Vuokatti Trail Challenge 2018

Ilmoittautuminen Vuokatti Trail Challengeen oli hieman puolihuolimaton teko. Keväällä kesken jäänyt Karhunkierros 160k jätti hampaankoloon muutakin kuin geelipaketin palasia, joten kesän aikana houkutus hieman pidemmälle koetukselle kasvoi. Vuokatin reitti on aiemmilta vuosilta tuttu, joten tiesin että haastetta 115 km reitillä on etenkin alussa ja lopussa vähintään sopivasti. Muutkin elementit olivat kohdallaan: kahteen suuntaan juostava janareitti ja yölähtö syyspimeään. Nyt saisi myös pään kestävyyden ihan kunnolliseen testiin.

Kisaa edeltävä viikko meni pienessä flunssassa, joka onneksi alkoi helpottamaan loppuviikkoa kohden. Kovin kummoisia valmistautumisia taudin aiheuttaman pakkolevon lisäksi en tehnyt, jälkikäteen ajateltuna suunnitelmallinen harjoittelu ei tosin olisi tehnyt pahaa. Tällä kertaa mentiin kuitenkin normaalilla ylläpitävällä treenillä, joten mitään vauhtihulluttelua ei kisasta ollut odotettavissa.

Saavuimme perheen voimin tapahtumapaikalle perjantaina alkuillasta. Starttiaika klo 24 mahdollisti parin tunnin torkut, jotka tietenkin jäivät yritykseksi kun ajatukset laukkasivat jo pitkin Vuokatin vaarajonoa. Vedin siis kisakamppeet ajoissa niskaan hotellin vessassa ja siirryin kisakeskukseen odottelemaan lähtöä. Kovin massiivista joukkoa ei lähtöpaikalla nähty, mutta muutamia tuttuja naamoja oli kuitenkin mukana. Etukäteen aavistelin, että sopivaa matkaseuraa voisi olla tarjolla ainakin yön pimeiden tuntien ajaksi.

Valmiina yöjuoksulle

Matkaan lähdettiin rauhallisesti. Ensimmäiset helpot kilometrit mentiin sopuisasti jalkoja verrytellen. Vuokatinvaaralle noustessa huomasin kärjen kiipeävän itselleni hieman liian kovaa, mutta tasaisilla ja loiviin alamäkiin sain eron kurottua kiinni. Yksin ei pimeässä tehnyt mieli taivaltaa, joten päädyin pitämään hiukan turhan reipasta vauhtia kärkikaksikon tuntumassa. Vähitellen takana tulevat alkoivat jäämään jälkeen ja matka jatkui Tommin ja Marcon kanssa kohti vaarajonon päätä. Hieman ennen Rönkön huoltoa Marco nosti ylämäissä vauhtia, johon emme Tommin kanssa lähteneet vastaamaan. Tolhovaaralle kiivetessä Marcon lamppu kiilui jo korkealla edessä (melkoinen seinänousu!).

Teerivaaran huoltoa edeltävät helpommat kilometrit maistuivat tossujen alla hyvältä. Huollossa saavutimme Marcon ja matka jatkui kolmikkona kohti Hanhilampea ja Maaselkää. Aikaa huoltoon tullessa oli kulunut noin 2h 55min, eli reipasta vauhtia tultiin ja sen jo tunsi etenkin etureisissä. Lisäksi jo perinteeksi muodostuneet mahavaivat alkoivat muistuttelemaan itsestään, joten vauhdin rauhoittaminen ja pieni tauko olivat paikallaan.

Hanhilammen huolto tuli vastaan hieman yllättäen. Tässä vaiheessa matka taittui mukavasti jutustellen eikä rasitus liiemmin vielä näkynyt kenenkään tekemisessä. Huollosta lähtö menikin pieleen. Metsätien päässä olevalta huoltopaikalta olisi pitänyt poiketa suoraan metsään, mutta tieura imi meidät väärälle reitille. Muutaman minuutin kuluttua epäilykset alkoivat heräämään ja pian kisakeskuksesta jo soitettiinkin. Melkein kymmenen minuutin virhe, mutta edelleen oltiin keulilla.

Matka jatkui pitkin kapeita metsäpolkuja yli Lappavaaran kohti 42km huoltoa ja siellä odottavia varustelaukkuja. Vähitellen noiseva aurinko alkoi kajastamaan horisontissa ja tunnelma öisessä metsässä oli hieno. Lämpötila tosin laski melko voimakkaasti alaville paikoille laskeuduttaessa, eikä olo ollut kovin energinen. Lappavaaralta laskeuduttaessa tehtiin vielä toinenkin muutaman minuutin pummi, jonka aikana seuraavan juoksijan lamppu pääsi jo aika lähelle. Huoltoon tultiin puoli kuuden maissa aamulla, lampun sai sammuttaa paria minuuttia aiemmin.

