NUTS Karhunkierros 160k DNF

NUTS Karhunkierros 160k DNF

Muutama päivä on kulunut keskeytykseen päättyneestä juoksusta ja prosessori jauhaa edelleen pään sisällä kovilla kierroksilla. Asian käsittely on siis vielä kesken, mutta yritän jäsennellä tähän joitain ajatuksia siitä, mitä ultrajuoksu jälleen kerran tarjosi.

 

Valmistautuminen tapahtumaan onnistui ihan kohtuullisen hyvin. Vaikka määrällisesti harjoittelu jäi suhteellisen vähäiseksi, en silti ollut kunnon riittämisen suhteen erityisen huolestunut. 160 kilometrin matka pyöri ajatuksissa paljon koko talven ja kevään ajan, olihan kyseessä kuitenkin ehdottomasti suurin juoksuhaaste tähän asti. Tiedostin että keskeyttäminen on mahdollinen lopputulema, mutta uskoin pystyväni juoksemaan koko reitin kunnialla läpi.

 

Rukalle saavuin torstaina illalla, kuten myös muu joukkue. Olin härvännyt varusteet ja drop bagien sisällön valmiiksi jo kotona, joten kisaa edeltävän yön sai nukuttua jopa yllättävän levollisesti. Lähtöaika klo 12 sopi minulle loistavasti, aamutoimet ehti tekemään rauhassa ja vielä jäi aikaa kisakeskuksessa hermoiluunkin. Eipä olisi muutama vuosi sitten uskonut seisovansa itse starttiviivalla!

 

Itse lähtö oli jälleen hieno kokemus. Hermostuttavan odottelun jälkeen tuntui hyvältä päästä tositoimiin ja saada jalat liikkeelle. Valtavaaran mäet tultiin aavistuksen turhan vauhdikkaasti, vaikka suosiolla jättäydyinkin noin sijojen 20-30 tuntumaan. Heti alussa kävi kuitenkin selväksi, että lämpöä riittää ja nestettä tulee matkalla kulumaan paljon. Aiemmilla kerroilla Valtavaaran ylitys on tapahtunut toiseen suuntaan melko rajoittuneen havainnoinnin tilassa, joten välin haastavuus jopa hieman yllätti. Konttaisen huoltoon tultiin noin 55 minuutissa, jossa nopea vesipullojen täyttö ja matka jatkui kohti Juumaa.

Photo: @onevisionfi #nutskarhunkierros2018

Huollon jälkeen aloin löytämään oman rytmin, kun polku mahdollisti enemmän normaalia juoksua Valtavaaran louhikkosteppailun jälkeen. Askel rullasi kevyesti, eikä ongelmia ollut. Sattuipa välille kevyt sadekuurokin, joka virkisti mukavasti. Jonkin verran tuli ohiteltuakin, vaikka yritin pitää maltin mukana. Onneksi vesi, suola ja elektrolyytti imeytyi aika hyvin, joskin matkan edetessä nestetasapainon kanssa ei ihan optimissa pysyttykään. Uskoisin että suurimmalla osalla juoksijoita oli jossain vaiheessa haasteita nesteiden kanssa, sen verran kuuma päivä oli juosta.

 

Juuman lähistön muistin olevan aika helppoa polkua, jota olikin mukava loikotella. Pari kilometriä ennen huoltoa polun vierestä alkoi kuulumaan kilkatus ja mökä, kun Junttidelegaatio oli jalkautunut vauhdittamaan matkan tekoa. Väkisin moisesta tulee hyvä fiilis, tuttujen naamojen näkeminen piristää (ja nostaa hetkellisesti vauhtia). Nähtävästi oma vahvuus on tasaisen reipas juoksuvauhti helpohkolla alustalla, niinpä vielä huoltoon tuovalla tiellä saavutin muutaman juoksijan ryhmän. Kieltämättä huoltopaikalla pyörähti jo mielessä, että alla oli jo aika tiukka kolmetuntinen ja jossain vaiheessa sama etappi pitäisi raahautua myös takaisin…

 

Rauhallisen huollon jälkeen matka jatkui upeissa puitteissa. Näillä main sain matkaseuraksi Henry Aallon, jonka kanssa vauhti sopi aika mukavasti yhteen. Kitkajoen legendaarinen rantatörmä oli todella kuuma paikka, eikä juomaa tullut hörpittyä tarpeeksi ahkerasti. Henryn kanssa mentiin yhtä matkaa tällä erää aina Jussinkämpälle saakka, jonne pysähdyin täyttämään vesipulloja.

