Kovasti jouduin miettimään pystynkö tästä mitään kirjoittamaan, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Eihän se urheilu aina voi olla onnistumisia vaan välillä tulee niitä epäonnistumisiakin.
Lähtökohdat Levin Ruskamaratonille eivät olleet oikein loistavat. Onnistuin hankkimaan kipeän nilkan edellisenä viikonloppuna ja vielä keskiviikkona nilkka oli silminnähden turvoksissa. Loppuviikosta tuntuma parani, mutta pysyin pois lenkkipoluilta jottei se uudelleen kipeytyisi. Sääkään ei ollut oikein omaan mieleen sillä lämmintä oli vain noin +8 astetta ja vettäkin tuli taivaalta vaihtelevia määriä. Vesisade sinällään sopii itselle, mutta viileä keli ei. Vaatetuksen kanssa siis sai hieman arpoa. Lopulta päädyin lyhyisiin trikoisiin, kompressiosukkiin ja pitkään alupaitaan sekä lyhyeen juoksupaitaan.
Vesisateeseen starttinauhan taakse asettui reilu 150 maratoonaria ja itse hain paikkani ehkä noin viidennestä rivistä. Oma fiilis oli yllättävän hyvä eikä suurempaa jännitystä ollut. Ja niin sitä päästiin matkaan, ensimmäinen kilometri oli hyvin pitkälti nousua ja koitin hakea sopivaa paikkaa letkassa joka kuitenkin alkoi rakoilemaan lähes heti. Yritin katsella kellosta kilometrivauhtia, mutta kello tuntui näyttävän mitä sattuu, välillä 4min/km välillä +5min/km. Vasta kilometrin kyltin kohdalla aikaa katsoessani älysin, että en ollut käynnistänyt ajanottoa.
Juoksu tuntui lähteneen käyntiin ihan mukavasti, koetin pitää kilometrivauhdin noin 4.20 paikkeilla vähän maastonmuodoista riippuen. Ensimmäinen 7km meni keskimäärin 4.24 vauhtia ja toinen 4.19, toiseen etappiin tosin sattui reitin isoin nousu jossa useampikin kaveri meni ohi mutta vastaavasti alamäessä pääsin kuittaamaan ohitukset. Etelärinteiden paikkeilla taivaalta alkoi tulla vettä ihan tosissaan, ja ehkä siitä syystä vauhti nousi hieman. Noin 18km kohdalla alkoi olla etureisissä ensimmäisiä tuntemuksia. Kolmas 7km pätkä meni 4.20 vauhdilla josta muutamat ensimmäiset kilometrit olivat vähän vauhdikkaampia.
Toiselle kierrokselle vielä lähdin luottavaisena, mutta golf-kentän liepeillä takaa tultiin taas ohi ja tuolloin mietin ensimmäistä kertaa tosissani että näinköhän selviän maaliin asti. 21-28km etappi meni vielä keskivauhdilla 4.48. Seuraavassa ylämäessä vauhti tippui entisestään, ja alkoi olla jo vähän epätoivoinen olo. Epätoivoa lisäsi vielä se, että takaa tuli ohi tuttu kokenut juoksija joka oli ennen lähtöä sanonut tavoittelevansa 3.30 kokonaisaikaa (juoksi todellisuudessa 3.11). Taisaiselle vielä sain jonkinlaisen vedon aikaiseksi, mutta henkisesti olin tainnut jo luovuttaa. Lopullinen ratkaisu tuli kun alkoi viimeinen pidenpi nousuosuus enkä enää saanut jalkoja ylös.
Ruskamaratonin korkeusprofiili
Etureidet sakkasi totaalisesti. Oli syy sitten liian kova vauti tai kylmä keli, siihen se leikki jäi. Olo ei kuitenkaan tuntunut voimattomalta, paitsi etureisistä jotka oli kuin puujalat. Edellisen kerran on ollut samanlaiset fiilikset Vaarojen Maratonilla 2013 kun jouduin kävelemään rantatiellä. Tuolloin kuitenkin sain vielä itseni tsempattua ihan hyvään loppuvauhtiin. Pieni muistutus taas ettei se aina mene niin kuin haluaa. Jälkiviisaana saattaa myös todeta, että olisi ehkä pitänyt harjoitella enemmän asfaltilla juoksua koska lenkit tulee hyvin pitkälti juostua pehmeämmällä pohjalla. Itse tapahtumasta ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta sen kummemmin en lähde kommentoimaan koska oma fiilis ei ole ihan paras.
Ensimmäiseksi maantiemaratoniksi kuitenkin aika hankalat lähtökohdat kun oli ”pakko” lähteä juoksemaan alle 3.18 aikaa, vai olisiko suosiolla pitänyt tyytyä perheen toiseksi kovimmaksi maratoonariksi. Eikä jalat olleet aivan 100% iskussa. Nälkää kuitenkin taisi jäädä, ensi vuonna uusi yritys jossain lämpimämmässä paikassa ja hivenen rauhallisemmalla vauhdilla!
Seuraavaksi sitten parantamaan omaa VM aikaa Kolille lokakuun alussa. Kiitos ja anteeksi!
