Kuulkaatte, korvanne kallistakaatte, kerrotaan tarinaa tositapahtumasta, Junttien joukkueen järkälemäisestä taipaleesta, suunnistusseikkailusta suurimmasta, Jukolan viestistä vuonna 2023. Miehet ja naiset, kunnianarvoiset kilpailijat, kokoontuivat Epoon kylään, Porvoon pitäjään, päättämään parhaan joukkueen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämmin kesäilma hyväili kilpailijoita kuin ystävällinen emäntä.
Epoon kylän metsä oli täynnä testejä suunnistajille. Se oli kuin kudelma luonnon omia arvoituksia, joita vain rohkeimmat ja viisaimmat saattoivat ratkaista. Kivikkoiset kalliot nousivat kuin jättiläisten heittämät kivet, ja ne johdattivat suunnistajat kohti pehmeää, mutta petollista suota, joka piilotti alleen monta vaarallista kompastuskiveä. Metsän keskellä sijaitsi vaikeakulkuinen tiheikkö, joka kuin kettu, joka viekkaasti kätkee reittinsä, piilotti omat polkunsa ja harhautti monia suunnistajia. Ja niin, oli siellä metsän siimeksessä myös hyväkulkuista maastoa, kuin metsäpolkuja ja aukioita, jotka houkuttelivat suunnistajaa kiihdyttämään vauhtiaan. Mutta, oi varoitus! Sillä vauhdin hurma, tuo lumoava laulu, voi helposti johtaa harhaan.
Ratamestarit olivat käyttäneet kaikki taitonsa ja tehneet radoista äärimmäisen haastavia. Niin kokeneet konkarit kuin innokkaat tulokkaat joutuivat kohtaamaan monia haasteita, ja monelle huippujoukkueellekin sattui isoja virheitä. Maasto ja rataolosuhteet tekivät tästä Jukolan viestistä erityisen muistettavan ja haastavan. Kilpailun henki oli siten luotu: se, joka selviää näistä haasteista, on todellinen Jukolan mestari.
Kilpakertomus: Junttien Jukolan jäljet
Ensimmäisenä matkaan lähti jylhä Jyrki, Junttien joukkueen johtaja, joka kuin Väinämöinen vei viestin vauhdikkaasti metsän siimekseen. Polku pölisi Jyrkin jalkojen alla, kompassi kättä vavahdutti, kun hän kuin taitava takomo, löysi rastit yksi toisensa jälkeen.
Toisen osuuden koki kunnialla Lauri, lujaluontoinen, taitava tulkki kartan ja kompassin kielellä. Hän halkoi metsää kuin myrskytuuli, jokainen rasti oli hänelle kuin kotisatama, turvallinen ja tuttu.
Seuraavaksi sauvaansa soihtuun tarttui Elkki, isäntä eloisa, jonka silmät suunnistuslippua etsivät kuin kotka kalaa kirkkaasta joesta. Rastilta rastille hän riensi kuin kevyt keijukainen, jättäen jälkeensä kilpailijat kuin tuuli tähkäpellon.
Neljäs osuus näytti niityn nimen Tipille, temmeltäjälle, empivälle taipaleentekijälle. Hänen kulkunsa oli kuin karhu talviunilla, hitaasti etenevä, välistä vaipuen väsymykseen. Vaikka hän pyrki tekemään mahdollisimman vähän virheitä, kartta ja kompassi tuntui kätkevän salaisuutensa syvemmälle, kuin taimen tumman virran pohjalla.
Viides osuus virisi viisaalle Annikalle, ahkeralle, antaumukselliselle suunnistajalle. Hän kiiti kuin kettu kanalassa, kartta käsissään kuin kuningattaren kruunu. Rastit raikkuivat riemusta, kun Annika astui areenalle.
Kuudennen osuuden kunnian sai karski Timpe, tuima tuulenpuuska, joka kuin suunnistuksen suurjoki, johdatti Juntit jälleen lähemmäksi lopullista maalia. Koko metsä miltei huokasi hänen harppauksiensa tahdissa.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, vei viestin perille Hannu-Pekka, harkitseva, helläkätinen suunnistaja. Hän kuin hopeinen hauki liukui läpi metsän, mahtavat maamerkit matkallaan merkiten. Jokainen jalanjälki, jokainen juoksun jälkeinen hengenveto, ne kaikki kertoivat kilpailun kovuudesta, tahdosta, tenhovoimasta. Hannu-Pekka, hän ei hellittänyt, ei hetkeksikään. Hän oli kuin metsän mahtava mänty, pystypäinen, periksiantamaton.
Lopulta saapui se hetki, kun viimeinenkin rasti oli raikkaasti rastitettu, kun metsän halki kuului viimeinen virkeä voittohuuto. Hannu-Pekka saapui perille, porhalti pitkin pururataa kuin myrsky, Juntit OK:n viimeinen viestinviejä, väsymätön jollei voittamaton.
Kilpajuoksun kaiku kertojien kielellä
Kun sankarit olivat suoriutuneet urakastaan, osa heistä halusi jakaa omat tarinansa, kertoa tarkemmin omista koettelemuksistaan metsän siimeksessä. Heidän sydämensä täyttyivät sanoista, jotka kohosivat kuin aallot meren pinnalla. Näin heidän tarinansa olivat kuin kirkkaat virrat, jotka virtaavat vapaasti, kertoen omista matkoistaan ja seikkailuistaan.