 

Pysähdyksen jälkeen sukelsin sellaisiin synkkiin vesiin että vieläkin puistattaa. Homma alkoi rasittamaan korvien väliä todella pahasti, eikä hetkeä aiemmin vallinneesta positiivisesta meiningistä ollut mitään jäljellä. Jalat veivät edelleen ihan hyvin eteenpäin, mutta törmäsin täysin yllättäen henkiseen muuriin. Ajatus alkoi poukkoilemaan aivan väärissä asioissa: pään sisällä vallitsi suoranainen kaaos. En saanut päästä pois ajatuksia siitä että matkaa on jäljellä vielä yli sata kilometriä ja hommasta on nautinto kaukana. Komensin itseäni ääneen rauhoittumaan ja miettimään tilannetta järjellä, joskin aika laihoin tuloksin. Jälkikäteen ajateltuna nestetasapainolla on voinut olla näppinsä pelissä, vaikka mielialavaihtelut lajin luonteeseen kuuluvatkin. Onneksi Oulangan huolto oli jo aika lähellä, oloa vähän helpotti kun lupasin itselleni pienen rauhoittumistauon.

Oulankajoen komeita rantoja

Huolto meni kuitenkin vähän toisin. Yllättäen kotimaan polkulegenda Mikael Heerman oli huoltamassa ultraajia ja otti minut käsittelyynsä. Pullot täyttyivät vedellä ja dropbag ilmestyi nenän eteen ennen kuin ehdin tajutakaan. Sekavassa olotilassa yksinkertainen tankkaus ja juoksuliivin täyttö ei ollut lainkaan helppoa, mutta Mikael hoiti miehen taipaleelle ilman turhaa jahkailua. Harhaileviin ajatuksiin sain ohjeeksi miettiä vaikka terassin rakennusta tai etsiä itselle kaveri matkan ajaksi. Vähän hölmistyneenä jatkoin matkaa eteenpäin…

 

Terassin tekoa en halunnut mietiskellä, mutta kaikeksi onneksi tuttu selkä ilmestyi muutaman kilometrin jälkeen eteen. Henryllä tuntui olevan myös hankalaa, joten matka jatkui taas kahdestaan. Ainakin omalla kohdalla olo parani vähitellen ja ukko oli taas paremmin balanssissa. Kuitenkin mielessä eli jo hyvin vahvana ajatus siitä, että juoksusta tulee nauttia. Olin aivan varma että paluumatkasta olisi nautinto kaukana, joten aloin vakavasti miettimään leikin keskeyttämistä puolimatkaan. Päätös vahvistui matkan edetessä ja ratkaisu oli tehty ennen Hautajärvelle saapumista. Kun päätös oli muotoutunut, pystyin taas nauttimaan juoksusta keskellä upeaa kesäiltaa.

 

Kieltämättä olo oli aika ristiriitainen luontotalon edustalla, kun fyysinen kunto oli edelleen aika hyvä ja silti tulisi hetkeä myöhemmin ilmoittamaan järjestäjille keskeytyksestä. Menomatkaan kului aikaa noin 10h 40 minuuttia, kärkiporukka oli luonnollisesti kaukana edellä mutta siihen saakka matka oli sujunut tuloksellisesti hyvin. Puolimatkaan kannustamaan tulleet Juntit yrittivätkin vielä hienovaraisesti vihjailla harkitsemaan päätöstä, mutta ilman suurempaa epäröintiä ilmoitin jättäväni paluumatkan väliin. Ajatus matkan jatkamisesta tuntui poikkeuksellisen vastenmieliseltä.

 

Keskeytyspäätös ei ole varsinaisesti kaduttanut, mutta asiaa on kyllä pitänyt prosessoida aika paljon. En olisi etukäteen uskonut jättäväni hommaa kesken tahdon puutteen takia. Tähän saakka opittua on ainakin:

  • Maaliin pääsyä pitää haluta todella paljon, että edestakaisin kuljettavalla janareitillä pystyy juoksemaan yli 160 kilometriä.
  • Etukäteen reissuun tuli lähdettyä lähes naiivisti ajatellen, että matkasta tulee pelkästään upea
  • Pitkät huoltovälit ovat henkisesti vaikeita, matkan jakaminen pienempiin etappeihin täytyy tehdä jollakin tavalla
  • Jos vielä joskus lähden yrittämään ”tuplakarhua” niin matka tulee lähteä päättäväisesti suorittamaan, ei vain fiilistelemään. Myös kaikki mielen oikut pitää kestää ja pitää päämäärä mielessä.
  • Tällä kertaa olin enemmän matkasta nautiskelija, kuin kilpailija

 

Kaikesta huolimatta pidän juoksua upeana kokemuksena ja siitä kertyi paljon hienoja muistoja ja arvokkaita oppeja. Totta kai jossain määrin myös harmittaa kun päivä ei mennytkään toivotulla tavalla. Saattaa hyvin olla että yritän vielä uudelleen, kaikki edellytykset läpäisyyn ovat olemassa.

 

 

Eetu

 

Uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat uudet blogikirjoitukset automaagisesti sähköpostiisi.

Uutiskirje lähetetään korkeintaan kerran viikossa.

Ei huolta - emme spämmää tai jaa osoitettasi eteenpäin!


Juttuarkisto