Kenkäspekulaatioita keväälle.

 

Polkujuoksu sekä rogaining eivät välttämättä ole välineurheilua sieltä pahimmasta päästä, mutta toki varusteet näyttelevät suorituksessa vähintäänkin sivuosaa. Mitä pidemmästä tapahtumasta on kysymys, sitä miellyttävämmäksi hyvä varustelu suorittamisen tekee. Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi varusterikot tai hiertymät voivat jopa nousta suorituksen jatkamisen esteeksi, mikä oikeilla valinnoilla olisi lähtökohtaisesti voinut olla estettävissä. Näistä syistä Junttien piireissä varusteissa ei ole ollut tapana tinkiä, koska tasoitusta kilpakumppaneille annetaan vähintäänkin tarpeeksi jo muissa suorituksen osa-alueissa.

 

Varustelupuolella polkujuoksu ja rogaining ovat hyvin lähellä toisiaan. Normaalien urheilutekstiilien lisäksi juomarepulla ja riittävällä lisäenergialla pääsee jo hyvin pitkälle. Varustepuolella on kuitenkin yksi merkittävä osa-alue, johon tässä artikkelissa on tarkoitus perehtyä tarkemmin, nimittäin kengät. Lähes jokaisen kilpailun alla alkaa hysteerinen spekulaatio siitä, millä kengillä taipaleelle kannattaa lähteä; milloin tarvitaan nastoja, milloin tukevuutta, milloin hyvää juoksutuntumaa ja milloin mitäkin. Seuraavassa muutama omaan kokemukseen pohjautuva perusajatus kuinka itselleen soveltuvia maastojuoksutossuja kannattaa lähteä hankkimaan.

 

Mieti käyttötarkoitusta

 

Polkujuoksussa ja roganiningissa vaaditaan kengältä hieman erilaisia ominaisuuksia. Pitkissä trail-tyyppisissä jouksukilpailuissa voi törmätä monenlaisiin juoksualustoihin: pehmeästä turvemaasta ja hyväpohjaisista kangaspoluista aina liukkaisiin avokallio-, juurakko- tai vaikkapa jäisiin alustoihin. Näissä tilanteissa hyvä pito sekä kengän tukevuusominaisuudet korostuvat. Rogainingtapahtumissa reitinvalinta luo mahdollisuuden hyödyntää sitä itselleen kaikkein optimaalisinta etenemisreittiä, jolloin siirtymät rastin haulle saakka taittuvat mukavimmin metsäautoteitä tai jopa asfalttia pitkin. Jo karttojen mittasuhteet määrittävät sen, ettei pienimpiä polkuja ole mahdollisuus ainakaan suunnitelmallisesti hyödyntää. Näissä olosuhteissa kengän juoksutuntuma, -mukavuus sekä rullaavuus nousevat pitoa merkittävämpään asemaan. Kuitenkin tämän luonteisissa tapahtumissa osa matkasta suuntaa väkisellä vaikea kulkuisempiin maisemiin, joten tiettyjä maasto-ominaisuuksia tietysti myös vaaditaan. Lisäksi kannattaa muistaa, että rogainingissa kengät kastuvat takuuvarmasti. Erilaisilla kalvoilla varustetut kengät eivät ole se optimaalisin ratkaisu, koska kerran kenkään mennyt vesi ei sieltä lähde kuivamalla pois.

 

Onko merkillä väliä?

 

Vielä muutamia vuosia takaperin Suomen suurimpien maastomaratonien lähtöpaikoilla näkyi lähes poikkeuksetta vain Salomonin Speed Cross 2 ja -3 mallin kenkiä. Tuolloin osa juoksijoista oli saattanut lähteä matkaan jopa tavallisilla lenkkitossuilla. Nyttemmin polkujuoksun suuren suosion myötä myös eri valmistajat ovat lisänneet maastojuoksukenkiä valikoimaansa ja merkkien mallitarjonnassa on paikoin hyvinkin laaja kirjo. Useallakin valmistajalla on hyvin kattava valikoima eri tyyppisiä tossuja erilaisia käyttötarkoituksia varten. Nykyään kilpailuissa suosituimpia merkkejä näyttävät olevan Salomon, Inov 8, La Sportiva sekä Ice Bug näin muutamia mainitakseni. Allekirjoittaneella on näistä kokemusta vain ensimmäisestä ja viimeisestä, mutta testien mukaan ei voida sanoa, että joku tietty valmistaja olisi merkittävästi toistaan parempi. Lopullisen päätöksen tekee jokainen tossunkuluttaja sen mukaan, mikä kenkä malliltaan parhaiten itselleen sopii.

