Kangasala-Jukola 2019

Vuoden 2019 Jukolan viesti suunnistettiin Kangasalan Heponiemessä, keskellä Pirkanmaan maakuntaa. Juntit olivat jälleen hieroneet nimensä listaan jo talvella ja nyt oli aika vääntäytyä paikanpäälle viettämään suunnistajan odotetuinta kesäyön juhlaa. Täysin ilman eväitä ei tämän vuoden tapahtumaan tarvinnut lähteä, vaan ennakkomaistiaisia kisakattauksesta ja maastosta oli haettu jo viime vuoden marraskuussa harjoitusmaastojen muodossa. Näinpä Junttiliivin taskuihin oli ammennettu runsaasti kokemusta ja ennakko-odotuksia siitä mitä kilpailuyönä voisi olla luvassa, kun päästäisiin pökeltämään pitkin ratamestarien luomusta.

View this post on Instagram

Jukola 2019 harjoitusmaastot haltuun heti klo 09.00 #jukola2019 #treenileiri #pikkujoulut

A post shared by Juntit OK (@juntit.ok) on

Edellisistä vuosista poiketen kisapaikan fiilistä ja antimia ei nautiskeltu pitkän kaavan mukaan vaan koko joukkue hankkiutui paikalle vasta lauantaipäivän kuluessa. Pohjoisen vahvistukset olivat Leiskaa lukuunottamatta hankkiutuneet töiden takia etelään ja hyvissä ajoin ja totutun (vähintään 8 tunnin) matka-ajon sijaan muutaman tunnin siirtyminen oli riittävä. Porukka saatiin hyvissä ajoin läjään ja alkuilta sujui mukavasti spekuloinnin merkeissä, kilpailumateriaalia ja kuulumisia läpikäyden.

1. Osuus (Eetu)

Asetuin erittäin pitkälle lähtöviivoitukselle ruutuun 728. Fiilis oli hyvä ja luottavainen, vaikka kapea lähtösuora hieman arveluttikin. Pääsin paukusta hyvin matkaan ja ennen K-pistettä sain poimittua hyvin selkiä. Pitkälle ykkösvälille oli tarjolla oletettu suora vaihtoehto ja ensivilkaisulla epäilyttävän pitkä tiekierto. Päätin kokeilla kiertävää vaihtoehtoa ja ainakin tulosten perusteella ratkaisu oli ihan hyvä. Ensimmäisiin väliaikoihin sijoitus oli 400 tuntumassa, mitä en toki metsässä vielä tiennyt. Aistin kuitenkin juoksun lähteneen mukavasti liikkeelle ja hyvä olo alkoi hiipimään suunnistuspaidan sisään. Ei muuta kuin tossua toisen eteen ja lisää päänahkoja vyölle.

Ensimmäisen juomarastin jälkeen suunnistus lähti sivuluisuun. Vaikka rastiväli 6-7 haiskahti vaikealle hajonnalle, painelin porukan mukana ”suunnilleen oikeassa” kompassisuunnassa mäkeä viistosti ylös. Lopputulemana jouduin juoksemaan kiiltomatoa vastakarvaan ja viiden minuutin virhe. Oppikirjan mukaisesti korjasin virheen lisäämällä vauhtia, mistä seurauksena seitsemän minuutin virhe rastille 9. Tässä vaiheessa huumori alkoi loppumaan ja suunnistus meni lähinnä jonojen ohitteluksi ilman kunnon reittisuunnitelmaa. Loppuradalle tästä syystä vielä useita minuutteja lisää koukkuja. Vaihtopuomilla ei juuri hymyilyttänyt, odotukset olivat aika paljon korkeammalla. Positiivisena havaintona yllättävän hyvin kestänyt juoksukunto ja mukavasti toiminut oman suunnitelman toteutus ensimmäisillä rastiväleillä.

