Road to NUTS karhunkierros, part 7

Projekti puolessa!

 

Blogin päivitysfrekvenssi on päässyt vakiintumaan alkuperäisen viikon sijasta kahteen viikkoon mutta taidan jatkaa tätä rataa projektin loppuun asti. Kesä lähenee kovaa vauhtia ja viikko sitten ”Road to NUTS karhunkierros” projekti saavutti puolivälin joten on aika tehdä pieni yhteenveto kevään treeneistä. Varsinainen kilpailuihin tähtäävä treeniohjelma alkoi 2.2.2015 ja kokonaiskestoa ohjalmalle olin suunnitellut 16 viikkoa. Nyt ollaan menossa viikossa 9 joten ohjelman puoliväli tuli saavutettua viikko sitten sunnuntaina 29.3.2015. Treenitunteja ja kilometrejä ensimmäiselle 8 viikolle kertyi seuraavasti:

 

– Tunteja yhteensä 54h 22min joka kertyi sulkapallosta, kuntosalista, hiihdosta sekä juoksusta.

– Kilometrejä 360km joista hiihtoa 107km ja juoksua 253km.

 

Akuperäisen suunnitelman mukaan kilometrejä olisi pitänyt kertyä 382km joten hieman tuli jäätyä tavoitteesta. Kokonaisuutena voin kuitenkin olla tämän hetken kuntoon tyytyväinen ja olen onnistunut pitämään itseni terveenä sekä loukkaantumatta koko kevään ajan. Seitsemän viikkoa on kuitenkin vielä aikaa karhunkierrokseen joten siinä ehtii vielä kehittää kuntoa kummasti kun vain saa homman pidettyä samalla linjalla ja ehkä vielä tahtia hieman kiristäen. Road to NUTS karhunkierros ohjelma johon on päivitetty toteutuneet treenit voi käydä lataamassa osoitteesta:

 

http://1drv.ms/1F1HHxs

 

Maastopyörän hankintaa

 

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt maastopyörän hankkimista ja nyt vihdoin ja viimein sain laitettua sellaisen tilaukseen. Tämä hankinta avaa myös uusia mahdollisuuksia kilpailujen suhteen koska jatkossa voin osallistua myös seikkailu-urheilu- sekä maastopyöräilykilpailuihin. Ehkäpä tulevana kesänä saadaan jopa kasattua joukkue Juntit OK:n riveistä. Uudella pyörällä kelpaa myös kurvata kesän tultua iltarasteille.

 

Pitkällisen pohdinnan, nettisivujen selailun, forumien lueskelun ja kavereiden suositusten perusteella päädyin tilaamaan pyörän Canyon-bikes:lta joka on Saksalainen polkupyörävalmistaja. Muita vaihtoehtoja olivat Radon bikediscount.com:sta ja Rose-bikes. Yhteistä em. valmistajilla on, että ne valmistavat itse runkonsa ja lisäävät niihin eri valmistajien osasarjoja. Erot muodostuvat sitten runkojen geometriasta, painosta sekä osasarjojen laadusta.

 

Etsiskelyn lähtökohtana oli, että halusin keulajousitetun, 29 tuumaisllla renkailla varustetun pyörän. 29 tuumaisista on viimeisinä vuosina lukemani mukaan tullu lähes ”standardi” keulajoustetuissa maastopyörissä. Keulajoustettuun päädyin täysijousitetun sijasta sillä, että keulajoustetussa keulan voi tarvittaessa lukita jolloin pyörä soveltuu paremmin myös tasaisemmalle maastolle. Uskoisin myös, että keulajoustettu on hyvä kompromissi näin ensimmäiseksi maastopyöräksi ja ensimmäisten kesien jälkeen varmaan muodostuu parempi kuva siitä millaisessa maastossa sitä itse mieluiten polkee. 

 

Oma valintani Canyon-bikesilta oli Grand Canyon AL SLX 7.9 koko L.

 

 

grand-canyon-al-slx-29-79_c1066

 

Perusteluina kyseisen pyörän valinnalle olivat:

 

– Hyvä osasarja: Shimano SLX vaihteet, kammet ja jarrut; keula Flox 32 Float CTD Evolution 29

– Kevyt paino 11,4kg

– Budjettiin sopiva hinta 1299€

– Omaa silmää miellyttävä ulkonäkö (ei ehkä tärkein kriteeri mutta onhan se plussaa, että pyörä näyttääkin hyvältä)

 

