Kuopion puolimaraton

Kuopion maraton juostiin tänä vuonna 5.9.2015 uudistetulla reitillä joka kiemurteli keskustan ympärillä ja kisakeskuksena toimi Rauhalahden sijaan Kuopio-halli. Erona myös edelliseen kertaan tänä vuonna sekä puolikkaan, että täyden maratonin juoksijat lähtivat liikkeelle samasta lähdöstä. Lähtö tapahtui klo: 11 Kuopio-hallin edestä ja maali sijaitisi hallin sisällä keskellä kilpailukeskusta. Vuonna 2013 tuli osallistuttua samaan kilpailuun puolimaratonille joten …

Lue lisää

WRC 2015, kilpailuennakko

  Kesän 2015 kilpailukausi alkaa kääntyä uhkaavasti ehtoopuolelle ja kalenterista paistaa enää muutama yksittäinen tapahtuma. Junttien riveissä aletaan pikku hiljaa suuntaamaan nastareita ja maastojuoksutossuja kohti ylimenokautta, mutta sitä ennen on vielä varsinainen helmi luvassa. Juntit OK -ykkönen pakkaa vielä kertaalleen karkit ja lamput reppuun, koska muutaman viikon päästä koittaa kesän odotetuin (ja samalla pelätyin) hetki …

Lue lisää

Louna-Jukola 2015

Vuoden 2015 Jukolan Viesti, eli Louna-Jukola, kilpailtiin 13.-14.6. Paimiossa. Jo vuoden alussa joukkue asetti tavoitteekseen 500 parhaan joukkueen joukkoon sijoittumisen. Tavoite olisi kova, mutta hyvällä ja tasaisella suorituksella täysin saavutettavissa. Toissijaisena tavoitteena oli myös päästä ensimmäistä kertaa suorittamaan koko kilpailu viestinomaisesti – eli niin, ettei yhteislähtöön jouduta muiden kuin ensimmäisen osuuden osalta.   Jukola-fiiliksen hakemista …

Lue lisää

Juntit goes NUTS – Karhunkierros 53km

Timpan kilpailukertomus Kilpailuaamuna 22.5.2015 herätyskello pärähti soimaan klo: 7:20 ja itse kilpailun startti tapahtui Oulangan luontokeskukselta klo: 10:00 aikaan. Edessä oli siis Tomin kanssa 53km:a silkkaa nautintoa Kuusamon upeissa maisemissa pitkin Karhunkierroksen vaellusreittiä. Jussi ja Eetu olivat aloittaneet oman urakkansa 80km:n sarjassa jo seitsemän aikaan aamulla ja mielessä pyöri, että ehdittäisiinkö morjenstamaan vielä kavereita Oulangalla ennen …

Lue lisää

Palkintopaljastuksia osa 2 – Jukola-kuntoon haaste

Jukola-kuntoon -haasteessa palkintopotti kovenee samalla kun päivät Jukolaan vähenevät. Nyt on aika iskeä iso vaihde silmään ja paljastaa mitä kaikkea parhaille Twitter-viestin lähettäjille on tarjolla!   Palkintopotti Silvan juomavyö Minna Kaupin omakätisellä nimikirjoituksella Janne Salmi Exclusive Edition -kampanjapaita omakätisellä nimikirjoituksella Hannu Airila Exclusive Edition -kampanjapaita omakätisellä nimikirjoituksella + LUMONITE Compass 1000 otsalamppu* Tarjolla on siis kattaus …

Lue lisää

Salpaus-Rogaining 2015

Salpaus-Rogaining on ollut tämän vuoden kilpailukalenterissa itseoikeutetusti jo alusta saakka. Tästä alkaa kesäkausi 2015, joka huipentuu Saariselälle lajin MM-kilpailuihin elokuussa. Tänä vuonna Salpaus-Rogaining järjestettiin Asikkalan suunnilla Kalkkisissa. Kilpailukeskuksena toimi Asikkalan koulu. Tarjolla oli 12 tunnin, 6 tunnin ja 3 tunnin sarjat jalkaisin, sekä 4 tunnin pyöräsarja. Juntit edustivat kilpailussa kahdella joukkueella: 12 tunnin sarjassa Eetu …

Lue lisää

Ruusurogaining 2015

ViPan 2015 rogaining järjestetään äitienpäivän aattona, lauantaina 9.5.. Kisakeskuksena on Kuusan koskikahvila Laukaassa. Sarjoja on kaksi, kahden tunnin sarja perheille ja kaveriporukoille sekä neljän tunnin sarja aktiiviharrastajien joukkueille. Molempien sarjojen yhteislähtö on klo 11.   Lisätietoja tapahtuman kotisivulta http://www.vihtavuorenpamaus.net/node/494

Spring Adventure 2015

Kilpailu avaa yleensä multisport- ja seikkailu-urheilun kotimaisen kauden. Tapahtumassa on lajeina juoksua, melontaa ja pyöräilyä sekä quest (yllätystehtävä). Aloittelijat on huomioitu helpolla kuntosarjalla, jossa aloittelijat pääsevät helposti sinuiksi lajin kanssa.

SnowFlakes Adventure 2014

SnowFlakes Seikkailu järjestettiin 17.8.2014 Nurmijärven Kiljavalla. Kilpailukeskuksena toimi Kiljavan opisto, josta löytyi myös hyvät ruokailu- ja pesutilat rantasaunoineen. Sään suhteen odotukset olivat positiiviset, sillä päiväksi oli luvattu puolipilvistä ilmaa ja lämpötilaksi aamun reilusta 10 asteesta päivän pariinkymmeneen asteeseen. Ilma oli lopulta jopa odotettua parempi ja seikkailla saatiin miellyttävässä kesäsäässä. Kyseessä oli Eetun ensimmäinen ja Tipin …

Lue lisää

Salpaus-Rogaining 2014

Tämän kevään kilpailukausi avattiin 3.5. Vierumäellä Lahden Taimen järjestämissä Salpaus-Rogaining -kilpailuissa. Juntit OK on aikaisempina vuosina osallistunut 12h ja 6h sarjoihin, mutta tänä keväänä ilmottautuminen jäi hieman myöhäiseksi joten päätimme ottaa osaa ainoastaan 3h:n sarjaan. Kisaava joukkue muodostui allekirjoitteneesta sekä Tipistä. Mutta ennenkuin mennään itse kilpailukertomukseen niin pari sanaa lajista Rogaining.   Mikä ihmeen rogaining? …

Lue lisää