Osuusaika: 1:47:20

Sijoitus viestissä: 966

2. Osuus (Lauri)

Epe petasi varsin mukavat asetelmat lähteä viemään viestiä eteenpäin ja toinen osuus sujui varsin mallikkaasti. Suunnistuksellisesti suoritus oli lähes odotusten mukainen ja henkisesllä puolella paletti pysyi kasassa alusta loppuun. Sen sijaan fyysinen suorituskyky otti reissun tiimellyksessä pientä takapakkia, kun molemmat polvet tulivat könyttyä mustelmille Pirkanmaalaisen moreenin auvoisella avustuksella. Täysin virheetön suorituskaan ei lopulta ollut, vaan pikku virhettä sinne ja tänne muutaman minuutin edestä.

Osuusaika: 1:31:12

Sijoitus vaihdossa: 656

3. Osuus (Timppa)

Tämän vuoden Jukolaan valmistautumista varjosti keväällä nyrjähtänyt nilkka jonka johdosta NUTS Karhunkierroskin jäi juoksematta. Nilkkavaivoista huolimatta tuli kuitenkin käytyä useampia kertoja iltarasteilla, joten täysin kylmiltään ei onneksi metsään tarvinnut lähteä. Juoksukuntoakin piti olla riittämiin koska loukkaantumiseen asti kevään juoksukilometrejä oli kertynyt varsin mukavasti. Lisäjännitystä tarjoili omalla kohdallani ensimmäinen pimeä osuus koskaan henkilökohtaisen Jukola-urani aikana. 

Hieman hermostuneena odottelin Lauria puomilla; mitä pitkä yö toisi tullessaan ja miten nilkka kestäisi maaliin asti. Suunnistus lähti kuitenkin varsin hyvin käyntiin ja ensimmäinen rasti osui pitkän siirtymän jälkeen kuin telkkä pönttöön. Samaa ei voi sanoa kilpailutovereista vaan porukkaa juoksenteli ristiin rastiin huudellen koodeja koska hajonnat oli sijoitettu hankalasti kivikkoiseen rinteeseen ja jos ei omalle rastille osunut suoraan oli varsin haastavaa saada itsensä takaisin kartalle. Kakkosrastille osui sitten isoin pummi ja osuin suoraan hajonnalle n. sadan metrin päähän länteen. Pienellä hakemisella oma rasti kuitenkin löytyi ja siitä eteenpäin homma palasi takaisin raiteilleen ja seuraavan kerran jouduin hakemaan rastia hieman pidempään vasta rastilla 15. Typerä virhe lyhyellä rastivälillä mutta siinä vaiheessa pitkät siirtymät olivat imeneet jo enimmät mehut miehestä irti, joten keskittyminen pääsi herpautumaan. Otin pikku koukun läheisen polun kautta mistä sain itseni takaisin kartalle ja siitä sitten suoraan rastille jonka jälkeen loppumatka menikin sitten ilman sen suurempia haasteita. Parista pummista huolimatta olin kuitenkin tyytyväinen omaan suoritukseen, nilkka kesti maaliin asti eikä pimeä osuuskaan ollut niin hankala kuin olin pelännyt.

Osuusaika: 2:28:54

Sijoitus vaihdossa: 887

4. Osuus (Juse)

Henkilökohtaisten vahvuuksien varastosta oli tälle vuodelle kaivettu esiin ns. ”vanhoilla pohjilla” suunnistus, eli treenin määrä oli vuoden aikana optimoitu siten, että Kangasalla juoksu kulkee riittävällä tasolla. Maastossa treenistrategia paljastui oikein mainioksi, sillä ratamestarin erikoiset eivät sekoittaneet suoritusta liiaksi, vaikka ajoittain haastavia olivatkin. Perusvarma suoritus piti joukkueen sijoituksen suunnilleen samoissa lukemissa ja petasi hyvät asetelmat loppuosuuksien kirimiehiä ajatellen.