Kilpailevina vaihtoehtoina viime metreille kahdelta muulta valmistajalta olivat Radon ZR Race 29 7.0 sekä Rose The Uprising 1 29″. Oikeastaan näistä vaihtoehdoista Rose oli helppo pudottaa pois vertailusta koska siinä oli selkeästi muita pyöriä heikompi osasarja. Rose oli hinnaltaan edullisempi (1080€) joten suora vertailu ei ole täysin reilu mutta mikäli olisin valinnut ko. pyörään haluamani osat niin hinta olisi lopulta muodostunut Radonin ja Canynin pyöriä kalliimmaksi. Rosen sivujen ja verkkokaupan etuna kuitenkin on, että pyöriä voi vapaasti konfiguroida haluamillaan osilla joten mikäli tietää mitä haluaa voi siellä konfiguroida itselleen mieleisen pyörän. Radonin ja Canyonin välillä taas valinta oli vaikeampi ja lopulta valikoin Canyonin koska se miellytti omaa silmää enemmän. Myös tuttujen suositukset sekä eripuolilta nettiä lukeamani positiiviset kommentit saivat vaakakupin kallistumaan Canyonin suuntaan.  Molemmat pyörät olivat kuitenkin vertailussa samalla viivalla. Hintaluokka oli molemmissa lähestulkoon sama, Radonissa oli hieman parempi osasarja (Shimano XT) mutta Canyonissa taas paremmat vanteet, keulat olivat molemmissa samat (Fox 32 float CTD 29) joten olisipa valinnan tehnyt kumman pyörän suhteen tahansa niin tuskin olisi pahasti metsään menty.

 

Sopivan runkokoon pystyi määrittämään syöttämällä kehon mitat Canyonin sivuilta löytyvään kokolaskuriin. Vaikka laskuri antoi sopivaksi kooksi XL:n päädyin tilaamaan koon L. Syynä tähän oli se, että mikäli jalan mittaa olisi ottanut sentin alaspäin (93–>92cm) niin laskuri olisi antanut kooksi L:n. Tämän vuoksi päätin kysyä sopivaa kokoa suoraan valmistajalta sähköpostitse josta tulikin nopeasti vastaus ja suosittelivat valitsemaan kooksi L:n. Myös muista lähteista lukemani perusteella on suositeltu valitsemaan mieluummin pykälää pienempi runkoko mikäli omat mitat sattuvat juuri kahden eri runkokoon rajalle. Runkoa voi kuitenkin aina korjata hieman ylöspäin esim. hankkimalla pidemmän ohjaustangon kannattimen eli stemmin.

 

Katsaus kuluneiden viikkojen treeneihin

 

Kahden kuluneen viikon treenit näyttivät tältä:

Vk. vkp. pvm Treeni kesto [h] Matka [km]
Viikko 8 ma 23.3.2015 Lepopäivä
ti 24.3.2015 Juoksu pk, rauhallista palauttavaa 00:42:00 6,8
ke 25.3.2015 Juoksu maratonvauhtinen 00:50:00 10
to 26.3.2015 sulkapallo 01:00:00
pe 27.3.2015
la 28.3.2015 Kevyt palauttava 00:43:00 7,4
su 29.3.2015 Juoksu pitkä lenkki 01:23:00 14,7
Yhteensä 04:38:00 38,9
Viikko 9 ma 30.3.2015 Lepopäivä
ti 31.3.2015 juoksu pk, 139bpm 01:18:00 13,1
ke 1.4.2015 Lepopäivä
to 2.4.2015 Kevyt pk. 01:03:00 10
pe 3.4.2015 Porrastreenit 01:10:00 9,7
la 4.4.2015 Juoksu pitkä lenkki 01:54:00 20,2
su 5.4.2015 Kevyt palauttava 00:45:00 6,5
Yhteensä 06:10:00 59,5

 

Kuten taulukoista näkyy niin viikko 8 jäikin sitten vähän kevyemmäksi palauttavaksi viikoksi mutta näin projektin puoliväliin sellainen teki ihan hyvää.

 

Viikko 9 taas oli kilometreiltään tämän projektin ennätysviikko ja sieltä pitää erityisesti nostaa viime perjantaina tehty porrastreeni yhdessä Eetun kanssa. Koska pääsiäinen taittui Kuopiossa niin lähdettiin harjoittelemaan porrasnousua puijon portaisiin. Treeni meni siten, että alkuun lämmiteltiin hölkkäämällä tasaisella n. 2km jonka jälkeen noustiin kolme kertaa portaita pitkin ylös puijon hyppyrimäkiä puijontornin juurelle asti. Alas tultiin polkuja pitkin varsin reippaasti jossa saatiin nousun aikana reisiin kertyneitä maitohappoja liikkeelle. Karhunkierroksella on luvassa myös paljon nousua ja portaita joten tällainenkin treeni tulee tarpeeseen, lisäksi se toi mukavaa vaihtelua normaaliin juoksemiseen. Nousuakin kertyi kymmenelle kilometrille varsin mukavat 460m:ä.

 

Puijon portaita
Puijon portaita