Jättiläisten Yö
Kivesvaara PaltamoPaltamon komein vaara, lämmin kesäyö, 2km, 10,7km ja 21,1km, ja mahtavat Kainuun jättiläiset, Kivesvaara, Keräsenvaara, Raappananmäki.
Kainuun Rastiviikko 2015
Suomussalmen lukio Ruukinkatu 3, Suomussalmi, SuomiKainuun Rastiviikko on Kainuun maakunnassa vuosittain järjestettävä kansainvälinen suunnistusviikko. Kainuulaisia perinteitä kunnioittava Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko. Rastiviikolle osallistuu vuosittain 3 000 - 5 000 suunnistajaa, minkä johdosta tapahtuma on TOP-10 suurimman harrasteliikuntatapahtuman joukossa Suomessa.
Marski Challenge 2015
Infoa tulevasta kilpailusta sekä kilpailusivujen päivittäminen tapahtuu tammi/helmikuu 2015 aikana.
Porin Raasto 2015
Yyterin kylpylähotelli Sipintie 1, Yyteri, SuomiTervetuloa Porin Raastoon lauantaina 11.7.2015 Porin Yyterin maisemiin.
Uutuutena tänä vuonna on kaksi sarjaa, kilpasarja sekä kuntosarja, suppailua sekä melontaa kanooteilla!
Salla Midnight Trail Marathon
Sallan liikuntahalli SallaSallatunturin ympäristössä juostava Salla Midnight Trail Maraton juoksukilpailu ja -tapahtuma järjestetään 10.-12. heinäkuuta 2015. Sallatunturin ympäri kulkeva reitti on n. 42km:n mittainen polkumaraton ja lyhyempänä versiona voit juosta n. 21km polkusprintin. Reitti kulkee pitkin tunturimaisemia, kapeita kivikkoisia polkuja, portaita, pitkospuita ja tietenkin pehmeää jänkää. Korkeuseroa 42km reitillä on noin 840m ja sprinttimatkalla nousua kertyy 420m.
Mesikämmen Challenge 2015
Ennen kuin viralliset sivut ehditään päivittää niin tässä tiivistetään kisaa: edelleen kahden pituista reittiä tarjolla (7-8 h ja n. 4 h) ja lajit pysynevät samoina kuin 2014. Reitti pyritään viemään mahdollisimman paljon poluille, hienoimpiin maisemiin (täysin eri maasto kuin 2014) ja seikkailullisia elementtejä tulee olemaan vähintään tarpeeksi!
NUTS Pallas 2015
Nimeämätön tapahtumapaikka Enontekiö, SuomiNUTS Pallas “Midnight Sun Trail Ultra” on Ylläs-Pallas-kansallispuistossa juostava polkujuoksukilpailu. Sarjoina vaativa Ylläs-Hetta 125 km, 9 tunturia ja yli 3200 nousumetriä, Pallas-Hetta 55 km sekä lyhyempi 23 km.
Levi Outdoor Fest
Monenlaista aktiviteettia viiden päivän aikana. Lajeista mukana mm. maastopyöräily ja polkujuoksu.
Levi Trail Run
Levi KittiläLevi Trail Run juostaan ensimmäistä kertaa 1.8.2015 kello 15:00 alkaen. Levi Trail Run on osa Levi Outdoor Fest tapahtumaa. Sarjat ja matkat Levi-Pyhä-Kätkä 25,5 km M/N, Kätkän ylitys 12 km M/N
Suomen tunturisuunnistus 2015
Saariselkä SaariselkäPerinteinen tunturisuunnistus pidetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Saariselällä.