 

NUTS Karhunkierros; mitkä kengät?

 

Maastojuoksua ajatellen omistan tällä hetkellä vain Salomonin kenkiä. Tämä johtuu suurimmaksi osakseen siitä, että takavuosina olen kärsinyt monenlaisista jalkavaivoista maantiejuoksun takia, mutta maastopuolella olen niiltä toistaiseki onnistunut välttymään. En osaa sanoa onko se juuri Salomonien ansiota, mutta varovaisuus on johtanut pysyttelemään tutussa ja turvallisessa. Ylivoimaisesti eniten olen käyttänyt Speed Cross 3 -kenkiä sekä Clima Shieldillä varustettuja, että ilman. Polkujuoksua ajatellen kenkä on takuuvarma lähes jokaisissa olosuhteissa kaikilla alustoilla. Rogainingin tultua lajikirjoon mukaan havaitsin, että parempi kulkuisten maastojen takia raskaasti kuvioitu maasturi ei välttämättä ole se paras vaihtoehto ja alkoi uuden mallin etsintä etsintä. Salomonin valikoimasta tuohon käyttötarkoitukseen löytyi vaihtoehdoksi S-lab Sense Ultra, joka on luonteeltaan enemmän juoksutossu kuin puhdas maastojuoksukenkä. Tossu on hyvin kevyt, pohjasta kevyemmin kuvioitu ja juoksutuntumaltaan huomattavasti herkempi kenkä. Haittapuolena ovat tietyissa olosuhteissa pidon puute, sekä kevyen pohjarakenteen takia askeltaessa jalkapohjissa tuntuvat epätasaisuudet.

 

Karhunkierroksella on odotusarvoisesti luvassa monenlaista alustaa. Lumen ja jään mukanaolo on vielä toistaiseksi vain arvailujen varassa, mutta jos jotakin viime vuodesta voi päätellä, niitä sitä varmasti reitillä on! Polkujen pohjat ovat pääsääntöisesti todella hyviä ja nopeita, mutta paikoin on luvassa myös teknisempää ja liukkaampaa menoa. Koska kyseessä on 80 kilometrin taival, pitää myös mukavuudelle ja juoksutuntumalle antaa arvoa. Nykyisessä kenkävalikoimassa olivat edustettuina vain molemmat ääripäät joten lähtökohtaisesti joistakin ominaisuuksista olisi ollut pakko tinkiä. Tähän ajatusmalliin tuli kuitenkin muutos kun törmäsin paikallisessa urheiluliikkeessä Salomonin viime kesäiseen uutuuteen, joka kantaa mallimerkintää S-lab Sense 3 Ultra Soft Ground. Kenkä on ulospäin lähes identtinen vanhan Sense Ultran kanssa, mutta pohjan osalta täysin poikkeava. Pelkistetysti voisi sanoa, että se on kuin Sense Ultran ja Speed Cross 3:n ristetys.

www.salomon.com

Kuva: www.salomon.com

 

Lyhyehkön testilenkin perusteella voi todeta, että tässä kengässä on yhdistynyt jo mainittujen kahden mallin parhaat puolet: hyvä juoksutuntuma, kengän helppo juostavuus sekä pehmeällä alustalla hyvä pito. Kyseiselle pohjakuvioinnille myös rullaavuus oli yllättävän hyvä. Kyseessä on kuitenkin puhtaasti maastojuoksukenkä, joten vertaaminen Speed Cross 3:een on huomattavasti mielekkäämpää, koska kenkien käyttötarkoitus lienee valmistajankin mielestä sama. Karhun kierrosta ajatellen valinta näiden kolmen välillä on kuitenkin selkeä; Soft Groundeilla mennään! Sellainen huomio pitää tehdä, että jäätikkäällä näiden kaikkien mainittujen kenkien pito on täysin nolla. Tästä syystä paikallinen suutari saanee liimata kourallisen nastoja Salomonien pohjaan ennen keväisen Kuusamon kohtaamista.