Tunturimaraton on itseäni lähin polkujuoksutapahtuma, jostain syystä olin nyt vasta ensimmäistä kertaa osallistujana. Tälläkin kertaa olisi osallistuminen saattanut jäädä väliin, mutta onneksi töissä oli aktiivista porukkaa värväämässä juoksijoita joten olihan se itsekin mukaan lähdettävä. En tiedä miksi se ilmoittautuminen on ollut niin vaikeaa. Tänä vuonna ilmestyi vielä mustia pilviä kun loukkasin kesä/heinäkuun vaihteessa jalkaa jota kävin kipeyttämässä lisää NUTS Ylläksellä kesken jäänessä kisassa, onneksi älysin keskeyttää tuolloin.
Lähtökohdat ei olleet tuloksen tekoon ihan parhaat ja arvelin lähteä matkaan reippaasti, mutta liikoja yrittämättä – juoksee sen minkä jalka antaa periksi ja jaksaa. Olosuhteet olivat kuitenkin aivan täydelliset noin 10 astetta lämmintä, auringon paiste ja lähes tuuletonta. Mikäpä parempi tapa viettää lauantaipäivää!
Matkaan rynnättiin klo 10 ja heti alkuun haettiin vähän ylämäkeä, jotta porukka hajoaisi ennen näyttävää Aittakurua ruuhkauttavine portaineen. Ensimmäiset kilometrit tarjosivatkin mukavasti sekä ylä- että alamäkeä, jonka jälkeen reitti kääntyi pikkuhiljaa kohti nousua Karhunjuomalammelle. Karhunjuomalammen jälkeen alkoi teknisempi pätkä, mutta oma mielikuva ennakkoon oli paljon pahempi. Vaeltaessa rakat on olleet paljon pidempiä, nythän ne taittui nopeasti juosten 🙂 Reitti kävi kääntymässä Huttuloman autiotuvan pihassa, josta lähti nousu Peurakeron rinteelle josta avautuivat komeat maisemat joita olisi voinut jäädä ihastelemaan pidemmäksikin aikaa. Matka jatkui edelleen takaisin Karhunjuomalammelle, josta oli leveä kivituhkapolku Kultakeron nousun juurelle. Voimat riitti hyvin vielä pitkään nousuun vaikka olin vähän laiminlyönyt tankkausta, reitin ikävin osuus oli vielä kuitenkin edessä – loppulasku. Pakko sanoa, etten hirvittävästi nauttinut noin jyrkän rinteen alastulosta, mutta menihän tuo.
Kokonaisuudessaan juoksu meni paremmin kuin osasin toivoa ja reittikin oli lopusta huolimatta erittäin miellyttävä yllätys, suosittelen!