Kangasala-Jukola 2019

Vuoden 2019 Jukolan viesti suunnistettiin Kangasalan Heponiemessä, keskellä Pirkanmaan maakuntaa. Juntit olivat jälleen hieroneet nimensä listaan jo talvella ja nyt oli aika vääntäytyä paikanpäälle viettämään suunnistajan odotetuinta kesäyön juhlaa. Täysin ilman eväitä ei tämän vuoden tapahtumaan tarvinnut lähteä, vaan ennakkomaistiaisia kisakattauksesta ja maastosta oli haettu jo viime vuoden marraskuussa harjoitusmaastojen muodossa. Näinpä Junttiliivin taskuihin oli …

Lue lisääKangasala-Jukola 2019

Lahti-Hollola Jukola 2018

Edellisen vuoden Joensuu-Jukolan sijoituksen (506) jälkeen odotukset Lahti-Hollola Jukolaan olivat korkeammalla kuin koskaan. Nyt otettaisiin vahinko takaisin ja rynnittäisiin takaisin omalle tasolle Top 500 joukkoon. Odotetusti hankalahko päijät-hämäläinen suppamaasto sopisi Junteille kuin nenä päähän ja tarkalla suorittamisella homma olisi varmasti paketissa. Toisin kuitenkin kävi. Parhaat tarinat toki tulevat vastoinkäymisten kautta, joten alla lyhyt kertomus siitä, …

Lue lisääLahti-Hollola Jukola 2018

UpCloudin tarjous Junttien faneille

Kilpakumppanimme Ajokoirat 2008 kyseli kuukausi sitten Facebookissa, suosittelemmeko UpCloudin pilvipalvelua muillekin seuroille. Nyt on helppo suositella ja hehkuttaa, sillä yhteistyökumppanimme tarjoaa $50 arvosta krediittejä Junttien fanikunnalle ($10 minimitalletusta vastaan)! Tämä tarkoittaa, että saat saman palvelimen kuin Junteilla käyttöön vuodeksi alle 10 eurolla. Tämä siis 1 CPU / 1 GB muistia / 25 GB kiintolevytilaa maailman nopeimmalla …

Lue lisääUpCloudin tarjous Junttien faneille

Kilpailukertomus Joensuu-Jukola 2017

Vuoden 2017 Jukola kisattiin Enon Harpattivaaran maisemissa. Tälläkin kertaa joukkue tihkui intoa päästä viettämään suunnistusjuhlaa vuoden tauon jälkeen. Edellisenä vuonna Lappeenrannassa Juntit OK iski tulostaululle muiden ihmeteltäväksi kovan tuloksen ja tästä palkintona päästiin Enossa nauttimaan starttipaikasta numero 349. Avaajalle oli tarjolla sähköinen startti! Harpatin maasto tiedettiin etukäteen haastavaksi, erityisesti Surmankallio ja pitkät rinteet herättivät etukäteen …

Lue lisääKilpailukertomus Joensuu-Jukola 2017

Junttien infopaketti Joensuu-Jukolaan

Juntit OK kilpailee Enossa tänä viikonloppuna Suomi100-juhlavuoden Jukolan Viestissä, Joensuu-Jukolassa. Tällä kertaa pelissä on kovemmat panokset kuin koskaan aikaisemmin, sillä Juntit starttaavat lähtönumerolla 349 eli varsin pian huippujoukkueiden perässä. Vauhdikas lähtö on siis hyvinkin mahdollinen – erityisesti kun lähtösuora on tänä vuonna erittäin kapea. Loistavat lähtöasetelmat kilpailuun ja kovaa menoa on varmasti luvassa! Viestin etenemistä …

Lue lisääJunttien infopaketti Joensuu-Jukolaan

Juntit testaavat huipputeknistä valaisinta Joensuu-Jukolassa

Ei ole salaisuus, että Juntit kulkevat teknisten innovaatioiden ja varustelukierteen eturintamassa myös urheiluvarusteiden saralla. Joensuu-Jukolassa varustelukierre viedään kuitenkin aivan uudelle tasolle, sillä yö-osuuksilla Junteilla on käytössään uuden sukupolven Sport Matrix Daylight+ valaisinratkaisu, joka tarjoaa 200 asteen valokeilan ja lähes päivänvaloa vastaavan, häikäisettömän näkyvyyden kulkusuunnassa. Uuden valaisimen taustalla ovat autovalmistaja Audin ja optisia kaukokartoituslaitteita valmistava Velodynen …

Lue lisääJuntit testaavat huipputeknistä valaisinta Joensuu-Jukolassa

Lappee-Jukola 2016

Jukolan viesti; tuo ammattisuunnistajan kuin myös harrastelijajoukkueiden joulu ja juhannus suunnistettiin tänä vuonna Lappeenrannan maisemissa. Jo muutaman vuoden ajan, tarkalleen ottaen Kuopio-Jukolasta lähtien Juntit ovat hätyytelleet viidettäsadatta sijaa ja myös tälle vuodelle oli selkeä tavoite. Loppusijoituksen lisäksi olimme leikitelleet suhteellisen vakavasti ajatuksella, että saisimme vietyä Jukolan viestinomaisesti läpi, eli myös ankkuri lähetetään puomilta matkaan. Olimme …

Lue lisääLappee-Jukola 2016

Salpaus-Rogaining 2016

Salpaus-Rogaining järjestettiin tänä vuonna Nastolassa, jossa kilpailukeskuksena toimi Nastolan urheilukeskus. Tarjolla oli 12 tunnin, 6 tunnin ja 3 tunnin sarjat jalkaisin, sekä 5 tunnin pyöräsarja. Juntit OK otti tapahtuman haltuun ennätyksellisesti neljällä joukkueella ja kolmella ensimmäistä kertaa rogainingia kokeilevalla tiimin jäsenellä! 12 tunnin kuninkuussarjassa Juntit OK 1, jossa voittoa lähtivät tavoittelemaan distanssimatkojen erikoismiehet Eetu & Elkki. 6 tunnin …

Lue lisääSalpaus-Rogaining 2016

WRC Saariselkä 2015

Rogainingin maailmanmestaruuskilpailut on tapahtuma, jonne ei koskaan pitänyt osallistua. Näin ajateltiin kaksi vuotta sitten, kun ensimmäinen 24h rogaining-kilpailu oli takana ja saaliina kotiin tuotiin jalkavammoja ja surkeita tunnelmia. Parin vuoden aikana ihminen kuitenkin unohtaa ikävät yksityiskohdat ja talvella ilmoittautumispäätöstä ei lopulta tarvinnut pitkään miettiä. Näin jälkikäteen ajateltuna osallistuminen oli ainoa oikea ratkaisu.   Saavuimme Saariselän …

Lue lisääWRC Saariselkä 2015

Vuokatti Trail Challenge 75k

Lauantai klo 03.25 – aika herätä. Johan tuota nukuttiinkin kokonaista kolme tuntia ja olo on sen mukainen. Pari paahtoleipää, muroja ja kuppi kahvia naamaan. Väsyttää, saisikohan bussissa nukuttua? Yöllä valmiiksi pakatut vaatteet ja varusteet niskaan ja vartin siirtymä kisakeskukseen. Parkkipaikka löytyy helposti. Kisakeskuksessa tunnelma on tässä vaiheessa päivää uninen. Harvat päässä pyörivät ajatukset liittyvät reittiin – …

Lue lisääVuokatti Trail Challenge 75k