Louna-Jukola – sijoitustavoite ja kilpakumppanien vertailua

OC Puiston artikkelista innostuneena tein oman versioni sijoitustavoitteesta Juntit OK:lle Louna-Jukolaan ja pienen vertailutaulukon kilpakumppaneista, joita vastaan joukkue tulee taistelemaan 2015. Sijoitustavoitteen asettamisen tueksi käytin Epätieteellistä Menetelmää, eli lineaarista ennustemallia jossa tuleva sijoitus noudattaa edellisten vuosien trendikehitystä. Kilpakumppaneiksi taas on valittu ote Junttien kanssa samantyyppisiä joukkueita (pahoittelut, jos joukkueesi löytyy listalta).

Sijoitustavoite

Ensimmäiseksi analyysi joukkueen sijoituskehityksestä ja ennusteesta Louna-Jukolaan. Kuten todettua, analyysi käyttää Epätieteellistä Menetelmää: edellisten vuosien suoritukset eivät tietenkään todellisuudessa takaa onnistumista tänä vuonna, vaan pelkästään hyvän lähtösijoituksen kilpailuun. Tavoitteen asettamiseksi joitain oletuksia on kuitenkin tehtävä.

Kuten alla olevasta kaaviosta näkyy, trendi on selvästi nousujohteinen ja tavoitteena on pitää se samansuuntaisena myös tänä vuonna. Epätasaisuus joukkueen sisäisessä suoritustasossa on ollut näin alkuvuosina vielä melko suurta, mutta tätä tasoeroa koetetaan pienentää harjoittelun kautta niin fyysisen kunnon kuin suunnistustaidon osalta. Joukkueen kovat iskijät ovat tänä vuonna mahdollisesti ennätyskunnossa, joten suorituskyvyn paranemista pitäisi olla odotettavissa koko joukkueen laajuisesti. Kun koko kopla saadaan napsimaan osuussijoitukset 750 paremmalta puolen, on yhteisvaikutus loppusijoitukseen varsin merkittävä.

Pokaali

 

Tavoitteeksi Louna-Jukolaan asetetaan siis loppusijoitus 500 parhaan joukkueen joukkoon.

Kilpakumppanien vertailu

Kilpakumppanien sijoituskehityksen seurantaan joutuivat joukkueet, jotka ovat jollain tavalla päässeet omalle seurantalistalleni. Erityinen huomio kohdistuu Tuuripelleihin, jotka ovat – luultavasti tietämättään – Junttien pääkilpailijoita niin Jukolassa kuin rogaining-areenoillakin. Tähän mennessä Tuuripellet on saatu voitettua Jukolassa joka vuosi, mutta rogaining-kilpailuissa on välillä tullut takkiin. AC Skinnarila taas tulee samasta vapaavaltiosta kuin mistä Juntit OK:n historia juontaa juurensa ja tarjoaa erittäin kovan vastuksen.

Kaiken kaikkiaan on ilo huomata, että Jukolassa pärjäävät varsin hyvin muutkin kuin huippusuunnistusseurat. Monella seurannan joukkueella trendikäyrä osoittaa iloisesti ylöspäin, tuoden varmasti ikimuistoisia onnistumisen elämyksiä ja motivaatiota harjoitteluun suunnistuksen parissa.