Tuntui mukavalta päästä hetkeksi sisätiloihin, ulkona kun oli kuulemma vain kolme astetta lämmintä. Aikaa tärvääntyi tavaroiden penkomiseen ja vessakäyntiin mielestäni paljon, mutta olin kuitenkin ensimmäisenä takaisin taipaleella. Kylmyys puraisi aika ikävästi ja ajattelin ottaa vähän lämpöä pitämällä hetken reippaampaa vauhtia. Meno maistui yllättävän hyvältä ja päätin hieman kokeilla saisinko eroa aikaiseksi Rumoa edeltävillä helpoilla osuuksilla. Radanvarren suorilla takana ei enää näkynyt ketään ja fiilis oli kohdallaan. Upea harjupolku tarjosi koko kilpailun makeimmat hetket kun juoksu maistui ja aamuaurinko helli kulkijaa.

Tossu lentää ja elämä hymyilee

Ultrajuoksussa fiilishuippuja seuraa monesti vaikeat ajat, niin nytkin. Muutama kilometri ennen kääntöpaikkaa touhu alkoi tahmomaan melko pahasti, ongelmia oli sekä nesteen että energian imeytymisessä. Täytin juomapullot kääntöpaikalla ja lähtöä tehdessä Tommi ja Marco tulivatkin pirteän näköisinä vastaan. Paluumatka alkoi siis ohitusta odotellessa, joka tapahtuikin muutaman kilometrin jälkeen. Tommi piti päästää karkuun lähes samoin tein, mutta Marcon tuntumassa pystyin jotenkuten roikkumaan.

Maaselän Etapin huoltoaluetta paluumatkalla

Vähitellen olo alkoi tasoittumaan. Matka eteni ilman suurempia mullistuksia Maaselän ja Hanhilammen kautta kohti Teerivaaraa. Noin 80km kohdalla sain Marcon kiinni ja menin ohi. Tiesin etten pystyisi enää viimeisellä vaaraosuudella tekemään eroa, joten tarkoitus oli saada riittävä etumatka aikaiseksi ennen nousujen alkua. Pitkillä suorilla koitin tähyillä eteen ja taakse, mutta asetelma vaikutti vakiintuneen.

Vaarajonon toisesta ylityksestä ei paljon kerrottavaa jäänyt. Nousuosuudet hitaasti askeleita asetellen ja alamäet jäykin jaloin kompuroiden. Ei paljon naurattanut. Laskin ylitettyjä vaaroja, siinä vauhdissa pysyi oikein hyvin laskuissa mukana. Jalkojen lihaksista oli täysin mehut pois, vaikka yleisilme muuten suhteellisen virkeä olikin. Vaara kerrallaan matka lyheni ja lopulta jäljellä oli enää Vuokatinvaaran lasku. Pitkä alamäki oli polville myrkkyä, onneksi ei tarvinnut enää juosta ketään vastaan kilpaa.

Liikuntahalliin pystytettyyn maaliin oli mahtava juosta. Kummasti jalat vertyy viimeisillä sadoilla metreillä kun reissun loppu häämöttää. Maaliviiva ylittyi ajassa 16h 19min 37s, sijoitus toinen melkein 40min kärjen jälkeen. Jonkin aikaa sai keräillä itseään maalissa, eikä ajatuskaan ihan terävimmillään ollut. Tytär selostikin jälkikäteen isin olleen maalissa vähän outo ja haisseen pahalle.

Maalissa! (kuva: Vaarojen Valokuvaajat)

 

Isi on vähän outo

Kilpailu meni nykykuntoon nähden hyvin. Ilman imeytymisongelmia aika olisi ollut jonkin verran parempi, mutta sijoitus ei varmasti olisi muuttunut. Kilpailun aikana tilanteet vaihtelivat mukavasti, hyvässä porukassa oli mukava juosta ja jokaisella oli myös omat soolonsa. Reitti on hyvin poikkeuksellinen muihin Suomen polkukisoihin verrattuna: vaarajonon todella jyrkät ja rankat mäet yhdistettynä reitin eteläisen puoliskon kapeisiin ja paikoin umpeen kasvaneisiin polkuihin. Vaikea verrata muihin tapahtumiin, mutta varmasti nopeampiakin reittejä löytyy. Matkaa koukkuineen kertyi ilmeisesti yli 120km, upea kokemus!

gps-seuranta

Tulokset

Podiumilla (kuva: Vaarojen Valokuvaajat)

Jalat menivät aika huonoon kuntoon, pariin päivään kävely ei oikein sujunut. Mitään pahempia vammoja ei kai tullut, toki polvia pitää hieman tarkkailla. Kuukauden päästä odottaa vielä Vaarojen Maratonin 65km kisa, toivottavasti siinä vaiheessa jalat taas toimivat ja voidaan kokeilla ainakin seuraennätyksen tekoa reitillä.