Vaarojen Maratonin 65km kilpailusta on nyt kulunut viikon verran. Kokemuksen pukeminen tekstiksi on ollut yllättävän haastavaa, sillä kilpailu sujui aika rutiininomaisesti ilman suurempia tunnepiikkejä. Hieman yleistäen päivän taival jakautui kolmeen osioon: alun vahvat kilometrit 1-35, epävakaa väli 36-50km ja onnistunut loppu 41-65km.
Startissa otin paikan kärkijoukon takaa, noin sijan 15 tuntumasta. Pidin maltin matkassa, vaikka tuoreilla jaloilla matka taittui aika mukavasti. Oletin että potentiaalia voisi olla hieman alle 8 tunnin aikaan ja tasapainoisella juoksulla pitäisi joka tapauksessa alittaa kahden vuoden takainen 8h 34min. Etukäteen olin asettanut taktiikaksi päästää itseni helpolla puoliväliin saakka, mikä tarkoitti pientä varovaisuutta vauhtien kanssa ja huolellisuutta vesi- ja energiatasojen kanssa. Taktiikka toimikin ihan mukavasti lähelle puolimatkaa, jolloin homma hieman sakkasi veden ja suolan kanssa. Vauhti tyssäsi Ahvenlammen paikkeille, mistä alkoi huojuminen ja lihaskestävyyden ongelmat.
Alkupuolikkaalta jäi kuitenkin hienoja tunnelmia mieleen: sumukerroksen yläpuolella paistava aurinko Mäkrävaaralla, nopeat polut, upeat Jauholanvaara ja Vesivaara ja kolmen hengen letkamme tasaisen vahva eteneminen kohti eteläpäätä. Herajärjen itäpuolen nopeilla poluilla oli mahtava lasketella rennon reipasta vauhtia viileässä aamussa. Paketti pysyi mukavasti kasassa ja kahlaamolla tuntuma juoksuun oli edelleen vahvaa. Reitin hankalimmat maastot Suopellon ja Eteläpään välillä alkoivat odotetusti puuduttamaan päätä, mutta vauhti pysyi tasaisena ilman suurempia vaikeuksia. Eteläpää oli ehkä jonkinlainen välimaali, jonka ohittamisen jälkeen ”oli lupa väsyä”. Sinnittelin myös ehkä turhan pitkään letkan keulilla, vaikka vauhdin pudottaminen ja nesteytykseen keskittyminen olisi todennäköisesti parantanut tulevien tuntien suorituskykyä selvästi.
Raahauduin Ahvenlammelta Kiviniemen huoltoon aika rauhallisesti. Kiviniemeä edeltävillä helpommilla kilometreillä tosin sain pidettyä vähän parempaa vauhtia. Huollossa tavoitinkin karkuun päässeen juoksijan letkastamme ja nopealla pullojen täytöllä sain nostettua sijoitusta pykälällä. Huollosta saatu vesitäydennys ja geeliannos poistivat hetkeksi huteraa oloa, mutta jalkojen lihasten kunto ei enää ollut hääppöinen. Ryläystä kohti edetessä vauhti alkoi taas tyssäämään ja huollossa ohittamani juoksija tuli takaa heittämällä ohi. Nyt ei auttanut muu kuin edetä tasaisen rauhallisesti ja koittaa tankkailla energiaa, mikä tuntui hankalalta, kun geeli ei uponnut. Pelastus löytyi onneksi liivin taskusta, kun kaivoin GU:n energiavohvelin esille. Ahmin vohvelin Ryläyksen viimeisessä nousussa ja jo pitkospuilla tunsin olon kohenevan. Tästä eteenpäin meno oli taas vahvaa eikä pääkään temppuillut.
Loppumatka oli tosiaan tasaisen hyvää tekemistä. Krampanneilla jaloilla ei tosin tehty enää ihmeitä ylämäissä, mutta juostavat osuudet sujuivat yllättävän hyvin. Entuudestaan tuttu reitti ei tarjonnut yllätyksiä, joten tiesin hyvin mitä viimeisillä kilometreillä on tarjolla. Loppunousuun ei vaikuttanut olevan tarvetta runtata ihan kaikkea, joskaan taikoja ei olisi nyt pystynyt tekemäänkään. Jälkikäteen huomasin että takaa tultiin lopussa yllättävän lähelle, joten onneksi sain pidettyä hyvää vauhtia lopun juostavilla osuuksilla. Maaliin ehdin kolme minuuttia yli kahdeksan tunnin, millä lohkesi 8. sija. Tuloksellisesti kisa sujui siis jopa vähän yläkanttiin.
Viikonloppu oli kaikkinensa hieno. Oli mukavaa saada pitkästä aikaa tiimikavereista seuraa mökille ja olosuhteet olivat muutenkin täydelliset hyvälle juoksulle. Poikkeusoloissa järjestetty tapahtuma oli kaikin puolin sujuva ja ansaitsee kaikki kehut. Juoksun osalta kotitehtäviä kuitenkin jäi talven kuukausiksi. Kuntosaliharjoittelua ja mäkitreenejä täytyisi lisätä, jotta kiipeily sujuisi vertailuryhmän tason mukaisesti. Kisa toimi myös hyvänä muistutuksena siitä, että suhteellisen kovan intensiteetin pitkät suoritukset rasittavat kokonaisvaltaisesti sekä kehoa että mieltä. Viikon toipumisjakson jälkeen lenkkipolut onneksi taas houkuttavat ja seuraavat haasteet pyörivät mielessä. Toivottavasti toukokuussa saan laskeutua Rukan portaikosta maaliin 166km juoksun päätteeksi.