Osuusaika: 1:34:19

Sijoitus vaihdossa: 904

5. Osuus (Tipi)

Jusen tavoin ”vanhat pohjat” olivat käytössä myös minulla, tosin sillä erolla, että harjoittelun määrä oli edellisen vuoden aikana olematon. Unohtui treenata… taas!

Suoritus noudattelikin melko tarkasti kuntotason asettamia limiittejä. Vauhtia ei varsinaisesti ollut missään vaiheessa, vaikka sykkeet olivatkin monessa kohdin tapissa. Mäkien päällä tuntui olevan ratamestareilla keskimääräistä tehokkaampia hajontoja, joissa sai olla erityisen tarkkana. Isohkolla sijoituksella suunnistaessa huomasi kanssasuunnistajien tempoilevan isolla joukolla ja välillä melko päättömästikin reilusti rasteilta ohi, joten letkojen apuun ei voinut varsinaisesti luottaa missään vaiheessa. Oma suoritus oli siis tehtävä ja se onnistui muutamaa rastipistettä lukuunottamatta varsin hyvin. Suurin virhe tuli rastille 10, jossa pummia tuli arviolta suunnilleen 10 minuuttia.

Rata oli sinänsä erittäin antoisa ja ratamestarille on pakko antaa propsit siitä, miten hyvin hajonnat olivat toteutettu. Oma suoritus ei missään nimessä ollut tällä(kään) kertaa Juntti-tasoa, mikä laski joukkueen sijoitusta reilusti.

Osuusaika: 2:11:04

Sijoitus vaihdossa: 1084

6. Osuus (Elkki)

Osallistuminen koko Jukolaan vaikutti vielä loppukeväästä hieman epävarmalta, koska jo pari vuotta vaivanneet jalkaongelmat eivät olleet ottaneet helpottuakseen. Erinäisten vaiheiden jälkeen alkukesästä vaivoihin löytyi selkeä syy ja sopivilla hoitotoimenpiteillä ja lääkityksellä asia saatiin hyvin nopeasti järjestykseen. Näinpä nastarin nauhaa sidottiin jälleen hymyssä suin ja jo tutuksi tulleiden, varsin huonojen leukojen saattelemana mies lähti sovittelemaan emittiä lähtöalueen lukulaitteeseen.

Viimeaikainen harjoittelemattomuus oli tiedostettu ja toiveissa oli ettei omaa osuutta tarvitsisi aloittaa yhteislähdön nostattamassa pölypilvessä. Siinä sopivasti vartti ennen deadlineä Tipi kurvasikin varsin hyvävoimaisena puomille ja tökkäsi kartan lapaseen. Ykköselle näytti olevan tarjolla reiluun puolimatkaan asti varsin mukiin menevä polkukierto ja tilanteen rauhoittamiseksi se piti hyödyntää. Alkupään rastit löytyivätkin kakkosen pientä hakua lukuunottamatta varsin mukavasti, joten fiilis osuuden työstämiseen oli korkea.

Radan oikeastaan ainoa sähläys sattui rastille 10, minkä kartalta luin kumpareeksi. Aikani rastiympyrän lähistön kumpareita kierrettyä otin olinpaikastani suunnan ja sieltähän se kaunokainen pilkisti pikku supan pohjalta. Niin, toki se pikkuruinen ovaali voi tarkoittaa kahta asiaa, mikä pitäisi tarvittaessa varmistaa rastimääreistä. Ei muuta kun pikku ”face palmit” ja matka jatkui.

Loppureissu sujui kuin vettä vain ja lopputulos oli omaan suunnistustaitoon nähden todella hyvä suoritus. Vauhti sen sijaan oli parhaisiin vuosiin verrattuna onnetonta ja siksi joukkueen eteen ei tuon enempää saanut tehtyä. Lähtökohtiin nähden juuri parempaa suoritusta ei olisi ollut mahdollisuus toivoa.

