Helsinki City Trail 2016

Kausi pulkkaan

 

Kausi lähti omalta kohdaltani tänä vuonna käyntiin NUTS Karhunkierros 53km:n matkalla Toukokuussa ja siitä homma jatkui Jukolan viestiin ja Tahko MTB:hen. Vaikka perinteisesti kausi on huipentunut Vaarojen Maratoniin niin tänä vuonna oma nimi jäi uupuman listalta, vaikka uudistettu reitti olisikin houkutellut lähtemään kokeilemaan Kolin vaaroja. Koko syksy on tullut treenailtua suht aktiivisesti tosin aika pk painotteisesti mutta hommasta on jäänyt puuttumaan tietynlainen tavoitteellisuus. Ilman selkeää tavoitetta meinaa omalta kohdaltani treenit jäämään ns. ”mukavuusalueelle” eikä hapottavia vk. treenejä tule juuri tehtyä. Mielessä oli kuitenkin pyörinyt jo jonkin aikaa, että mukava olisi jossain syksyn koitoksessa käydä vielä kuntoaan kokeilemassa. Mielihalut realisoitui viime tipassa teoksi kun päätin viime keskiviikkona iskeä nimeni listaan Helsingin City Trailille.

 

Helsinki City Trail

 

Helsinki City Trail järjestettiin toista kertaa nimensä mukaisesti helsingin keskuspuiston poluilla. Sarjoja oli valittavana kolme: 5, 11 ja 21km joista 11 ja 21km sarjat lähtivät liikkeelle Paloheinästä ja 5km Laakson ratsastusstadionilta joka toimi myös kilpailun kilpailukeskuksesta. Itse olin ilottautunut 21km sarjaan. Kilpailu saavutti heti ensimmäisestä vuodesta lähtien suuren suosion ja tänä vuonna viivalle astui yhteensä jopa 852 polkujuoksijaa. Tapahtuma veti siis vertojaan osallistujamäärillään jopa Vaarojen Maratonille. Järjestäjän puolesta oli halukkaille järjestetty Laaksosta bussikyyditys lähtöpaikalle sekä varustekuljetus takaisin kilpailukeskukseen. Sarjojen lähdöt oli porrastettu siten, että 11km:n juoksijat lähtivät matkaan klo: 12:00 ja 21km:n juoksijat klo: 13:00. Ei siis tarvinnut herätä kukonlaulun aikaan kuten tällaisissa tapahtumissa on yleensä tapana.

 

Lähtöpaikalla paloheinässä
Lähtöpaikalla paloheinässä

Kilpailukertomus

 

Homma lähti käyntiin ”AJA” huudosta ja reitti otti heti turhat luulot pois kun muutaman sadan metrin jälkeen piti lähteä kapuamaan ylös paloheinän mäkeä joka edusti myös reitin suurinta korkeuseroa. Mäen jälkeen reitti jatkui varsin hyvin juostavaa polkua ja pururatoja pitkin kohti vantaanjokea. Vantaanjoelta alkoikin reitin varsinainen pikataival kun reitti eteni pitkin tasaista pellon reunaa jatkuen hyvin juostavalle kivituhkapolulle. Pellon polulla huomasin, että päivän kenkävalinta, Inov Race Ultrat, eivät olleet kaikkein optimaalisin vaihtoehto koska pohjan kuvio meni jatkuvasti tukkoon savisessa maastossa jonka ansiosta pito meinasi kadota. Ongelma kuitenkin ratkesi kun hyppäsin välillä juoksemaan polun sivuun heinikkoon jossa kuvio putsaantui ja siitä takaisin polulle. Omasta kenkäarsenaalista löytyy myöd Inov X-talonit jotka olisivat olleen huomattavasti parempi valinta tähän koitokseen. Vantaanjoen pohjoispuolella oli edessä ensimmäisen juottopiste jossa otin mukillisen vettä ja urheilujuomaa. Ilmeisesti tankkaus ei tällä(kään) kerralla mennyt ihan nappiin kun koko alkumatkan oli vellonut varsin huono olo ja nesteet tuntui jäävän hölskymään vyötärölle.

 

Juoksijapoikaa laulattaa (Kuva Juha Saastamoinen)
Juoksijapoikaa laulattaa (Kuva Juha Saastamoinen)

 

Juottopisteen jälkeen käytiin vielä juoksemassa pikku koukku pohjoisessa ja siitä reitti kääntyikin kohti etelää ja kilpailukeskusta. Vantaanjoen jälkeen alkoikin omalta osaltani helpoin osio kun juoksu tuntui kulkevan ja huono olo alkoi väistyä. Paloheinässä reitti leikkasi alkupään reittiä uudestaan ja vuorossa oli paloheinän lähes pystyjyrkän mäen nouseminen toiseen suuntaan. Nousun jälkeen matkaa oli enää jäljellä noin 10km ja seuraavat 4km oli varsin helposti juostavaa polkua ja pururataa. Noin 14km jälkeen alkoi vk-treenien puute kostautua ja jalat tuntua todella raskailta. Vauhdin ylläpitäminen oli todella työlästä ja meno alkoi hidastumaan. Lyhyemmällä matkalla tosin auttaa jaksamaan kun tietää, että matkaa ei enää ole jäljellä montakaan kilometriä mutta voimat alkoi olla jo sen verran finaalissa, että mihinkään loppukiriin ei nää ollut varaa. Loppupäässä reittiä olikin omasta mielestäni reitin teknisin osuus ja melko paljon kalliota jolloin väsynein jaloin sai edetä varoen, ettei kävisi huonosti. Tavoitteena oli kuitenkin tulla ehjin nahoin maaliin. Maaliviiva alkoi viimein häämöttä kun kauempana kuuluivat kisakeskuksen kuulutukset, enää ei ollut edessä kuin pari viimeistä nousua ja lopulta saavuin maaliin aikaan 2:01:25.

 

Loppuaika (www.finnresults.fi)
Loppuaika (www.finnresults.fi)

 

Loppumietelmät

 

Vaikka alkuperäinen tavoiteaika eli kahden tunnin alitus ei ihan täyttynytkään niin olin kuitenkin tyytyväinen, että tuli lähdettyä mukaan ko. kilpailuun. Järjestelyt pelasi ja yleisesti koko päivänä vallitsi, kuten polkujuoksukilpailuissa yleensäkin, loistava tunnelma. Reitti yllätti vaativuudellaan ja täytyy myöntää, että tuli lähdettyä asenteella, että kyllä se kaksi tuntia pitäisi suht helposti alittua mutta toisin kävi. Omasta mielestäni kilpailu soveltuukin erinomaisesti esim. ensikertalaiselle joka haluaa lähteä kokeilemaan polkujuoksua kilpailun muodossa tai miksei edistyneemmillekin juoksijoille vaikka kauden päätöstapahtumana. Kiitokset kaikille kanssajuoksijoille ja erityisesti järjestäjille hienosti järjestetysta tapahtumasta!