Jyrki, tuo viisas ja vahva suunnistaja, astui esiin ja alkoi:
Lähtöpaikka tämän vuoden viestiin oli varsin hyvä numerolla 609. Muutoin omat lähtökohdat ei olleet aivan parhaat: kunto oli kyllä ihan ok, mutta jalkavaivat olivat vaivanneet ja se aiheutti ainakin itsessäni epävarmuutta. Päivä oli ollut hyvin lämmin ja palella ei tarvinnut lähdön hetkelläkään. Vaikka lähtö jännitti, niin sen verran on noita startteja alla, että ne menevät jonkinlaisella rutiinilla.
Käärijän tahdissa lähdettiin matkaan, mutta eipä tarvinnut montaa metriä juosta kun tuli eka pysähdys. Ilmeisesti useampi kaatui alkukiihdytyksessä. Vaihtopuomien kohdalla alkoi jo olla vähän väljempää ja pystyi ottamaan omaa rytmiä, mutta juoksijoiden jaloista noussut multapöly oli seuraava haaste. Onneksi tuota pölyä ei noin paljoa muualla ollut, suu oli kuitenkin rutikuiva koko alkumatkan. Kartan avasin vasta vaihtopuomien jälkeen ja totesin ekan välin olevan vähintäänkin riittävän pitkä. Omat taidot taas eivät riittäneet noin pitkän rastivälin lukuun ja niinpä tein valinnan, että mennään melkolailla viivaa pitkin. Tuo oli virhe – olisi ehdottomasti pitänyt ottaa oikea kierto ja siihen olisi ollut mahdollisuus siirtyäkin vielä alkuvalinnan jälkeen, en kuitenkaan älynnyt sitä edelleenkään. Itse suunnistus meni OK ensimmäisten rastien osalta, joskin 3:lle tuli tehtyä pieni koukku. Juomarastilta 45min juoksun jälkeen sai kauan odotettua kostuketta. Seuraava virhe tuli 6-rastille jossa en ollut kartalla lähellekkään riittävän hyvin. 7 OK, mutta taas 8 monta minuuttia pummia jota en vieläkään ymmärrä. Tuli mentyä pitkäksi ja sitten takaisin ja taas pitkäksi, vasta kolmannella yrittämällä rastille vaikka luulin olevani hyvin kartalla.
Tuon jälkeen pientä epävarmuutta ja itseluottamuksen hakua hetki ennen kuin uskalsi taas keskittyä omaan tekemiseen. Loppurata menikin sitten hyvin ja uskalsin jopa pistää jalkoihin vähän lisää vauhtia kun ne tuntuivat kestävän. 10min ajasta pois niin olisi ollut oikein hyvä suoritus, nyt oli vähän puolivillainen. Tärkeintä oli kuitenkin saada viesti käyntiin ja joukkue kohtuullisilla sijoilla vaihtoon.
Sitten astui esiin Lauri, suunnistuksen seppä, joka on taottu tuhansien metsien tulissa, otti sananvuoron ja aloitti:
Toinen osuus alkoi edellisvuoden tapaan totutellessa yösuunnistuksen saloihin. Lyhyt ykkösväli sekoitti pakan jo lähtiessä ja tuloksena olikin väärälle hajontarastille päätyminen. Suunnistus ei meinannut millään sujua vaan olin jatkuvasti eri mieltä kartan ja maaston välillä.
Pientä ja hieman isompaakin virhettä kertyi mukavasti usemman minuutin verran. Toki osa rasteista löytyi kuten tarkoitus olikin. Maastopohja ei ollut minulle mieluinen johtuen suuresta kivisyydestä ja vähäisestä suunnistuskokemuksesta kuluneelta keväältä.
Juoksu kulki hyvin vaikka aikaa kuluikin. Ensi vuodelle jää parannettavaa suunnistuksen osalta.
Niin, kuten kuutamo peittyy pilvien taa, niin myös loput Junttien suunnistajat halusivat pitää omat tarkemmat tarinansa salassa. He olivat kuin kuiskaus tuulessa, hiljaisia ja arvoituksellisia, jättäen jälkeensä vain uteliaisuuden ja ihmettelyn. Mutta vaikka he vaikenivat, heidän tekonsa puhuivat.
Loppusäkeet
Juntit OK, joukkue jylhä ja jäntevä, juoksi ja jätti jälkeensä jokaisen jäsenensä jalanjäljen. He suunnistivat suurta suunnistusseikkailua, sillä sitähän Jukolan viesti oli, vuonna 2023. Tämän eeppisen seikkailun päätteeksi Juntit OK, tämä eliitti-amatöörisuunnistusjoukkue, saavutti lopulta sijan 468. Kuin kevään ensimmäinen sorsa, joka lentää yli metsälammen ja päihittää talven pakkaset, he olivat palanneet kilpailun kärkisijoille ja jättäneet Tuuripellet varjoonsa.
Tämä kilpailu kertoo tarinaa taistelusta, toveruudesta, tenhovoimasta, ja sen tarinan toivat todelliseksi Juntit OK:n jäsenet Jyrki, Lauri, Elkki, Tipi, Annika, Timpe ja Hannu-Pekka. Heidän taipaleensa ei unohdu, eikä eksy Epoon kylän kartalta, vaan elää ikuisesti suunnistuksen suurissa tarinoissa, ja heidän sydämissään.
Artikkelikuva: Juntti Epoon metsässä, AI Gallen-Kallela