Osuusaika: 1:51:11

Sijoitus vaihdossa: 877

7. Osuus (Jyrki)

Tällä kertaa oli jo hyvissä ajoin selvää, että yhteislähtö kutsuisi – itseasiassa tämä oli jo ennakkospekullatioissakin arveltu hyvinkin mahdolliseksi. Ylimääräistä jännitystä ei siis ollut lähtöhetken suhteen. Joukkueen harmiksi pystyi toteamaan, että lähtöpaikka yhteislähdössä oli melkolailla takarivistä. Tästä johtuen päätin jo ennen lähtöä, etten turhaan ala rynnimään aluksi vaan otan alun varmasti.

Aurinko lämmitti jo mukavasti klo 9 starttihetkellä ja niin päästiin matkaan. K-pisteelle oli kovin ruuhkaista, mutta sen jälkeen porukka hajosi mukavasti eikä minun reitinvalinnalleni tullut kuin pari muuta suunnistajaa ja sehän passasi. Rastit tuli eteen yksi kerrallaan ilman suurempaa säätöä. Ensimmäisen kolmanneksen kohdalla törmäsin vanhaan tuttuun ja jutun lentäessä paras keskittyminen herpaantui jonka avustamana tuli muutama pikku koukku. Tämän jälkeen komma eteni jälleen mallikkaasti lukuunottamatta yhtä ajautumista vihreään pusikkoon helpolla välillä, vietin vihreässä ainakin tuplan optimaalisesta reitistä. Maaliin pääsin ihan hyvissä voimissa vaikka kauaa ei enää olisi jaksanut tuota vauhtia pitää.

Suoritusta voisi sanoa hyvinkin onnistuneeksi. Optimisuorituksella olisi voinut saada noin 5min ajasta pois – nyt tuo aika tuli kolmelle eri rastille. Oli varmasti järkevä ottaa pari napsua vauhdista pois jolloin pysyi mukavasti kartalla eikä hajonnan kautta kulkeminen aiheuttanut minkäänlaista paniikkia. Perinteisesti olen tehnyt vähintään yhden megapummin jonka poissa olo lämmitti kovasti mieltä maalissa kuin myös 2h aikarajan alitus.

Osuusaika: 1:55:57

Sijoitus maalissa: 789

Yhteenveto

Jukolan viesti Kangasalla oli jälleen kerran mahtavan hieno tapahtuma ja järjestelyt kilpailukeskuksessa toimivat paremmin kuin koskaan ennen. Lyhyt etäisyys kilpailukeskuksen palveluiden ääreen ja majoituksen sijoittuminen aivan lähtösuoran tuntumaan nostivat kisafiiliksen kattoon heti kättelyssä.

Joukkueen kilpailusuoritus oli tänäkin vuonna melko polarisoitunut: löytyi sekä valtavan loistavia yksilösuorituksia, että alle oman standardin mukaista toimintaa. Kokonaisuutena sijoitus painui reilusti 500 heikommalle puolelle, ollen lopulta 789.

Hyvänä puolena voidaan kuitenkin todeta, että kaikki seuran jäsenet saatiin riviin ja viivalle. Tämä oli erityisen hienoa ottaen huomioon, että joukkueen jäseniä oli kevätpuolella telakalla useampi.  Niinpä Juntit saivat painettua läpi hyväksytyn suorituksen – jo 8. kertaa peräkkäin.

Parhaillaan joukkue keskittyy jo vahvasti treenaamiseen ensi vuoden Jukolaan Rovaniemellä. Treenileiri syksylle Rollon maisemiin on valmisteilla ja miehistön kunto vahvassa noususuhdanteessa vastoinkäymisten jälkeen. Myös Tipi on laitettu ruotuun ja ensi vuodeksi ei enää unohdu treenata.

Kiitokset Kangasala – Rovaniemi täältä tullaan!

Tulokset ja väliajat

Reittihärveli (Jukola)