. Vetoapua sain myös kanssakilpailijalta jonka onnistuin ottamaan vielä kiinni viimeisen laskun aikana. Maaliin tulin lopulta aikaan 2:28:35 joka riitti sijaan 36. Kaikenkaikkiaan kilpailuista jäi jälleen kerran oikein positiivinen fiilis ja selvää tulosparannustakin parin vuoden takaa tuli saavutettua n. 20min. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja!
