Finntriathlon Joroinen – Puolimatka

Juntit on keskittyneet toiminnassaan melko pitkälti suunnistukseen, rogainingiin, polkujuoksuun, seikkailu-urheiluun ja hiihtoon – ja näin myös omalta osaltani. Kunnes sitten viime vuonna pääsin nauttimaan Joroisten tunnelmasta katsojan roolissa. Tunnelma oli mahtava ja oli hieno päästä näkemään kuinka osallistujat olivat iloisia maaliin pääsystä ja itsensä voittamisesta. Siitä se idea sitten pikkuhiljaa lähti liikkeelle. Aluksi oli tarkoitus …

Lue lisääFinntriathlon Joroinen – Puolimatka

NUTS Pallas 134 km

Olen vierinyt maita ma vieraita ja ottanut merkkejä puista, olen pyrkinyt, tahtonut, taistellut ja levänneeni en muista. Mut määräni pää yhä loitoksi jää. Mun on niin kylmä, mua väsyttää. -Eino Leino- Ajatus NUTS Pallaksen kuninkuusmatkalle ilmoittautumisesta iti joskus alkutalven pimeinä iltoina. Viime vuosina tavaksi on tullut, että jokaiselle kesälle katsotaan joku “päätapahtuma”, jonka ympärille kilpailu- ja harjoittelukautta …

Lue lisääNUTS Pallas 134 km

Lappee-Jukola 2016

Jukolan viesti; tuo ammattisuunnistajan kuin myös harrastelijajoukkueiden joulu ja juhannus suunnistettiin tänä vuonna Lappeenrannan maisemissa. Jo muutaman vuoden ajan, tarkalleen ottaen Kuopio-Jukolasta lähtien Juntit ovat hätyytelleet viidettäsadatta sijaa ja myös tälle vuodelle oli selkeä tavoite. Loppusijoituksen lisäksi olimme leikitelleet suhteellisen vakavasti ajatuksella, että saisimme vietyä Jukolan viestinomaisesti läpi, eli myös ankkuri lähetetään puomilta matkaan. Olimme …

Lue lisääLappee-Jukola 2016

NUTS Karhunkierros 53km

Kilpailun aamuna   Kello pärähti soimaan klo: 8:00 ja oli aika nousta hyvin nukutun yön jälkeen. Yleensä aina kisoja edeltävä yö menee pyöriessä mutta tällä kertaa uni tuli silmään ilman ongelmia. Eetu ja Jussi oli jo hyvän aikaa sitten ehtineet aloittaa oman urakkansa kun Tomin kanssa kömmittiin vasta aamupalalle. Edessä olisi taas polkujuoksun joulu toukokuussa …

Lue lisääNUTS Karhunkierros 53km

NUTS Karhunkierros 80km – hot edition 2016

Aika kultaa muistot. Jos näin ei olisi, olisi tämän vuoden Karhunkierros varmasti jäänyt juoksematta. Vuosi sitten oltiin Jussin kanssa startattu samaiselle 82km reitille eikä reissuun hyvästä lopputuloksesta (jaettu 3. tila) huolimatta itselleni montaa helppoa kilometriä mahtunut. Tänä vuonna kunto vaikutti olevan hieman parempi ja tavoitteena oli saada ehjä juoksu, josta pystyisi nauttimaan mahdollisimman pitkään. No ei …

Lue lisääNUTS Karhunkierros 80km – hot edition 2016

Salpaus-Rogaining 2016

Salpaus-Rogaining järjestettiin tänä vuonna Nastolassa, jossa kilpailukeskuksena toimi Nastolan urheilukeskus. Tarjolla oli 12 tunnin, 6 tunnin ja 3 tunnin sarjat jalkaisin, sekä 5 tunnin pyöräsarja. Juntit OK otti tapahtuman haltuun ennätyksellisesti neljällä joukkueella ja kolmella ensimmäistä kertaa rogainingia kokeilevalla tiimin jäsenellä! 12 tunnin kuninkuussarjassa Juntit OK 1, jossa voittoa lähtivät tavoittelemaan distanssimatkojen erikoismiehet Eetu & Elkki. 6 tunnin …

Lue lisääSalpaus-Rogaining 2016

Saami Ski Race 2016

Tämä talvi on mennyt käytännössä ilman kisailuja ja harjoittelukin on ollut vähän kevyempää erinäisistä vaivoista johtuen. Jo viime vuonna mietin Saami Ski Raceen osallistumista, mutta en vielä tohtinut niin pitkään kisaan. Tänä vuonna sitten tuli hyvä tilaisuus osallistua kyseiseen kisaan kun tarjolla oli kimppakyyti Sodankylästä kisapaikoille ja takaisin. Nyt järjestetty kisa oli järjestyksessään seitsemäs, mutta …

Lue lisääSaami Ski Race 2016

Peurunka Winter ExtremeRun 2016

Tällä kertaa vuorossa olikin hieman erilaiset juoksukilpailut kun päätin osallistua serkkuni Mikaelin sekä kaverin Harrin kanssa Peurungan Winter ExtremeRuniin. Kyseessä siis yksi nopeiten kasvavista “hupijuoksuista” Suomessa joka järjestetään tänä vuonna Peurungan lisäksi Vantaalla, Oulussa ja Tahkolla. Kilpailun perustajana ja juontajana toimii Radio Suomipopilta tuttu Jaajo Linnonmaa. Itse kilpailussa on kaksi sarjaa, hupi- ja kilpasarja ja …

Lue lisääPeurunka Winter ExtremeRun 2016

Talvikausi pakettiin, raportit hiihtokilpailuista

Suomen talvi näyttäisi olevan kuten suomen kesä, kylmä ja vähäluminen! Siitäpä johtuen tämän talven hiihtokilpailukausi oli valitettavan lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Vähintäänkin haastavat lumiolosuhteet siirsivät, tai peruuttivat useita hiihtokilpailuja mikä pisti myös allekirjoittaneen suunnitelmat uusiksi moneen kertaan. Alkuperäinen idea oli käydä 14. helmikuuta Vöyrillä Botnia-Vasa -hiihtokilpailussa, mutta jo viikkoa aikaisemmin näytti että kisat joudutaan lumen puutteen takia perumaan. …

Lue lisääTalvikausi pakettiin, raportit hiihtokilpailuista

Juntin ylimenokausi

Kisakausi 2015 ja samalla koko vuosi on elettyä elämää ja menneen kauden yhteenvedot alkavat olla kirjoissa ja kansissa. Tällä hetkellä Juntin mielessä ruksuttaa jo kuumeisesti tulevan kesän koitokset, niiden tavoitteet, sekä tavat joilla tavoitteet on mahdollisuus saavuttaa. Tästä innoittautuneena ajattelin hieman avata ajatuksia siitä, kuinka pimeät talvikuukaudet pitäisi junailla, jotta ensi kesänä ollaan taas entistä paremmassa iskussa. …

Lue lisääJuntin ylimenokausi